Teksti: Nicolas Koivisto
Kuvat: Pixabay
Eurooppa on ajanut itsensä lähes paradoksaaliseen tilanteeseen. Pyrimme hiilineutraaliuteen, mutta samalla suunnittelemme ympäristöä kuormittavaa, itsenäistä puolustusteollisuutta. Haluamme talouskasvua ja innovatiivisia yrityksiä, mutta samalla rajoitamme uuden teknologian kehitystä ja heikennämme yritystemme kilpailukykyä. Virkamiehiä ja poliitikkoja ärsyttävä paradoksi on kuitenkin taloustieteilijän näkökulmasta lapsellisen helposti ratkaistavissa: ei tarvitse kuin olettaa, että investoinnit lisääntyvät Euroopassa 800 miljardia vuodessa.
Tyypillisesti tässä vaiheessa virkamiehet ja poliitikot naurahtaisivat, että tällaiset oletukset voivat toimia talousmalleissa, mutta oikeassa maailmassa asiat ovat huomattavasti monimutkaisempia.
Brysselin käytävillä naurua ei kuitenkaan kuule. Ehdotus ei tule keneltä tahansa taloustieteilijältä, vaan Euroopan keskuspankin entiseltä puheenjohtajalta ja Italian entiseltä pääministeriltä Mario Draghilta, joka sattumalta tunnetaan myös euroalueen pelastajana. Lisäksi Euroopan unionin suurin poliittinen ryhmä, EPP, näyttää olevan valmis ainakin osittain toteuttamaan sen.
No, sepä olikin helppoa.
Onko Euroopan taloussuunnitelma seuraavaksi viideksi vuodeksi siis lyöty lukkoon? Ja mikä on Suomen rooli tässä eurooppalaisessa muutoksessa? Valitettavasti vastaus molempiin kysymyksiin on, tyypilliseen eurooppalaiseen tapaan, liian monimutkainen kommunikoitavaksi vain yhdellä kielellä. Kokonaisuuden ymmärtäminen vaatisi vähintään viittä eri Euroopan kieltä puhumaan toistensa päälle jossain viiden tähden ravintolassa Strasbourgissa.
Elämässä täytyy kuitenkin aina yrittää, joten yritetään purkaa näitä kysymyksiä edes jollain tasolla.
I – Mikä Draghi -raportti?
Raportti on itsenäinen selvitys siitä, miten Euroopan talouskasvua voitaisiin parantaa. EU-komissio pyysi Draghia laatimaan ehdotuksen, sillä Euroopassa on kasvanut huoli siitä, että Euroopan talouskasvu, tuottavuus ja tutkimus ovat jäämässä Yhdysvaltoihin ja Kiinaan verrattuna heikoksi.
Selvityksen lopputuloksen voi parhaiten kiteyttää sen sisältä nousevista lauseista: “Euroopan tarve talouskasvulle on nousemassa” ja “tämä on eksistentiaalinen uhka.”
Kuulostaapa dramaattiselta, mutta mitä tällä tarkkaan ottaen tarkoitetaan?
Yksinkertaisesti sanottuna Eurooppa on monessa suhteessa jäänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen. Ilman toimia tulemme menettämään asemamme yhtenä maailman johtavista voimista.
Ajatus maailmasta, jossa eurooppalaiset eivät enää kuulu päättäjien joukkoon, on monille pelottava. Tämä koskee erityisesti Ranskaa ja muita Euroopan maita, jotka ovat vuosisatojen ajan tottuneet istumaan maailman merkittävimpien neuvottelupöytien ääressä. Tällaisen idean tulisi toisaalta huolettaa myös jokaista, joka uskoo eurooppalaisiin arvoihin ja niiden vaikuttavuuteen maailmalla.
Mitä siis on tapahtunut, kun olemme jääneet näin merkittävästi jälkeen? Yksinkertaisin vastaus on, että emme ole enää yhtä innovatiivisia kuin ennen, mikä on johtanut hitaampaan talouskasvuun ja alhaisempaan tuottavuuteen. Kehitys vaikuttaa kielteisesti jokaisen eurooppalaisen pitkän aikavälin hyvinvointiin.
Draghi käyttää yksinkertaista esimerkkiä välittääkseen idean lukijalle henkilökohtaisella tasolla: “Henkeä kohden tarkasteltuna reaalinen käytettävissä oleva tulo on kasvanut Yhdysvalloissa lähes kaksi kertaa enemmän kuin EU:ssa vuodesta 2000 lähtien.”
Eurooppalainen palkansaaja on siis rikastunut puolet hitaammin kuin amerikkalainen viimeiset 24 vuotta.
Pitäisikö alkaa huolestua? Draghin mielestä kyllä.
II – Mikä estää euroopan talouskasvua ja innovaatiota?
Draghi esittää useita syitä sille, miksi Eurooppa on jäänyt innovaatiossa jälkeen. Tärkeimpänä on kuitenkin se, ettemme ole sijoittaneet riittävästi tutkimus- ja kehitysrahoitukseen. Lisäksi ne varat, jotka on sijoitettu, on kohdennettu väärille sektoreille.
Euroopassa suurin osa tutkimusrahoituksesta on kohdistettu autoteollisuuteen, kun taas Yhdysvalloissa painopiste on ollut teknologiassa. Tämän seurauksena Yhdysvalloissa on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana syntynyt kuusi yritystä, joiden arvo ylittää biljoona dollaria. Euroopassa vastaavan kokoisia yrityksiä ei ole syntynyt lainkaan.
Valitettavasti myös suuri osa eurooppalaisista startupeista suuntaa Yhdysvaltoihin, koska kasvumahdollisuudet siellä ovat paremmat kuin Euroopassa. Tähän on kaksi syytä: Euroopassa on liiallista sääntelyä, ja keskeneräinen pääomamarkkinaunioni vaikeuttaa rahoituksen saamista.
Pääomamarkkinaunioni on hieno termi yksinkertaiselle idealle: pääoma liikkuisi helpommin jäsenmaiden välillä, jos sääntely harmonisoitaisiin ja sijoittajien oikeudet olisivat yhtenäiset ja selkeät koko EU:ssa. Tätä on yritetty toteuttaa vuodesta 2015 lähtien, mutta projekti on jäänyt kesken.
Liiallisen sääntelyn ja keskeneräisen pääomamarkkinaunionin vuoksi eurooppalaisille yrityksille on usein helpompaa siirtyä Yhdysvaltoihin, missä sääntely on kevyempää ja rahoituksen saaminen helpompaa.
Pitäisikö Euroopan siis keskittyä pelkästään innovaation rahoittamiseen seuraavat viisi vuotta? Ehkä, jos olisimme Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa asiat ovat aina monimutkaisempia. Vihreä siirtymä, samoin kuin turvallisuus- ja puolustuskysymykset, on otettava huomioon tässä yhtälössä
Ei syytä huoleen! Draghi ottaa molemmat näkökohdat huomioon ja yhdistää ne talouskasvuun ja innovaatioon.
III – Vihreä siirtymä ja turvallisuus mukana talouskasvussa
Sijoittamalla vihreään kasvuun Eurooppa vähentäisi riippuvuuttaan kalliista yhdysvaltalaisesta maakaasusta sekä poliittisesti ongelmallisista energialähteistä. Tämä vakauttaisi ja laskisi energian hintoja, mikä palauttaisi eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn. Kasvumahdollisuuksia löytyisi myös vihreän teknologian alalla.
Euroopalla on etulyöntiasema maailmanmarkkinoilla vihreän teknologian suhteen, mutta tämä asema ei ole enää yhtä varma kuin ennen. Kiinasta on muodostunut vahva kilpailija vihreässä teknologiassa ja maa tarjoaa jo nyt edullisempia vaihtoehtoja kuin Eurooppa. Vain yhtenäisenä Eurooppa voi edes yrittää kilpailla Kiinan kanssa.
Vihreä siirtymä tulee riippumaan pitkälti siitä, miten EU reagoi Kiinan vientituotteisiin ja ratkaisee riippuvuuden Kiinasta. Pitäisikö meidän suojella omia yrityksiämme tullimaksuilla ja vähentää riippuvuutta? Tämä tarkoittaisi, että vihreä siirtymä tulisi Euroopalle kalliimmaksi. Toisaalta Euroopan turvallisuus vahvistuisi riippumattomuuden myötä.
Turvallisuudesta puhuttaessa Draghin ehdotus on tässä vaiheessa raporttia jo varsin odotettavissa: investointeja tulisi todennäköisesti lisätä. Puolustusteollisuuden kehittäminen ei vain parantaisi turvallisuutta, vaan voisi myös olla merkittävä kasvumoottori Euroopan taloudelle.
Tässä kohtaa Trumpin kaltaiset oikeistolaiset saattaisivat kysyä, kuinka vihreitä eurooppalaiset tankit mahtaisivat tosiasiassa olla, mutta Draghi jättää tämän kysymyksen viisaasti raportin ulkopuolelle. Lopulta kai kaikki teollisuus on vihreää – vai onko tämä jälleen yksi taloustieteilijöiden oletus?
Eurooppa siis pelastetaan sijoittamalla tutkimukseen, vihreään siirtymään ja puolustusteollisuuteen. Asia selvä, mutta kuinka suuresta sijoituksesta on oikein kyse?
Lopulta kai kaikki teollisuus on vihreää – vai onko tämä jälleen yksi taloustieteilijöiden oletus?
IV – Anteeksi, kuinka paljon?
“Tavoitteiden saavuttamiseksi [—] tarvitaan vähintään 750–800 miljardin euron lisäinvestointeja vuosittain.”
Investointi olisi suurempi kuin mitä Eurooppaan sijoitettiin Marshall-avun kautta toisen maailmansodan jälkeen. Jopa raportti huomauttaa, että tämä vaatisi laajamittaista yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin välillä, kuin myös EU-jäsenvaltioiden kesken.
Euroopan markkinoilla tarvitaan siis enemmän yhteisöllisyyttä. Ranska ei voisi enää tukea vain omia yrityksiään, eikä Suomi ainoastaan suomalaisia. Eurooppalaisten on nähtävä markkinansa yhteisenä ja koordinoitava sen kasvua hyödyntäen EU:n mekanismeja.
Riittäisivätkö muka nämä toimet keräämään 800 miljardia? Ei todellakaan.
Edes laajamittainen yhteistyö ja koordinointi eivät riittäisi keräämään 800 miljardia euroa, ja raportti myöntää tämän suoraan. Se ei kuitenkaan halua esittää sitä toista vaihtoehtoa, joka saisi puolet jäsenmaista kääntymään välittömästi suunnitelmaa vastaan.
Lopulta raportti uskaltaa sanoa sen, mitä se olisi halunnut tuoda esiin jo ensimmäisillä sivuilla: eurooppalaisten tulisi harkita yhteisen velan lisäämistä. Tässä vaiheessa kokoomuslaiset kohottavat kulmakarvojaan – suunnitelma kuulosti niin ihanan oikeistolaiselta tähän asti!
Eivätkä he ole ainoita. Saksan valtiovarainministeri Christian Lindner ilmoitti vain 3 tuntia raportin julkaisun jälkeen, ettei Saksa tule hyväksymään lisää yhteistä velkaa.
Olipa se ripeää toimintaa.
Yhteisvelkakysymys jakaa jäsenvaltioita enemmän kuin mikään muu raportissa mainittu taktiikka tai suunnitelma. Varsinkin Saksa on aina vastustanut ideaa, mikä tuskin tulee muuttumaan seuraavan vuoden vaalien jälkeen.
Raportti on kuitenkin jo saavuttanut tärkeimmän tavoitteensa: se on nostanut eurooppalaisen tuottavuuden, talouskehityksen ja innovaation Brysselin kärkiteemaksi. Riippumatta siitä, seurataanko raporttia sanatarkasti, seuraava komissio tulee reagoimaan siihen jollain tavalla.
Mutta miten Suomen tulisi reagoida tähän tilanteeseen?
Eurooppalaisten on nähtävä markkinansa yhteisenä ja koordinoitava sen kasvua hyödyntäen EU:n mekanismeja.
V – Miltä Suomen rooli näyttää?
Suomalaisesta näkökulmasta raportti on ainakin ajatuksen tasolla askel oikeaan suuntaan. Pienenä maana meillä ei ole mahdollisuutta kilpailla Yhdysvaltojen tai Kiinan kanssa. Pääsy laajoille ja toimiville pääomamarkkinoille olisi suomalaisille yrityksille kuin unelma.
Erityisesti Suomen teknologiastartupeille suunnitelma voisi tuoda toivoa. Suomi on yksi Euroopan johtavista startup-maista ja voisi nopeasti löytää itsensä suurten sijoitusten kohteena, jos suunnitelma toteutuisi. Tämä voisi estää tulevia Woltin kaltaisia menestystarinoita katoamasta Yhdysvaltoihin paremman rahoituksen perässä.
Toisaalta yhteisvelkakysymys jakaa mielipiteitä myös Suomessa. Perinteisesti olemme ainakin vastustaneet sitä. Myös kysymykset EU:lle annettavasta lisävallasta ovat herkkiä Suomen poliittisessa keskustelussa.
Suomelle ehkä tärkein pohdinnan aihe on oma talouskasvumme, tuottavuutemme ja kilpailukykymme. Jotain on keksittävä, jotta nämä saadaan pitkällä aikavälillä kuntoon. Jos emme halua yhteistä eurooppalaista kasvustrategiaa, onko muita keinoja saatavilla? Loppujen lopuksi kyse on suvereniteetin ja taloudellisen hyvinvoinnin välisestä kysymyksestä, eikä helppoja vastauksia ole.
Paras vaihtoehto olisi olla mukana suunnittelemassa ja rakentamassa tulevaa eurooppalaista talousstrategiaa. Tämän suhteen Suomelle on kolahtanut erittäin hyvä uutinen. Komissaariehdokkaamme Henna Virkkusen on määrä tulla teknologisesta suvereniteetista, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaavaksi EU-komission varapuheenjohtajaksi.
Toisin sanottuna yksi seuraavan Euroopan talousstrategian vaikutusvaltaisimmista laatijoista tulee olemaan suomalainen.
Entä sitten? Komissaarit eivät edusta omia maitaan. Se on totta, mutta Virkkusen asema varmistaa, että Suomen näkökulma huomioidaan suunnitelmien laatimisessa ja tulevissa komission lakiehdotuksissa.
Suomelle on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus valmistautua tulevaan muutokseen Euroopassa ja hyötyä sen tuomista eduista. Brysselissä meillä on nyt edustaja, joka voi tuoda esiin sen, että Suomesta löytyy innovaatiota, puolustusteollisuutta ja vihreän siirtymän keskeisimpiä yrityksiä.
Se on sitten lopulta meistä kiinni, miten me reagoimme, jos Euroopassa tuulet alkavat puhaltaa suuntaamme.