Arvoton brändi vai yhteinen kulttuuriperintö? EU ei voi ostaa identiteettiä

Teksti: Ninni Norra

Kuva: DALL-E image generator

Olen hiljattain ihastunut syvästi kotimaani kulttuuriin ja perinteisiin. Ainahan olen Suomea arvostanut, mutta aika on juurruttanut järvimaisemat, Kalevalan ja suomen kielen sydämeeni. On suorastaan hurmoksellista tietää kuuluvansa satojen sukupolvien kulttuurihistorialliseen jatkumoon, jonka hedelmistä tänään nautin.

Samalla, kun kansallismielisyyteni vahvistuu, herättävät Euroopan unionin lipulla brändätyt t-paidat, kahvimukit ja muu kulutusrihkama päivä päivältä enemmän vieroksuntaa. EU-viestintä, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa olin aikanaan tiiviisti mukana, näyttäytyy valtaosin teennäisenä markkinointina. Onko aivoton konsumerismi ja instituutioiden fanittaminen todellakin kaikki, mitä eurooppalainen identiteetti merkitsee?

Ei suinkaan, vaikka siltä valitettavan usein vaikuttaakin. EU-politiikan nujakoinnista huolimatta kaikkia eurooppalaisia valtioita yhdistävät merkittävät aatteelliset ja uskonnolliset suuntaukset. Roomalainen oikeusjärjestelmä, kristinusko ja valistusajattelu ovat muovanneet maanosan, jonka tänään tunnemme. Näiden virtausten myötä ovat syntyneet myös EU:n yhteiset arvot: oikeusvaltio, vapaus, demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Historialliset tapahtumat, kuten ensimmäinen ja toinen maailmansota, ovat toisaalta koetelleet, toisaalta vahvistaneet eurooppalaista yhteistyötä. Jaettuja kokemuksia löytyy myös musiikin, kuvataiteen, arkkitehtuurin ja kirjallisuuden saralta, eikä suinkaan pidä sivuuttaa tieteellisiä läpimurtoja ja keksintöjä, joilla Euroopasta rakennettiin vauras teollinen yhteiskunta.

On siis turha väittää, ettei eurooppalaisilla olisi yhteistä kulttuuria tai historiaa. Tietenkään eroavaisuuksia ei sovi unohtaa; esimerkiksi kielien moninaisuus on pitkään värittänyt keskustelua Euroopan integraatiosta. Mikään ihmisryhmä ei kuitenkaan ole täysin homogeeninen, ja oleellisempi kysymys onkin, mitkä asiat ovat yhteistyön kannalta välttämättömiä. Maailman mittakaavassa eurooppalaiset ovatkin keskenään varsin samankaltaisia: arvostamme sivistystä, solidaarisuutta ja vapautta aivan eri tavalla, kuin vaikkapa autoritäärinen Kiina.

EU tarvitseekin entistä enemmän kansallismielisyyttä, vai sanoisinko Eurooppa-mielisyyttä. On loppujen lopuksi aivan saman tekevää, ymmärtääkö jokainen EU-kansalainen Euroopan unionin neuvoston, Eurooppa-neuvoston ja Euroopan neuvoston erot. Harva suomalainen tuntee eduskunnan toiminnan läpikotaisin, ja silti Suomen valtion tarpeellisuuden kyseenalaistavat ainoastaan radikaaleimmat anarkistit. Tämä johtuu siitä, että Suomi on suomalaisille rakas, eikä rakkaus synny sieluttomista oheistuotteista tai iskulauseista. EU:ssa onkin ymmärrettävä, etteivät instituutiot luo merkitystä, vaan kokemus siitä, että jaamme jotain suojelemisen ja juhlistamisen arvoista.

Brysselin viestintätoimistot voivat rakentaa vain keinotekoisen jäljitelmän eurooppalaisesta identiteetistä. Todellinen eurooppalainen identiteetti piilee historiassa, kulttuurissa ja aatteessa, joiden nostattaminen on avain yhtenäiseen Eurooppaan.