Muutama vuosi sitten EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka eli vielä ruususen unta. Nykyisessä kansainvälisen politiikan tilassa unten aika on ohi ja jäsenmaat etenevät nyt näyttävästi puolustusyhteistyön saralla. On kuitenkin yhä avoinna, minkälaisia muotoja ottaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta olisi tärkeää, että EU:n puolustusyhteistyö tukisi laajan turvallisuuden rakenteita.
Loppuvuodesta 2017 Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka otti huomattavia askeleita eteenpäin. EU:n 23 jäsenvaltiota käynnistivät kunnianhimoisia puolustuspoliittisia hankkeita, joiden tavoitteina on vahvistaa jäsenvaltioiden puolustuskykyjä. Näistä hankkeista erityisesti pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) on noussut keskeiseen asemaan. PRY:llä tarkoitetaan järjestelyä, jossa halukkaat jäsenvaltiot voivat toteuttaa yhteisiä puolustushankkeita ilman kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntää tai mukanaoloa.
Toinen merkittävä hanke on EU komission puolustusrahasto (European Defence Fund), jonka tarkoituksena on helpottaa yhteisten puolustushankintojen toteuttamista ja välttää puolustusteollisuuden päällekkäisyyksiä. Hankkeen puitteissa on listattu erilaisia yhteistyöhanketta, joista toivotaan piristystä puolustusteollisuudelle ja myös suomalaisille alan pk-yrityksille.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan eteneminen perustuu yhtäällä Euroopan turvallisuustilanteen ja sen toimijoiden suhteissa tapahtuneisiin muutoksiin ja toisaalla haluun vahvistaa eurooppalaisen puolustusteollisuuden asemaa sekä Euroopan strategista autonomiaa. Venäjän voimapolitiikka, terrorismi, brexit ja suuret muuttoliikkeet ovat yhtenäistäneet EU-maiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteita ja siten luonut sekä tarvetta että halua yhtenäistää myös jäsenmaiden keinoja vastata haasteisiin. EU:n globaalistrategiassa unionin rauhan ja ulkoisten uhkien painotuksen lisäksi jäsenmaiden ja niiden kansalaisten puolustaminen on noussut kärkiteemaksi. Unionilta odotetaan yhä vahvempaa ja monipuolisempaa roolia turvallisuudentuottajana.
Nyt käynnistetyt hankkeet EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan edistämiseksi on toteutettu unionin uusille yhteistyöhankkeille tavanomaiseen tapaan, jossa tavoitteet rakentuvat budjetin ympärille ja matalan kynnyksen päämääriin. Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan yhteiseurooppalaiselle puolustukselle on helpompaa muodostaa tavoitteita numeroiden ja hankintojen valossa, kuin päästä yksimielisyyteen strategisista tarpeista. Toisin sanoen, jäsenmaiden akuutit turvallisuustarpeet vaihtelevat suuresti esimerkiksi maantieteellisen sijainnin ja taloudellisten realiteettien mukaan.
Symbolisesta avunannosta käytännön merkitykseen
Suomessa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan viimeisimmältä ponnistukselta odotetaan paljon. Suomen valtioneuvosto ja presidentti Sauli Niinistö ajoivat voimakkaasti sitä, että PRY sisältää viittauksen Lissabonin sopimukseen, jonka mukaan jäsenmaiden tulee antaa apua kaikin käytettävissä olevin keinoin. ”Se mikä EU:ssa on hyvää, on tämä turvallisuuspoliittinen yhteistyö. Se on se mitä suomalaiset EU:lta hakivat”, ulkoministeri Soini hehkutti PRY:n käynnistäminen yhteydessä.
Suomi vaati ja sai PRY:n perustamisasiakirjaan viittauksen Lissabonin sopimuksen 42.7 artiklaan, jossa todetaan, että muiden jäsenmaiden tulee ”antaa apua kaikin käytettävissään olevin keinoin” hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenmaalle. Samalla Suomi on muuttanut omaa lainsäädäntöään, jotta Suomi voisi vastaanottaa ja tarjota sotilaallista apua. Lausekkeen sanamuoto noudattelee vuoden 1948 Brysselin sopimusta, joka toimi vuosikymmenien ajan Länsi-Euroopan unionin peruskirjana. Se velvoittaa muut jäsenvaltiot antamaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenvaltiolle apua.
Suomen tavoite saada maininta avunantovelvoitteesta PRY:n perustamisasiakirjaan heijastelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan viime vuosien suuria muutoksia. Vielä Lissabonin sopimuksen muotoutumisen yhteydessä Suomella oli keskeinen rooli siinä, että sotilaallisesti liittoutumattomat EU-maat saivat sopimustekstiin maininnan, jonka mukaan velvoite ”ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.”
Kuten nykyäänkin, Lissabonin sopimuksen allekirjoittamisen aikaan Naton rooli Euroopan puolustuksen takaajana oli selkeä ja sotilaalliset uhat vaikuttivat etäisiltä. Keskinäisen avunannon velvoitteen oheen kirjattiin laveasti sen käyttöönottoa selkeyttäviä sääntöjä. Sopimuksiin ei kirjattu tuolloin täsmennystä sen suhteen, voitaisiinko avunantovelvoitetta soveltaa muunkinlaisissa tilanteissa kuin sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa. Myöskään ohjeistusta yhteisen valmiuden tukemisesta puolustussuunnittelulla ei annettu. Lissabonin sopimuksen esivaiheeseen, Euroopan perustuslakisopimukseen, sisältyi vielä maininta avun koordinoinnista unionin neuvostossa ja poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa, mutta tämä kohta jätettiin pois Lissabonin sopimuksen tekstistä.
Suomen yhdeksi merkittäväksi EU-tavoitteeksi näyttäisikin muodostuneen EU:n puolustuksellisen toimintakyvyn sekä -valmiuden ja sitä kautta turvallisuuden keskinäisriippuvuuksien lisääminen. Näitä vahvistamalla myös EU:n puolustusulottuvuus saisi uutta syvyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että EU:n jäsenmaat toisivat kriisitilanteessa sotilaallista apua myös Natoon kuulumattomalle Suomelle.
Avunantopykälä tai PRY eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole yhtä kuin EU:n yhteinen puolustus, joka tarkoittaisi rinnastusta Naton artikla viiden mukaiseen turvatakuuseen. Lissabonin sopimus ei merkitse sitovia eikä automaattista sotilaallista avunantoa. Samalla Suomessa kriittiset äänet katsovat, ettei EU:n avuantovelvoite siten toisi Suomelle turvaa sotilaallisessa kriisissä. Avunantopykälää ei ole juuri testattu käytännössä muulloin kuin Ranskan terrori-iskun jälkeen. Kyseessä oli ennakkotapaus, jonka seurauksena esimerkiksi Suomi lähetti rauhanturvaajia Libanoniin, jotta Ranska pystyi kotiuttamaan omia joukkojaan kotimaahan. Toisaalta avunantovelvoitteeseen ei ole myöskään aiemmin vedottu, jolloin sen sisällön arvostelu sotilaallisessa kriisitilanteessa katteettomaksi on ongelmallista.
Vaikka kriittinen keskustelu EU:n avunantovelvoitteista onkin perusteltua, suomalainen näkökulma niihin on osittain vinoutunut. Euroopan turvallisuus ei rakennu vain Naton sotilaallisen sateenvarjon alaisuuteen vaan laajemmin yhteisten instituutioiden ja pelisääntöjen mukaiseen yhdistelmään. josta puolustusliitto on vain yksi osa. Iso osa EU-maista on yhteisvaluutassa ja unionilla on yhteiset ulkorajat, mikä luo vahvan intressipohjaisen turvallisuusulottuvuuden. Nykyisten järjestelyjen puitteissa häiriöt tai hyökkäykset EU-jäsenmaata kohtaan johtaisi olosuhteista riippuen kriisiin, jonka heijastusvaikutukset koskisivat kaikkia osapuolia.
EU ei siis ole sotilasliitto, eikä todennäköisesti sellaiseksi myöskään kehity. Natolla on Lissabonin sopimuksen mukaan ensisijainen rooli Euroopan turvallisuuden takaajana, jolloin EU:n puolustusliiton muodostaminen olisi Nato-maille poliittisesti vaikea prosessi. EU:n uudet puolustuspoliittiset hankkeet keskittyvätkin Naton täydentämiseen eikä korvaamiseen. Tässä mielessä Suomessa voidaan kokea pettymyksiä, mikäli asetamme EU:n turvallisuusyhteistyön tavoitteeksi Naton kaltaisen järjestelyn. Tämä tuskin myöskään on Suomen tavoite ja esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä on puhunut EU:n puolustusulottuvuuden kokonaisvaltaisesta ulottuvuudesta.
Suomen kansainvälisen puolustusyhteistyöhön vahvasti nojaavassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU:lla on keskinen rooli. Tällöin lavea avunantovelvoite luovat myös haasteita, sillä niiden käytännön merkityksestä ei ole tarkkaa määritelmää. Presidentti Niinistö on korostanut tarvetta niiden sisällön selvittämiselle. On mahdollista, ettei EU:n avunantovelvoitteista muodostu selkeästi Suomen intressejä palvelemaa mekanismia ja siksi niiden selkiyttäminen voisi vahvistaa sekä Suomen että EU:n turvallisuusasemaa.
EU:n luoma turvatae kumpuaa kuitenkin unionimaiden vahvasta keskinäisriippuvuudesta, mikä luo jäsenmaille intressin auttaa. EU:n keskinäisen avunannon velvoite koskee kaikkia jäsenmaita ja siksi Lissabonin sopimuksen viittausten säilyminen uusien puolustushankkeiden yhteydessä on tärkeää sekä Suomelle että Euroopalle. Suomelle ensisijainen keino vahvistaa EU:n avunantovelvoitteita ulottuvuutta on ylläpitää varteenotettavia puolustusvoimia ja niiden valmiutta toimia tositilanteessa. Strategisen yhtenäisyden tukeminen PRY:n kaltaisten hankkeiden kautta puolestaan tukee EU:n ja samalla Suomen kykyä toimia tarvittaessa yhteisvoimin erilaisten uhkien torjumiseksi.
Yhteinen puolustus rakentuu laajan turvallisuuden ympärille
Suomen kannalta EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä huomiota ja poliittisia resursseja tulisi kiinnittää sellaisiin hankkeisiin, jotka asettuvat tukemaan laajemmin Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria. Euroopan strategisen yhtenäisyyden vahvistuminen on välttämättömyys, mikä tuottaisi väistämättä myös Suomelle synergiaetuja turvallisuuden saralla.
Nykyisissä olosuhteissa Suomen kannalta potentiaalisia ja keskeisiä yhteistyömuotoja ovat EU-Nato yhteistyön edistäminen,”sotilaallisen schengenin” ja yhteiseurooppalaisen sotilaallisen komentorakenteen muodostaminen, sekä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin esittämät EU:n uudistukset, joihin sisältyivät yhteinen puolustusbudjetti ja yhteinen sotilasdoktriini. Suomea on myös kiinnostanut erityisesti miehittämättömien lennokkien kehittämiseen, satelliitteihin liittyvään avaruusyhteistyöhön, EU:n kyberpuolustuksen kehittämiseen, meriyhteyksien turvaamiseen ja tiedustelutietojen ja tilannekuvan reaaliaikaiseen tiedonsiirtoon liittyvät teemat
EU-Nato puolustusyhteistyön syventäminen otti uusia askeleita Naton Varsovan huippukokouksessa, jossa Naton ja EU:n johtajat antoivat Naton ensimmäistä kertaa yhteisen julistuksen yhteistyön tiivistämisestä. Marraskuussa 2017 Nato ilmoitti kahden uuden esikunnan perustamisesta, joista toinen keskittyy Euroopan valmiuksiin siirtää joukkoja ja kalustoa nykyistä tehokkaammin rintamalle, mikäli se olisi tarpeen. Samoihin aikoihin EU-instituutioiden pohjalta laaditun esityksen mukaan maaliskuussa 2018 määriteltäisiin toimenpideohjelma, jolla poistetaan byrokraattisia esteitä niin sanotulta ”sotilaalliselta Schengeniltä” eli sotakaluston vapaalta liikkumiselta. Eräs konkreettinen esimerkki yhteistyöstä on myös Helsinkiin perustettu hybridiuhkien torjumisen osaamiskeskus.
Uudet hankkeet ja ehdotelmat ovat kunniainhimoisia ja niiden toteuttaminen edellyttää Euroopan yhteistä näkemystä ulko- ja turvallisuuspolitiikan tarpeista. PRY on luonut konkreettisten hankkeiden lisäksi poliittisen väylän, jota kautta puolustusyhteistyön hankkeita on mahdollista toteuttaa ja ajaa – tähän tilaisuuteen on Suomenkin syytä tarttua. Vaikka puolustusyhteistyön tavoitteet ovat avoimia, olisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta tärkeää, että EU:n puolustusyhteistyö tukisi laajan turvallisuuden rakenteita. Kansallisten kykyjen vahvistaminen ja yhtenäistäminen EU:n puolustusyhteistyön puitteissa tukee myös visiota Euroopan yhteisestä puolustamisesta – askeleet ovat maltillisia, mutta määrätietoisia.
TEKSTI Henri Vanhanen
KUVA EU Naval Force
Kirjoittaja on toimittaja Tähdistö ja The Ulkopolitist -lehdissä. Hän on erikoistunut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä Euroopan ja Yhdysvaltain turvallisuuskysymyksiin.