Kansainvälisen politiikan yksi ikuisuuskysymyksistä on järjestyksen luominen valtioiden väliseen kanssakäymiseen. Miten saada aikaan eri intressien pohjalta toimivien maiden välille pelisääntöjä ja toimintatapoja, jotka tukevat vakautta ja ylläpitävät rauhaa?
Euroopan historia tarjoaa aiheesta niin varoittavan esimerkin kuin menestystarinankin. Yhtäältä 1900-luvun kaksi maailmansotaa osoittivat, mitä tapahtuu, kun järjestys romahtaa. Toisaalta toisesta maailmansodasta tuli käännekohta, jonka jälkeen Euroopan turvallisuutta alettiin rakentaa yhteisten arvojen ja yhteistyön varaan. Syntyi Nato, ja Euroopan integraatioprosessi nytkähti liikkeelle. Vuonna 1975 allekirjoitettiin ETYK:in Helsingin päätösasiakirja, joka loi yhteistä sääntelypohjaa ylittäen kylmän sodan rautaesiripun.
Tunnetun tanskalaisen turvallisuustutkijan Ole Wæverin mukaan nämä kolme instituutiota luovat Euroopan ”turvallisuuskolmion”, johon myös alueen kylmän sodan jälkeinen turvallisuusjärjestys perustuu. Kolmion ajatus on, että Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa vallitsee työnjako. Euroopan unioni tuottaa Eurooppaan poliittis-taloudellista järjestystä, siinä missä Naton tehtävänä on taata maanosan sotilaallinen turvallisuus. Nyttemmin Etyjinä tunnettu järjestö sopimuksineen muodostaa Eurooppaan normatiivisen, sääntöjä luovan viitekehyksen.
Järjestys uhattuna?
Kylmän sodan päätyttyä turvallisuuskolmio vahvistui. Sekä EU että Nato laajenivat, mikä osaltaan vahvisti myös Etyjin keskeisten asiakirjojen periaatteita kuten valtioiden oikeutta valita omat turvallisuusratkaisunsa.
Tilanne on 2010-luvulla kuitenkin muuttunut. Euroopan turvallisuusjärjestystä kyseenalaistetaan sekä ulkoa että sisältä.
Ulkoinen paine tulee pääasiassa idästä. Venäjä haastaa entistä painokkaammin vallitsevaa järjestystä niin sanoin kuin teoinkin. Venäjän toimet Ukrainassa rikkovat räikeästi Euroopan turvallisuuden ja kansainvälisen oikeuden keskeisiä periaatteita. Kremlin tulilinjalla ovat turvallisuuskolmion kaikki kärjet. Moskovan tavoitteena on muuttaa eurooppalaista ja maailmanlaajuista järjestystä suuntaan, jossa Venäjän asema ja sen tukemat periaatteet olisivat nykyistä vahvemmassa asemassa.
Euroopassa on ollut näkyvissä myös järjestystä murentavia sisäisiä tekijöitä. Euroopan unioniin kielteisesti suhtautuvien oikeistopopulistipuolueiden nousu voi murentaa vanhan mantereen järjestystä, mikäli niiden vaikutusvalta edelleen kasvaa. Venäjä on parhaansa mukaan pyrkinyt tukemaan puolueita, joiden agenda on lähellä Moskovan näkemyksiä. Myös kasvava siirtolaisuus voi edelleen voimaannuttaa ääriliikkeitä. Pinnan alla siis kytee, vaikka vuoden 2017 tärkeissä vaaleissa – esimerkiksi Ranskan presidentinvaaleissa tai Saksan liittopäivävaaleissa – äärioikeiston menestys jäi pelättyä vaatimattomammaksi.
Järjestystä vahvistavat trendit
Edellä mainittujen kehityskulkujen vuoksi tutkijapiireissä on keskusteltu paljon Euroopan turvallisuusjärjestyksen murenemisesta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin epätavanomainen suhtautuminen maansa kansainvälispoliittiseen johtoasemaan on siirtänyt keskustelua kuitenkin yhä enemmän globaalin järjestyksen mahdolliseen rapautumiseen. Kansainvälisen politiikan tutkijoiden kuumin puheenaihe on tällä hetkellä niin kutsutun liberaalin maailmanjärjestyksen kohtalo.
Keskustelu liittyy mitä suurimmassa määrin myös Euroopan turvallisuusjärjestykseen, jota pidetään usein liberaalin järjestyksen alueellisena ilmentymänä. Esimerkiksi Brookings-instituutin tutkija Thomas J. Wright on todennut, että terveet alueelliset järjestykset ovat liberaalin maailmanjärjestyksen tärkeimpiä palasia.
Venäjän toimista ja populismin noususta on syytä olla huolissaan. Kiristyneessä tilanteessa on kaikesta huolimatta näkyvissä myös toisenlaisia kehityskulkuja, joita keskustelussa ei ole juuri huomioitu.
Ensinnäkin Venäjän aggressiivisen politiikka on paradoksaalisesti myös vahvistanut Euroopan turvallisuusjärjestyksen sotilaallista ulottuvuutta. Nato on saanut lisää elinvoimaa, ja se keskittyy jälleen perustehtäväänsä kollektiiviseen puolustukseen. Naton jäsenmaat ovatkin lisänneet hiljalleen puolustusmenojaan. Asevarustelukierre ei tietenkään ole toivottavaa, mutta riittävä sotilaallinen pelote on kuitenkin vakautta ylläpitävä tekijä.
Toinen vähemmälle huomiolle jäänyt vahvistumisen merkki oli Montenegron Nato-jäsenyys, joka itse asiassa vahvisti Euroopan turvallisuusjärjestyksen normatiivista perustaa. Montenegron ottaminen Naton jäseneksi alleviivasikin sitä, että edelleen myös pienillä jäsenvaltioilla on oikeus tehdä haluamiaan turvallisuuspoliittisia valintoja.
Rohkaisevista trendeistä huolimatta Euroopan turvallisuustilanne ei ole mairitteleva. Euroopassa onkin keskityttävä nykyjärjestyksen vahvistamiseen. Tehtävä ei ole helppo. Parhaiten siinä onnistutaan vahvistamalla järjestyksen demokraattista perustaa ja puhaltamalla yhteen hiileen.
TEKSTI Matti Pesu
KUVA Matti Pesu
Matti Pesu toimii vierailevana tutkijana Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa sekä The Ulkopolitist -verkkolehden toimituspäällikkönä.