Nicolas Koivisto
EU-politiikkaa voi olla vaikeaa hahmottaa, mutta tällä hetkellä sitä voi parhaiten ymmärtää laitaoikeiston ja liberaalien välisenä valtataisteluna. Eurovaaleissa ja viime sunnuntain Ranskan parlamenttivaaleissa nämä kaksi puolta taistelivat kansallisten tavoitteiden lisäksi siitä, kumpi saa olla Euroopan kolmanneksi vahvin poliittinen voima. Tämä taistelu tulee vain kärjistymään seuraavan viiden vuoden aikana, jolloin laitaoikeisto suunnittelee pystyvänsä sivuuttamaan liberaalit kokonaan seuraaviin eurovaaleihin mennessä vuonna 2029.
Liberaalit heikkenevät ja laitaoikeisto vahvistuu
EU:ta ovat johtaneet sen perustamisesta lähtien kristillisdemokraattien, sosiaalidemokraattien ja liberaalien välinen koalitio. Yhteistyö on ollut ajoin vaikeaa, mutta heidän välinen konsensus on vienyt EU:ta eteenpäin vuosikymmenten ajan.
Kolmikon idea on integroitunut syvälle EU -politiikan ytimeen. Esimerkiksi EU:n kolme poliittista kärkipaikkaa on jaettu niiden luomisesta asti näiden kolmen suurimman ryhmien kesken. Yhdessä he ovat rakentaneet Euroopan tulevaisuutta viimeisten vuosikymmenten ajan kolmena suurimpana ryhminä.
Tällä kertaa kuitenkin laitaoikeistolainen ECR-ryhmä [Eurooppalaiset konservatiivit ja reformistit] onnistui saavuttamaan kolmanneksi eniten ääniä eurovaaleissa. Keskustapuolueiden luoman perinteen mukaan he olisivat olleet oikeutettuja yhteen EU:n kolmeen kärkipaikkaan, mutta se meni kuitenkin jälleen liberaaleille, kun Eurooppa-neuvosto ehdotti virolaista Kaja Kalasta EU:n korkeimmaksi edustajaksi.
Päätökseen laitaoikeisto on reagoinut kyseenalaistamalla EU:n demokraattisuutta. “Tämän päivän kolmanneksi suurin ryhmä ei ole sellainen joka miellyttää vallassa olevia” kertoi Italian pääministeri ja ECR -ryhmän johtaja Georgi Meloni edustajakolleegoilleen Italian parlamentissa päätöksen jälkeen.
Melonin ylistämä laitaoikeiston eurovaalitulos ei kuitenkaan kerro koko totuutta ryhmän vahvuudesta tai vaikutusvallasta. Liberaalit kärisvät tappion eurovaaleissa, mutta heidän vaikutusvaltansa on edelleen paljon laitaoikeistoa vahvempi Eurooppa-neuvostossa. Siellä neuvottelevat jäsenmaat keskenään, eikä ECR-ryhmä ole vallassa kuin Italiassa ja Tšekkeissä. Liberaalit ovat vallassa ympäri Eurooppaa ja heidän tärkein vaikutusvallan lähde on Ranska. Ranskalla on Eurooppa-neuvostossa lähes päättävä asema, mitä ilman liberaalit menttäisivät suuren osan vaikutusvallastaan. Ainoastaan Saksalla on yhtä merkittävä vaikutusvalta kuin Ranskalla.
Tilanne Ranskassa on toisaalta poliittisesti epävakaa ja siitä on nopeasti muodostumassa liberaalien ja laitaoikeiston valtataistelun keskipiste. Vaikka Ranskan laitaoikeistolainen Rassemblement National, ei kuulu ECR -ryhmään, liittolaisena se tukee ryhmän vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa ja koko EU:ssa.
Isossa kuvassa Eurooppalainen laitaoikeisto näkee mahdollisuuden siepata Ranskassa hallitsevilta liberaaleilta vallan. Ilman Ranskaa liberaalit menettäisivät sen verran valtaa, että muiden keskustapuolueiden voisi olla pakko hyväksyä ECR-ryhmä EU:n kolmantena vahvimpana ryhmänä.
Ranska valtataistelun keskipisteenä
Eurovaalien ehkä yllättävin käänne oli, kun presidentti Macron päätti hajottaa parlamentin ja järjestää uudet vaalit. Päätöksen taustalla oli luultavasti hänen keskustaliberaali Ensemble-puolueen huono eurovaalitulos, mutta varmaa syytä vaaleille ei annettu. Uhkapeli oli todellinen. Laitaoikeistolainen Rassemblement National oli voittanut eurovaalit ja ennakkokyselyt ennakoivat heille myös parlamenttivaaleissa voiton.
Vaalien ensimmäinen kierros näytti ehdottavan samaa. Rassemblement National sai eniten ääniä ja kaiken lisäksi ennusteiden mukaan he olivat saamassa jopa enemmistön tulevassa parlamentissa. Puolueen johtaja, Marine Le Pen, ehti huomauttaa, että Macronin tulisi irtisanoutua presidentin virasta, mikäli hän häviäisi vaalit. [Ranskassa vallitsee poliittinen normi, että presidentin tulisi kuulua parlamentin suurimpaan ryhmään. Tilanne on ollut toisin vain harvoin.]
Tilanne oli liberaaleille vaikea. He eivät edes saavuttaneet toista sijaa, vaan joutuivat tyytymään kolmanteen sijaan uuden vasemmistoblokin, Front Populaire -puolueen, takana. Ensimmäinen kierros on jättänyt liberaalit kahden heidän näkökulmastaan ääriryhmän väliin. Seuraavassa kierroksessa laitaoikeisto kuitenkin yllättäen romahti. He tippuivat ensimmäisestä sijasta kolmanteen. Liberaalit tyytyivät toiseen sijaan voittaneen vasemmistoblokin takana.
Käänteen takana oli sekä kansan aktiivisuus että poliittinen niin sanottu “cordon sanitaire”, eli oikeiston eristämiskoalitio. Äänestysprosentti oli 66,63%, korkeimmillaan sitten 1981, ja etenkin nuoriso oli saapunut äänestämään. Heidän äänensä menivät suurilta osin vasemmistoblokille. Eristämiskoalitio onnistui, kun monet liberaaliehdokkaat sitoutuivat tukea vasemmistoehdokkaita vaalipiireissä, joissa heidän mahdollisuudet voittoon olivat pienet.
Vaalitulos jättää Ranskan toisaalta monimutkaiseen tilanteeseen. Liberaalit ja vasemmistoblokki onnistui ehkä yhteistyöhön vaalien alla, mutta parlamentissa se tulee olemaan vaikeeta. Macron oli vaalikampanjansa aikana hyökännyt enemmän äärivasemmistoa kuin äärioikeistoa vastaan, mikä on vahingoittanut liberaalien ja vasemmiston jo heikkoa suhteita vain entisestään.
Liberaalit eivät myöskään ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että voiko vasemmistoblokin kanssa ylipäätään tehdä yhteistyötä. Varsinkin entinen Ranskan liberaali pääministeri Édouard Philippe on verrannut vasemmistoblokin ääripäitä yhtä vaarallisiksi kuin laitaoikeistoa. Hänen mielipidettä kuunnellaan, koska monet keskustaliberaalit näkevät hänet myös heidän mahdollisena Macronin seuraajana tulevissa presidentinvaaleissa vuonna 2027.
Kaiken lisäksi vasemmistoblokki on sisäisesti erittäin jakautunut. Siihen kuuluu perinteisiä sosiaalidemokraattisia puolueita, mutta myös laitavasemmistoon kuuluvia puolueita. He eivät tähän mennessä ole kyenneet nimeämään itselleen pääministeriehdokasta, joka voisi edustaa koko blokkia.
Tällä hetkellä Macron on nimennyt vaaleja edeltävän liberaalin Gabriel Atalin jälleen pääministeriksi. Neuvottelut jatkuvat seuraavina viikkoina, jolloin vasemmistoblokin ja liberaalien on keksittävä tapa elää yhdessä. Ilman toimivaa parlamenttia Macron ei tule pystymään hallitsemaan maata.
Samalla laitaoikeisto lietsoo vastakkainasettelua liberaalien ja vasemmistoblokin välille Laittaoikeiston pääministeriehdokas Jordan Bardella on jo medialle kertonut, että Ranskan tulevaisuus on nyt äärivasemmistolaisten käsissä.
Vastakkainasettelun tavoitteena on aivan varmasti kärjistää tilannetta niin, etteivät liberaalit ja vasemmistoblokki kykene muodostamaan toimivaa hallitusta. Jos näin käy, Ranska tulee syöksymään syvemmälle poliittiseen kaaokseen, jonka he toivovat vain nostavansa heidän kannatustaan entisestään.
Riippumatta kuitenkin hallitusneuvotteluista yksi asia on selvä: Macronin poliittinen pääoma on menetetty. Suuret muutokset Ranskassa tapahtuvat seuraavien presidentinvaalien jälkeen vuonna 2027. Vasemmistoblokki tulee olemaan jälleen niin jakautunut, että tuskin pystyy
sopimaan yhteisestä presidenttiehdokkaasta.
Vaalit tulevat näin olemaan jälleen kaksintaistelu liberaalien ja laitaoikeiston välillä. Pysyäkseen vallassa liberaalien on saatava nuoriso äänestämään heitä ja vakuuttamaan kansa kyvystään tehdä yhteistyötä vasemmistoblokin kanssa.
Laitaoikeiston voitto tarkoittaisi, että liberaalit menettäisivät asemansa EU:n kolmantena vahvimpana ryhmänä. Tämä ei itsestään vielä tarkoittaisi, että laitaoikeisto pystyisi samaan itsensä valtaan seuraaviin eurovaalien jälkeen vuonna 2029. Vaalivoittojen lisäksi laitaoikeisto toivoo pystyvänsä todistamaan itsensä yhteistyökyvykkääksi seuraavan viiden vuoden aikana.
Katseet kohti 2029
Meloni ja Le Pen ymmärtävät hyvin, että laitaoikeiston integroiminen EU-politiikkaan tapahtuu pienin askelin. Seuraavat viisit vuotta he käyttävät juuri tähän tarkoitukseen. Ensimmäisenä askeleena on totuttaa varsinkin kristillisdemokraatit yhteistyöhön laitaoikeiston kanssa. Toisin kuin monissa jäsenmaissa, laitaoikeiston ja kristillisdemokraattien välinen yhteistyö on EU -tasolla vielä suppeaa. Yhteistyön toivotaan tapahtuvan seuraavassa komissiossa.
Laitaoikeisto ei ehkä saanut EU:n kärkipaikkaa, mutta niistä luopumalla se voi painostaa tulevaa komissiota antamaan Italialle ja muille laitaoikeiston johtamille jäsenmaille avainkomissiosalkkuja, kuten esimerkiksi maahanmuuttosalkun. Tärkeiden salkkujen kautta laitaoikeistoa tulee olemaan mahdotonta syrjäyttää ja ne tulevat pakottamaan kristillisdemokraatit intensiiviseen yhteistyöhön heidän kanssaan.
Kiinnostuksenkohteena tulee olemaan miten sosiaalidemokraatit reagoivat laitaoikeiston kosiskellen kristillisdemokraatteja. Liberaalien heikentyessä sosiaalidemokraatit ja laitaoikeisto tulevat molemmat yrittämään houkutella kristillisdemokraatteja puolelleen seuraavan viiden vuoden aikana. Jos liberaalit katoavat poliittisena voimana, se tulee väistämättä pakottamaan kristillisdemokraatit lopullisesti valitsemaan jommankumman puolen.
Ennuste on hieman synkkä sosiaalidemokraateille. Saksan vuoden 2025 liittopäivävaaleissa kristillisdemokraattien ennustetaan voittavan, mikä syrjäyttäisi sosiaalidemokraatit vallasta Saksassa. On täysin mahdollista, että vuonna 2029 laitaoikeisto hallitsee Ranskassa ja keskustaoikeisto Saksassa. Tällaisissa olosuhteissa liittoutuminen kristillisdemokraattien ja laitaoikeiston välillä saattaa olla poliittisesti välttämätöntä.
Muualla Eurooppaa laitaoikeisto on myös ennustettu vahvistumaan. Se on ennusteiden mukaa voittamassa Itävallan liittopäivävaalit tämän vuoden syksyllä. Vaikka keskustaoikeisto väittää, ettei muodosta hallitusta laitaoikeiston kanssa, asiat voivat todellisuudessa muuttua. Nämä kaksi puoluetta ovat jo muodostaneet yhteisen hallituksen kolmessa Itävallan osavaltiossa. Keskustaoikeisto on ympäri eurooppaa hiljattain tottunut tekemään hallitusyhteistyötä laitaoikeiston kanssa, esimerkiksi Alankomaissa, Ruotsissa, Kroatiassa, Slovakiassa, Tšekeissä ja Suomessa.
Pelikenttä on siis asetettu. Seuraavien viiden vuoden tapahtumat tulevat muokkaamaan Euroopan tulevaisuutta pitkäkestoisesti. Laitaoikeisto suunnittelee suurta voittoa vuonna 2029, mutta mikään ei ole kuitenkaan vielä varmaa. Erityisesti sosiaalidemokraattien ja liberaalien on havahduttava, että heidän vaikutusvaltansa kulkevat käsi kädessä, etenkin Ranskassa. Jos he eivät onnistu ylläpitämään vaikutusvaltaansa, tulevaisuuden Eurooppa on todennäköisesti kristillisdemokraattien ja laitaoikeiston johtama.
TEKSTI: Nicolas Koivisto