Suomi ei ole ainoa maa, jolla on edessään jännittävä vaalivuosi. Sodassa Venäjän kanssa olevassa Ukrainassa äänestetään keväällä 2019 uudesta presidentistä ja syksyllä parlamentista. Presidentinvaalit pidetään maaliskuun viimeisenä päivänä, ja kampanjointi on jo hyvässä vauhdissa. Onkin hyvä aika tarkastella EU:n ja Ukrainan välien kehittymistä ja sitä, miten tulevien vaalien tulos saattaa vaikuttaa niihin.
EU on tyytymätön Ukrainan keinottomuuteen korruption estämiseksi
Ukraina on EU:n tärkeä strateginen kumppani ja osa Itäisen kumppanuuden politiikkaa. Ukrainan ja EU:n välinen assosiaatiosopimus sekä syvä ja laaja-alainen vapaakauppasopimus (DCFTA) tulivat voimaan vuonna 2017, ja nyt suhteiden keskiössä on sopimusten edellyttämien uudistusten toteutus.
Uudistukset tähtäävät maan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen luotettavaksi ja liberaalin talousjärjestelmän sääntöjä noudattavaksi kumppaniksi. Niiden tueksi EU on luvannut noin 13 miljardin euron edestä avustuksia, johon kuuluu muun muassa 3,3 miljardia makrotaloudellista tukea. Ukraina saa makrotaloudellista avustusta enemmän kuin mikään muu EU:n ulkopuolinen maa.
EU haluaa miljardeilleen vastinetta, ja Ukraina onkin edennyt esimerkiksi koulutuksen kehittämisessä. Maan talous on myös lähtenyt lupaavaan kasvuun. Toistuvasti huolta herättää kuitenkin maan kyvyttömyys hillitä korruptiota ja tuomita korruptiosta syytettyjä.
Viimeisimmässä assosiaatiosopimuksen etenemistä seuraavassa raportissa Euroopan komissio huomauttaa, että korruption vastainen taistelu ei vastaa odotuksia, ja sitä olisi käytävä myös lähestyvien vaalien aikana. Myös Euroopan parlamentti kritisoi Ukrainaa riittämättömästä toiminnasta korruptiota vastaan ja oikeuslaitoksen uudistamisen puolesta.
Assosiaatiosopimusta neuvottelemassa ollut, nykyinen Ukrainan ulkoministerin avustaja Taras Kachka kollegoineen kirjoittaa eurooppalaiselle yleisölle, että sopimuksen merkitystä syö se, ettei siinä pureuduta tavallisia ukrainalaisia koskettaviin ongelmiin. Ukrainan kasvava köyhyys ja sosiaalipoliittisen esimerkin puuttuminen ruokkii populismia.
EU NEIGHBOURS eastin tekemän kyselyn mukaan puolet ukrainalaisista kyllä suhtautuu EU:hun positiivisesti, mutta lähes yhtä moni toivoo siltä enemmän apua korruption vastaisten reformien toteuttamiseksi. Suurin osa ukrainalaisista on myös tyytymättömiä demokratian tasoon, eivätkä luota muihin instituutioihin kuin kirkkoon. Ukrainalaisten suurimpia huolia ovat köyhyys, sota ja korruptio, joihin varsinkaan assosiaatiosopimus ei tarjoa nopeita ratkaisuja.
Länsi- ja venäjämielisten pitkä köydenveto
On hyvä muistaa, että presidentinvaaleihin liittyy Ukrainassa suuria tunteita ja niillä on väkivaltainen lähihistoria. Korruptio ulottuu myös (tai etenkin) vaaleihin, ja kilpailu jatkuu usein toiselle kierrokselle. Vuonna 2004 laaja vilppi presidentinvaaleissa johti Oranssiin vallankumoukseen. Vallankumouksen jälkeen rehellisissä vaaleissa voittanut Viktor Juštšenko kannatti länsi-integraatiota.
Juštšenkon kilpakumppani Viktor Janukovytš voitti seuraavat vaalit länsimielistä Julia Tymošenkoa vastaan vuonna 2010. Hän edusti täysin toisenlaista linjaa kuin edeltäjänsä. Kautensa lopussa Janukovytš ei suostunut allekirjoittamaan EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimusta, mikä johti Oranssia vallankumousta huomattavasti väkivaltaisempaan protestiin, Euromaidaniin.
Vallankumouksen puhjettua Venäjä valloitti Krimin ja osan Itä-Ukrainaa, jossa sota on edelleen käynnissä. Venäjä väittää tukevansa Ukrainan venäläisiä ja puolustavansa laillista järjestystä, mutta lännestä katsottuna kyseessä on yksinkertaisesti hyökkäyssota. Janukovytš on nyt maanpaossa Venäjällä.
Populisteja ja reformivastaisia oligarkkeja
Euromaidan-protestin jälkeen valittiin istuva presidentti, oligarkki Petro Porošenko. Porošenkon aikana Ukraina on allekirjoittanut assosiaatiosopimuksen, sen talous on lähtenyt kasvuun ja korruption kitkemisen tueksi on perustettu riippumaton tuomioistuin. Lisäksi Ukrainan ortodoksinen kirkko on erkaantunut Moskovan kirkon alaisuudesta. Porošenko aikoo hakea toiselle kaudelle.
Porošenko ei ole ole ainakaan vielä lunastanut itselleen suurta kannatusta. Mielipidemittauksissa vuonna 2010 täpärästi hävinnyt, jälleen kisaan lähtenyt Tymošenko on kirkkaasti kärjessä. Vaihtelevasti kärkisijoilla Tymošenkon ja Porošenkon vieressä ovat entinen energiaministeri Yuriy Boyko ja entinen puolustusministeri Anatoli Hrystsenko.
Tymošenko määritellään usein populistiksi, ja vaikka hän on länsimielinen, hän on kuitenkin esimerkiksi assosiaatiosopimukselle erittäin oleellista maareformia vastaan. Hän ei ole vapaa syytöksistä liian läheisistä suhteista Venäjän kanssa, sillä Tymošenko muistetaan pääministeriajoiltaan vuonna 2009 Venäjän kanssa tehdystä, Ukrainalle epäedullisesta kaasukauppasopimuksesta.
Tymošenko julisti maailmankuvaansa läntiselle yleisölle syyskuussa 2018 vuotuisessa YES-konferenssissa. Hän vaati sodan lopettamista sekä Donetskin ja Krimin palauttamista ukrainalaisten ehdoilla, ilman kompromisseja Venäjän kanssa. Konkreettisia ehdotuksia lyhyeen puheeseen ei sisältynyt. Hän heilutti vuoden 1994 Budapestin sopimusta, jossa Yhdysvallat ja Venäjä antoivat vakuutuksensa Ukrainan turvallisuudesta ydinaseiden luovuttamista vastaan, ja peräänkuulutti sen noudattamista.
Tymošenko vannoi perustuslaillisten ja taloudellisten uudistusten nimeen, mutta ei osannut vastata haastattelijan kysymykseen siitä, miksi hänen puolueensa on ollut kiihkeimmin näitä reformeja vastaan. Kritisointi kirvoitti yleisössä hurraahuutoja. Pitkän linjan Ukraina-tutkija Taras Kuzion ja ajatushautomo Vox Ukrainen mukaan Tymošenkon johtama puolue Batkivshchyna ei äänestä EU:n assosiaatiosopimuksen edellyttämien reformien puolesta ja on itse asiassa kaikista länsimyönteisistä puolueista kiihkeimmin reformeja vastaan, johtajansa EU-myönteisestä retoriikasta huolimatta.
Tymošenkoa on luonnehdittu Ukrainan historian kummitukseksi, jonka valinta olisi Janukovytšin valintaan rinnastettava virhe. Huomattavilla puhelahjoilla varustettu ehdokas on ollut jo yli kaksi vuosikymmentä aktiivinen ja näkyvä hahmo, eikä hänen historiansa ole puhdas korruptiosta. Ukrainan presidenttinä uutta hänessä olisi ehkä vain sukupuoli.
Yuriy Boyko on ukrainalaisten näkemyksen mukaan Venäjän suosikkiehdokas. Euromaidan press nostaa esiin Boykon historian Yanukovycin korruptioalttiina lähipiiriläisenä ja Venäjän ystävänä. Vox Ukrainen mukaan Boyko onkin vähiten todennäköinen reformien kannattaja. Hänen voittonsa spekuloidaan suututtavan äänestäjät ja johtavan jälleen presidentinvaalien jälkeiseen väkivaltaan (Euromaidan press).
Vanhat merkit tuppaavat Ukrainassa pitämään paikkansa, ja niiden mukaan mielipidemittauksista huolimatta toisella kierroksella kilpailevat istuva presidentti Porošenko. Tymošenko on hänen todennäköisin vastustajansa. EU:n kannalta kummassakaan ei ole hurraamista, mutta ainakin Porošenkoa on mankeloitu jo yksi kausi. Lisäksi on olemassa pieni toive, että mahdollisesti voittaessaan Porošenko keskittyisi myös korruptionvastaisiin uudistuksiin vaaliyleisön kosiskelun jälkeen.
Lopullinen ero neuvostomenneisyyden kanssa?
Ukrainan itsenäisyyden ajan poliittista kenttää ovat dominoineet länsi-integraatiota kannattavat ja ne, jotka mieluummin tiivistäisivät suhdetta Venäjään ja pyrkisivät esimerkiksi Euraasian talousunionin jäseneksi. Nyt tilanne saattaa kuitenkin olla muuttunut, sillä sota on koventanut ukrainalaisten asenteita veljeskansaa kohtaan. Tutkija Kuzio on sitä mieltä, ettei venäjä-mielisillä ole enää sijaa näissä vaaleissa. Tämä on pidemmän tähtäimen länsi-integraatiotavoitteen kannalta ehkä hyvä asia.
Vuonna 2014 alkanut sota Venäjän kanssa vaikuttaa vaaleihin konkreettisesti muokkaamalla äänestäjäkuntaa. Peräti 16 prosenttia äänestäjistä on suljettu uusien rajojen taakse, vaalien ulkopuolelle. Ulos jäävistä äänestäjistä 87 prosenttia äänesti Viktor Janukovichia vuoden 2010 presidentinvaaleissa.
Länsi- ja Venäjä-mieliset äänestäjät jakautuvat Ukrainassa selkeästi maantieteellisesti. Äänestyksen jakautuminen vuoden 2010 vaaleissa. Kuva: Wikimedia Commons
Äänten jakautuminen vuoden 2014 vaaleissa. Vaaleihin ei osallistuttu Krimillä eikä Donbassissa. Harmailla alueilla äänestettiin Porosenkoa, sinisillä Dobkinia. Kuva: Wikimedia Commons
Ehkä hieman paradoksaalisesti, Venäjän aggressiivisuus siis estää Ukrainan Venäjä-mielisiä vaikuttamasta maan politiikkaan. Joidenkin analyytikkojen mukaan Venäjä-mielisillä olisi tästä syystä eniten intressiä tehdä kompromissi Putinin kanssa ja löytää sodalle vaihtoehto, kun taas länsi-integraatiota kannattavat voivat odottaa suurempaa kannatusta nykyisessä tilanteessa.
Aiemmin siteeratun EUROPEAN NEIGHBOURS eastin teettämän kyselyn mukaan ukrainalaisia painaa eniten sota, korruptio ja köyhyys. EU:n edellyttämien uudistusten toteuttaminen ei ole päällimmäisenä äänestäjien mielessä, vaikka niiden tuottama pidemmän tähtäimen etu olisikin Brysselistä katsottuna selvä. Siksi länsi saanee vielä kärsivällisesti odottaa Ukrainaan todellisia uusia tuulia ja EU:n ehtoihin täysin valmista presidenttiä.
TEKSTI Emma Lappalainen
KUVA Unsplash / Ibrahim Rifat
K
irjoittaja on erikoistunut informaatiovaikuttamiseen ja EU:n itäiseen kumppanuuspolitiikkaan sekä Venäjä-suhteisiin. Hän on erityisesti kiinnostunut vallan ja identiteettien rakentumisesta kansainvälistyvässä maailmassa. @elapalain