Eurooppa-päivän aattona 8.5. Helsingistä lähti Istanbuliin European Movement Turkeyn (TURABDER) järjestämään juhlaseminaariin 12-henkinen delegaatio, johon kuului Eurooppa-nuorten aktiiveja sekä Euroopasta kiinnostuneita opiskelijoita monilta eri aloilta. Lähdimme matkaan jännittynein mielin, ja monella meistä oli mielessään nippu avoimia kysymyksiä sekä valtava halu oppia lisää Turkista, sen politiikasta ja eritoten maan suhteista Euroopan unioniin.
Tiistai-iltana saimme kunnian osallistua Ranskan kunniakonsulaatissa Palais de Francessa järjestetyille illallisille, jonka aikana tutustuimme ranskalaisten opiskelijoiden muodostamaan delegaatioon sekä seminaarin järjestävään tahoon mitä upeimmissa historiallisissa puitteissa. Rakennus pihapiireineen kertoi omaa tarinaansa Ranskan ja Turkin pitkistä diplomaattisuhteista. Tunnelma oli kuin pienessä palasessa Pariisia, jonka joku oli onnistuneesti upottanut keskelle kiireistä Istanbulia.
Seuraavana päivänä, seminaarin jo alkaessa, seuraamme liittyivät myös tanskalainen delegaatio sekä isäntäkaupunkimme Istanbulin omia opiskelijoita. Keskiviikon seminaari koostui paneelikeskusteluista, jotka käsittelivät eri aiheita aina pakolaisuudesta EU:n ja Turkin taloudellisiin suhteisiin, ja tapahtuman loppupuolella saimme imeä itseemme uutta tietoa eri alojen huippuosaajien puheista ja seminaariesityksistä.
Keskiviikko-iltana, seminaarin jälkeen, suuntasimme risteilyalukselle Bosporinsalmelle. Bosporinsalmi oli upea kokemus – siniharmaana virtaava vesi, joka väsymättömästi jaksaa jakaa maanosat erilleen Istanbulin muurien sisällä. Historiallisessa niemenkärjessä seisoi Hagia Sofia, ”pyhä viisaus’’, joka olemuksellaan muistutti risteilyn osallistujia Turkin ja Euroopan pitkästä yhteisestä historiasta.
Maisemien ihailemisen ja valokuvien napsimisen jälkeen siirryimme aluksen alakannelle illastamaan tanskalaisten, ranskalaisten ja turkkilaisten ystäviemme kanssa. Lyöttäydyin samaan pöytään seurueen kanssa, johon kuului turkkilaisia politiikan opiskelijoita sekä heidän luennoitsijoitaan. Illallisen aikana keskustelu kääntyi koskemaan muun muassa EU-passia ja sitä, minkälaisia etuoikeuksia kyseinen asiakirja soi kantajalleen. Turkkilaiset ystäväni kertoivat tarinoita pitkistä, kalliista ja epävarmoista viisumiprosesseista. En viitsinyt kertoa heille Tallinnan lauttojen olemattomista passintarkastuskäytännöistä heidän selaillessaan ihmeissään sivuja, joilla hologrammihirvi juoksi vapaana kuin unohtaen rajojen olemassaolon.
Bosporinsalmi virtasi hiljalleen allamme erottaen toisistaan itäpuolellaan avautuvan Aasian sekä länsipuolelleen erkanevan Euroopan. Vesi velloi harmaana sekoittuen taivaanrannassa horisonttiin. Seilasimme kirjaimellisesti jakajalla. Idän ja lännen, Euroopan ja Aasian, Kristillisen ja Islamilaisen maailman. Minareetit nousivat Istanbulin kattojen ylle kuin koskettaakseen itse taivasta, ja auringonlaskun jälkeen rannan ja laivojen valot heijastuivat mustaan veteen valaisten Eurooppaa juhlivaa iltaamme.
Mutta riittääkö Istanbulia halkova, Mustanmeren ja Välimeren toisiinsa kytkevä Bosporinsalmi tulevaisuudessakin erottamaan Turkin Euroopasta? Vai kuvastavatko salmea urheina ylittävät sillat sitä muutosta, jota niin moni turkkilaisista ystävistäni toivoi? Onko Euroopan ja Turkin välillä aukeneva kuilu kuvitteellinen, vai politiikalla, kulttuurilla ja historialla louhittu ylittämätön railo, joka erottaa turkkilaiset ranskalaisista ja istanbulilaiset helsinkiläisistä? Näihin kysymyksiin seminaarimme ei tarjonnut vastausta, joskin kaikkien osallistujien palon ratkaista tulevaisuuden haasteita tunsi kuin sähkönä ilmassa. Globalisaation ja teknologian vallankumouksen kokeneessa maailmassa ihmisten ja kansalaisten toiveita ja unelmia on yhä vaikeampi vaientaa.
EMI Turkin järjestämä Eurooppa-päivän juhlaseminaari oli kaikin puolin erinomainen kokemus, eikä tapahtumapaikaksi olisi voinut valita parempaa kaupunkia kuin Istanbul, joka tuntui kuin kuiskivan Turkin eurooppalaista historiaa kaikkialla, minne menimme. Hyvä poliittinen seminaari herättää osallistujissaan parhaimmillaan enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa heille vastauksia.
Näin myös minulle tapahtui Istanbulin sydämessä. Mikä on Turkin tie tulevaisuudessa, ja kumman tulisi loppupeleissä luopua vaateistaan, Brysselin vai Ankaran? Mikä turkkilaiset erottaa eurooppalaisista vai onko kysymys laajuudessaan täysin absurdi? Mikä on EU:n tie? Mikä on eurooppalaisen demokratian tie ja millaisesta materiaalista on punottu se punainen lanka, jonka ympärille eurooppalainen identiteetti rakentuu? Pohdin näitä kysymyksiä koneemme noustessa Ataturkin lentoasemalta ensin Istanbulin kattojen ylle ja sitten suunnatessa takaisin kohti alkukesään puhkeavaa Pohjolaa.
TEKSTI Ella Kivisaari (Istanbul, Turkki)
KUVAT Ella Kivisaari & Nea-Bettina Baarman