Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson osoitti, ettei ole täysin sisäistänyt EU:n sisämarkkinoiden syvintä olemusta. Tämä artikkeli auttaa hänet alkuun.
The Financial Times uutisoi 18. syyskuuta Ison-Britannian pääministerin Boris Johnsonin vierailusta Luxemburgissa EU-päättäjien luona. Brittiläislehden mukaan Johnson oli saapunut Brexit-neuvottelupöytään vakuuttuneena siitä, että hänen uusi ehdotuksensa voisi korvata aiemmassa erosopimuksessa neuvotellun Irlannin backstop-järjestelyn. Tämän sopimusehdon mukaan Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen raja tulisi pitää mahdollisimman avoimena siten, että käytännössä Isolle-Britannialle kuuluva Pohjois-Irlanti jäisi EU-eron jälkeenkin EU:n sääntelyn piiriin. Sisäpiirilähteiden mukaan Johnson kuitenkin ”lysähti” tuolissaan kuullessaan, ettei hänen kaavailemansa myönnytys eli Pohjois-Irlannin jääminen EU:n yhteisen ruoka- ja karjasääntelyn piiriin alkuunkaan riittäisi turvaamaan EU:n sisämarkkinoita ja siten Irlannissa vuosikymmeniä vallinnutta rauhaa.
Jos pääministeri olisi perehtynyt EU:n sisämarkkinoiden toimintaan hiukan enemmän, hän olisi ymmärtänyt, etteivät elintarvikkeita koskevat yhteiset laatuvaatimukset pelkästään riittäisi ratkomaan tulliongelmaa. Iso-Britannia ja Irlanti liittyivät Euroopan talousyhteisöön vuonna 1973, ja siitä lähtien kaikenlaiset hyödykkeet ovat liikkuneet melko vapaasti rajan yli ja osaltaan turvanneet sen, että Irlannissa viime vuosisadalla puhjenneet levottomuudet eivät enää toistuisi. EU, jonka osa Irlanti luonnollisesti yhä on, ei ole valmis vaarantamaan jäsenvaltionsa rauhaa Downing Street 10:n asukkaan jääräpäisyyden vuoksi.
[bctt tweet=”[bctt tweet=”Jos pääministeri olisi perehtynyt EU:n sisämarkkinoiden toimintaan hiukan enemmän, hän olisi ymmärtänyt, etteivät elintarvikkeita koskevat yhteiset laatuvaatimukset pelkästään riittäisi ratkomaan tulliongelmaa.”]
Jos EU:n taloudeltaan toiseksi suurimman jäsenvaltion pääministeri ei ole täysin selvillä EU:n sisämarkkinoiden toimintalogiikasta, lienee perusteltua kerrata niitä koskevat tärkeät perusperiaatteet. Koko Euroopan unionin ensimmäinen alkusysäys sai alkunsa vuonna 1952, kun Saksa, Ranska, Italia ja Benelux-maat allekirjoittivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustavan sopimuksen. Jo tästä ensimmäisestä yhteenliittymästä lähtien oli selvää, että paras tapa turvata rauha mantereella oli luoda kivijalka taloudelliselle yhteistyölle. Käytännössä hiili ja teräs eli teollisuuden tärkeimmät raaka-aineet saivat liikkua vapaasti jäsenvaltioiden välillä.
Sittemmin syntyneen Euroopan unionin toimivaltaa on laajennettu muillekin elämänaloille, ja EU on tehnyt itsensä entistä näkyvämmäksi kansalaisille. Alkuperäinen ajatus yhteisistä sisämarkkinoista on kuitenkin yhä tänä päivänä unionin kantava perusperiaate – se vain kattaa nykyään muutakin kuin hiilen ja teräksen. Vuodesta 1993 lähtien sisämarkkinat saivat alkunsa muodossa, jossa sen nykyään tunnemme. Tiettyjen hyödykkeiden rajanylityksien sallimisen sijaan eräänlaiseksi yhteismarkkinoiden pääsäännöksi muodostui niin kutsutut neljä vapautta: niin tavarat, palvelut, ihmiset kuin pääoma saavat liikkua vapaasti unionin alueella. Tästä näkökulmasta merkitystä ei ole sillä, ylittääkö jäsenvaltioiden välisen rajan tuontierä tomaatteja, parturi-kampaamon avaava elinkeinonharjoittaja tai opiskelija, joka suorittaa opintojaan toisessa jäsenvaltiossa. Suurimmalle osalle meistä tämä tuntuu itsestäänselvyydeltä – ehkä se oli sitä myös pääministeri Johnsonille jopa siinä määrin, että perusasiat sisämarkkinoista olivat jo vaipuneet unohduksiin.
Sisämarkkinat eivät ole kuitenkaan mikään hiljaisessa yhteisymmärryksessä syntynyt konventio, johon tuosta vain tehtäisiin muutoksia. Sisämarkkinoilla on vahva oikeudellinen perusta EU:n perussopimuksissa: neljä perusvapautta on iskostettu artikloilla Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen. Koska sisämarkkinoihin liittyvät kysymykset ovat monimutkaisia, Euroopan unionin tuomioistuimella on tärkeä täydentävä rooli. Se tulkitsee hankalia EU:n sisämarkkinoihin liittyviä oikeustapauksia ja tuottaa linjanvetoja siitä, miten sisämarkkinoiden tulisi tällaisissa rajatilanteissa toimia.
Euroopan unionin sisämarkkinat ja niihin liittyvät oikeudelliset kysymykset käsittävät muutakin kuin niiden perustuksena toimivat liikkumisen turvaavat vapaudet. Erityinen asema on kilpailunrajoituksiin liittyvällä sääntelyllä. Jotta sisämarkkinat voisivat toimia parhaalla mahdollisella tavalla, ei riitä, että kansalaisille, yrityksille ja muille taloudellisille toimijoille annetaan vapauksia – yhtä lailla tärkeää on pitää huolta siitä, ettei näitä vapauksia rikota. Euroopan komissiolla on yhdessä kansallisten kilpailuviranomaisten kanssa tärkeä tehtävä varmistaa, että Euroopan unionissa estetään muun muassa kaikenlaiset kartellit, määräävän markkina-aseman väärinkäytöt sekä ongelmalliset yrityskaupat. Hyvä esimerkki tästä on tämän vuoden alussa annettu päätös, jossa tanskalainen kilpailuasioista vastaava komissaari Margrethe Vestager kielsi yrityskaupan, jossa saksalaisen Siemensin ja ranskalaisen Alstomin raideliikennetoiminnot olisi yhdistetty. Pelkona oli se, että jättimäinen fuusio loisi Euroopan sisämarkkinoille kohtuuttoman suuren toimijan ja estäisi vapaan kilpailun toteutumisen. Toisaalta päätös herätti myös närää – kauppaa olisi pidetty tärkeänä, jotta Euroopalla olisi kansainvälisillä markkinoilla oma varteenotettava kilpailija kiinalaisille junajäteille.
Voidaankin huomata, että Euroopan yhtenäiset sisämarkkinat eivät ole vielä valmiit. Ne kehittyvät jatkuvasti yhteiskunnan tarpeiden mukaan samalla, kun sisämarkkinoiden oikeudellinen ulottuvuus takaa taloudellisella pelikentällä tarvittavat luotettavat ja tarpeeksi muuttumattomat olosuhteet. Jälkimmäisen sai huomata myös Boris Johnson – Euroopan sisämarkkinoita ei muuteta yksipuolisilla ilmoituksilla tai suunnitelmilla, jotka on kääritty puolihuolimattomasti pakettiin miettimättä niiden todellista toimivuutta. Sisämarkkinat ovat liian arvokkaat yhden populistin horjutettavaksi.
Toivoa sopii, että Boris kertaa sisämarkkinoiden lyhyen oppimäärän ennen seuraavia Brexit-neuvotteluja. Aikaa ei ainakaan olisi hukattavaksi.
[bctt tweet=”[bctt tweet=”Toivoa sopii, että Boris kertaa sisämarkkinoiden lyhyen oppimäärän ennen seuraavia Brexit-neuvotteluja.”]
TEKSTI Henri Kaarakainen
KUVA EC – Audivisual Service
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelija, joka on kiinnostunut etenkin Euroopan unionia koskevista oikeudellisista ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.