Yhdysvaltojen määrätietoinen vetäytyminen maailmannäyttämöltä luo väljää tilaa kentälle, jota läntiset vastavoimat pyrkivät haalimaan osaksi 2020-luvun uutta voimatasapainoa. Kolmesta suuresta globaalista voimakeskittymästä Euroopan unioni on rakenteellisista ja historiallisista syistä altavastaajana, sillä se joutuu sopeutumaan tilanteeseen, johon sitä ei ole alun perin tarkoitettu. Tämän edellä mainitun uuden tilanteen ominaisuuksia ovat epävarmuus, sääntöpohjaisuuden heikkeneminen, omien intressien ensisijaisuus suhteessa kollektiiviseen etuun ja voimankäytön korkea prioriteetti valtioiden välisissä suhteissa.
Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltain joukkojen vetäytymisestä Syyriasta ja Pakistanin sotilaallisen avun lopettamisesta omaehtoisella päätöksellään vuoden 2018 toisella puoliskolla, merkitsivät päätökset ennen kaikkea signaalia, jossa Yhdysvaltain rooli sekä oman että läntisen maailman ”etulinjan vartijana” on päättymässä ja valtioiden välisen järjestelmän olevan siirtymävaiheessa kohti uutta voima-asettelua. Kyseisessä uudessa asettelussa alueelliset vahvat toimijat, kuten Etelä-Amerikan johtava talousmahti Brasilia, entisen Neuvostoliiton seuraaja Venäjä, Lähi-idän Iran ja Turkki sekä Aasian Kiina täyttäisivät alueelliset tyhjiöt poliittisesti, taloudellisesti ja ennen kaikkea sotilaallisesti.
[bctt tweet=”Trumpin America First -ulkopolitiikan myötä tutuksi tullut kritiikki liittolaisia, kumppaneita, kansainvälisiä sopimuksia sekä velvoitteita kohtaan on herättänyt henkiin keskustelun Euroopan omasta strategisesta autonomiasta.” username=”eurooppanuoret”]
Olosuhteet ovat kuitenkin Euroopalle kaikkea muuta kuin ongelmattomat. Eurooppa ja sen kannattelevat instituutiot, NATO ja EU, on perustettu kylmän sodan sekä sen jälkeiselle asetelmalle, jossa Yhdysvallat ylläpitää turvaa ja intressejä sekä merten takana että lähellä samalla kun Eurooppa luo taloudellisen ja yhteiskunnallisen liiton maanosan vaurauden ja vakauden ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi. On kuitenkin selvää, että Trumpin America First –ulkopolitiikan myötä tutuksi tullut kritiikki liittolaisia, kumppaneita, kansainvälisiä sopimuksia sekä velvoitteita kohtaan on herättänyt henkiin keskustelun Euroopan omasta strategisesta autonomiasta ja kyvystä huolehtia kollektiivisesta poliittisesta ja taloudellisesta edusta.
Sääntöpohjainen hegemonia murtumassa vastavoimien temmellyskentäksi
Eräs merkittävä indikaattori Trumpin America First –ulkopolitiikan vaikutuksista on omia intressejä määrätietoisesti ajavien valtioiden onnistuneet yritykset kyseenalaistaa moderni liberaali sääntöpohja ja tasapaino. Venäjä on pyrkinyt järjestelmällisesti nakertamaan sille epäedullista tilannetta Euroopassa lisäämällä voimankäytön määrää ja laatua sekä Ukrainassa että Euroopan unionin rajojen sisäpuolella, esimerkiksi Skripalin myrkytyksellä joukkotuhoaseen avulla. Trumpin Aasian-strategian epämääräisyys voidaan liittää Kiinan kärjistyneeseen ja konkreettisempaan retoriikkaan Taiwanin liittämiseksi osaksi kansantasavaltaa ja saanut alueen ympäröivät valtiot Japanin ja Etelä-Korean reagoimaan tilanteeseen oma-aloitteisesti ja itseohjautuvasti. Turkin halu nousta sunnilaisen maailman johtavaksi valtioksi ja Iranin ensisijaiseksi haastajaksi ohi Saudi-Arabian on kerännyt konkreettista pontta muun muassa Syyrian operaation toteutuksessa. Lisäksi Trumpin selkeän vastahakoinen kanta ilmastonmuutoksen olemassaoloon ruokkii ideologisesti Brasilian uuden presidentin Jair Bolsonaron tahtoa toteuttaa ristiriitaisen suunnitelmansa Amazonin sademetsän muuttamiseksi laidunmaaksi.
Euroopan näkökulmasta tilanne on yhteisten intressien valossa epäedullinen. Venäjän haastaessa sekä lähialueen että Unionin sisäistä ja ulkoista tasapainoa on omiaan heikentämään maanosan yleistä turvallisuustilannetta ja maanosan maiden kykyä toteuttaa niiden laillisia ja poliittisia toimia. Kiinan mahdollinen entistä aggressiivisempi suhtautuminen valtioiden välisiin suhteisiin tuottaa haasteita taloudellisen suvereniteetin ja intressien ylläpidossa globaalilla kentällä. Nimensä mukaisesti lähellä olevan Lähi-idän valuminen kohti lännelle epäedullista blokkia tuottaa haasteita Euroopalle varsinkin energia- että geostrategisen turvallisuuden suhteen. Myöskin Euroopan maille tärkeät ympäristökysymykset ovat vaarassa jäädä uhmakkaiden poliittisten intressien jalkoihin.
Eurooppalaisen vastineen puuttumisen syyt
Kun katsotaan lukuja ja tilastoja, on vaikea välttää syiden pohtimista Euroopan Unionin kyvyttömyydelle tuottaa vastavoimaa muuttuvassa kansainvälisessä järjestelmässä. Eurooppa on maailman toiseksi suurin talousalue sekä reaalilukuina että suhteutettuna ja näin ollen teoriassa sen pitäisi olla kykenevä sanelemaan maailmankaupan sääntöjä ilman Yhdysvaltojen läsnäoloa rinnalla. Maanosan eri maat ovat suurelta osalta sotilaallisesti liittoutuneet ja integroituneet ja maat omaavat teknologiaa ja kykyä vastata sotilaallisiin uhkakuviin. Lisäksi teoreettisesti maanosan mailla tulisi olla kollektiivisesti kykyä sanella ja ylläpitää kansainvälisesti merkittävien sitoumusten ja sopimusten olemassaoloa.
[bctt tweet=”Eurooppa on maailman toiseksi suurin talousalue sekä reaalilukuina että suhteutettuna ja näin ollen teoriassa sen pitäisi olla kykenevä sanelemaan maailmankaupan sääntöjä ilman Yhdysvaltojen läsnäoloa rinnalla.” username=”eurooppanuoret”]
Venäjän johdon tilannekuvassa provokaatiot ja uudet rajanvedot jäävät kovilla otteilla vastaamatta EU:n poliittisen konsensuksen puuttuessa. Lisäksi Venäjän soveltama voimankäyttö, kuten niin kutsutun hybridisodankäynnin toimivaksi todettu keinovalikoima ei ole omiaan vastaamaan Euroopan maiden sotilaallisten valmiuksien viitekehystä. Lisäksi Euroopan Unionin maista vain Britannialla, Ranskalla ja Espanjalla on tosiasiallisia rajallisia valmiuksia projisoida voimaa pitkälle maanosan ulkopuolelle, toisin kuin globaalisti kykenevällä Yhdysvalloilla. Poliittisen konsensuksen puuttuessa on mahdotonta ohjailla maanosan yhteistä talouspolitiikkaa, joka tosiasiallisesti syntyy eri jäsenmaiden intressien konsensuksena. Merentakaisen ulottuvuuden ollessa rajallinen ei ilmastopainetta voida asettaa ilman Yhdysvaltain tukea.
Seuraukset
Yhdysvaltain America First –ulkopolitiikan seuraukset Euroopalle ovat vakavuusluokassaan merkittävät. Mikäli Trumpin uhkaukset jättää Eurooppa oman strategisen autonomian armoille toteutuvat, on odotettavaa, että avoimesti Euroopan vastavoimaksi asettunut Venäjä pyrkii maksimoimaan geopoliittisen etunsa EU:n ja NATO:n jäsenmaiden kustannuksella. Taloudellisesti keskusjohtoinen Kiina pystyy omalta osaltaan laajentamaan taloudellista sananvaltaansa hajanaisesta Euroopasta, varsinkin jos Brexitin kaltaisten skenaarioiden nähdään lisääntyvän. Mikäli lännen rooli Lähi-idässä päättyy voimatyhjiön täyttymiseen vastavoimien taloudellisilla, poliittisilla ja sotilaallisilla kyvyillä, voivat vaikutukset kertautua Pohjois-Afrikkaan, Balkanille ja näin entistä lähemmäksi Välimerta. Ilmastokysymysten romuttumisessa ei ole kyse pelkästään eurooppalaisen arvovallan heikkenemisestä vaan konkreettisesta ympäristölle ja olemiselle kohdistuvasta haitasta.
[bctt tweet=”Jos esimerkiksi Venäjä laskee Valko-Venäjän liittämisen osaksi federaatiota kannattavaksi, Yhdysvaltain poliittisen jähmettymisen mahdollistamana, voi tuloksena ollakin Euroopan yllättävä, yhtenäinen ja vääjäämätön sotilaallinen vastareaktio.” username=”eurooppanuoret”]
Suurin seuraus on kuitenkin epävarmuus ja sen tuomat riskit. Kun Yhdysvallat on purkamassa tyhjäksi sen itse luoman kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja linjanvedot, on riski virheolettamien ja väärien käsitysten syntymiselle ilmeinen. Jos esimerkiksi Venäjä laskee Valko-Venäjän liittämisen osaksi federaatiota kannattavaksi, Yhdysvaltain poliittisen jähmettymisen mahdollistamana, voi tuloksena ollakin Euroopan yllättävä, yhtenäinen ja vääjäämätön sotilaallinen vastareaktio. Toisena mahdollisena skenaariona Kiinan riskinotto Etelä-Kiinan meren valtapelissä voi koitua kykenevien valtioiden kineettiseksi yhteenotoksi, jos esimerkiksi Kiina kokee tyhjän tilan olevan riittävä väärin laskelmoidulle manööverille. Myös mahdollisuus epäselvässä tilanteessa Syyriassa on omiaan ruokkimaan valtioiden välistä konfliktia.
Lopuksi: Suomalaista näkökulmaa
Uudenvuodenpuheessaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi seuraavasti:
Meidän on herkeämättä puolustettava kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. YK-järjestelmä on tärkeä tukipilari Suomen omallekin turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Samalla on varauduttava siihenkin, ettei nykyjärjestelmä enää ehkä toivu ennalleen.
—-
Maailma moninapaistuu kovaa vauhtia, maailmanjärjestys muuttaa muotoaan. Kiina käyttää taloudellista mahtiaan, Venäjä varustautuu sotilaallisesti ja Yhdysvallat etääntyy yhteistyöstä. Tässä muutoksessa meidän on pysyttävä valppaina.
—–
Yksin mahdollisuutemme vaikuttaa ovat kuitenkin rajalliset. Eurooppa on saatava takaisin niihin pöytiin, joissa tulevaisuudesta päätetään. Euroopan unioni, joka on sisäisesti heikko, ei tähän kykene. Yhdessä meidän on pystyttävä parempaan.
Näin ollen voidaan todeta Suomen valtionjohdon valveutuneisuus edellä esitettyjen kohtien olemassaolosta. Sekä presidentillä että valtioneuvostolla on käytössään maan parhaat tiedonsaannin keinot sekä kyky nähdä asiat niillä pelikentillä ja areenoilla, joissa asioita päätetään. Loppukaneettina voidaankin todeta, että maailmanjärjestyksen muutoksen tuomat haasteet ovat todellisia ja niihin on tarve vastata sillä keinovalikoimalla, mikä on poliittisesti suotu mahdolliseksi sekä Euroopan maiden kansallisissa kabineteissa että yhteiseurooppalaisesti.
TEKSTI Andreas Turunen
KUVA Wikimedia Commons
Kirjoittaja on Iso-Britanniassa asuva kansainvälisen politiikan ja strategisen analyysin opiskelija, jonka ammatillisena painotuksena on Venäjän sotilaallisen toiminnan analyysi ja infromaatiosodankäynti.