Ison-Britannian ero Euroopan unionista on osoittautunut hyvin haastavaksi prosessiksi niin teknisesti, kuin poliittisestikin. Osapuolet onnistuivat neuvottelemaan eroa säätelevän sopimuksen vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta näyttää siltä, että Ison-Britannian parlamentti ei tule sitä hyväksymään. On todennäköistä, että Ison-Britannian poliittinen epävakaus jatkuu.
Iso-Britannian eroprosessi on osoittanut, kuinka syvät juuret Euroopan integraatiolla on sen jäsenmaiden yhteiskuntajärjestelmissä ja kuinka haasteellista sen piiristä on lähteä. Neuvottelut erosta etenivät yksittäisten läpimurtojen kautta. Aluksi ne olivat pitkään tyhjäkäynnillä, kun Ison-Britannian hallitus ei kyennyt muodostamaan realistista neuvottelustrategiaa vaan esitti jatkuvasti EU-perussopimusten ja sääntelyn näkökulmasta mahdottomia vaatimuksia.
Vuoden 2017 loppupuolella edistystä alkoi kuitenkin syntyä, Ison-Britannian hiljalleen tajutessa neuvottelujen realiteetit. Erityisen tärkeitä olivat vuonna 2018 tehdyt linjaukset, kuten kontribuutio EU:n budjettiin. Tärkeää oli myös, että Ison-Britannian hallitus ymmärsi, ettei se voi jättää osapuolten välistä tulevaa suhdetta pelkän vapaakauppasopimuksen kaltaisen järjestelyn varaan, vaan sen tulee omaksua ja noudattaa merkittävää osaa EU:n lainsäädännöstä jatkossakin.
EU ja Iso-Britannia päättivät virallisesti neuvottelut erosopimuksesta marraskuussa 2018. Neuvottelut olivat vaikeat ja Iso-Britannian hallitus joutui tinkimään monista asettamistaan ehdoista neuvotteluajan jatkuvasti kuluessa.
Sopimuksen sisältö
EU:n ja Ison-Britannian välille neuvoteltu sopimus ulottuu useille eri politiikan aloille ja se muodostaa teknisen sekä juridisen pohjan Brexitin toteutumiselle. Laajuudestaan huolimatta se kuitenkin käsittää vain Ison-Britannian eron ja siirtymäajan ehdot, ei esimerkiksi juurikaan osapuolten välistä tulevaa kauppasuhdetta. EU:n ja Ison-Britannian siirtymäajan jälkeisestä kauppasopimuksesta säätelevästä sopimuksesta aloitetaan neuvottelut vasta kun eron ehdot on saatu hyväksyä molempien osapuolten toimesta.
Sopimuksessa määritellään Iso-Britannian maksaman erorahan suuruus, kansalaisten oikeuksia koskevat säädökset sekä siirtymäajan ehdot. Siirtymäajan aikana Iso-Britannia tulee noudattamaan yhä suurinta osaa EU:n lainsäädännöstä ja maksamaan EU:n jäsenmaksua, mutta sillä ei ole enää äänioikeutta EU-instituutioissa. Siirtymäajan kestoksi oli alun perin neuvotteluissa määritelty noin kaksi vuotta, mutta lopullisessa sopimuksessa se jätettiin päättämättä. Käytännössä siirtymäaika siis voisi kestää kauemminkin osapuolten niin halutessa.
Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja osoittautui neuvotteluiden haastavimmaksi yksityiskohdaksi, sillä siihen oli erittäin vaikeaa löytää ratkaisua joka mahdollistaisi teknisesti ja poliittisesti niin kutsutun ”kovan rajan” välttämisen Irlannin ja Ison-Britannian hallitseman Pohjois-Irlannin välillä. Ongelman ydin on, että mikäli maa ei ole EU:n sisämarkkinoiden tai tulliliiton piirissä, ei ole mahdollista valvoa riittävän tehokkaasti, että EU:n ulkopuolisella alueella noudatettaisiin EU:n lainsäädäntöä, mikä puolestaan edellyttää ”kovan rajan” eli rajatarkastusten ja muun kontrollin ylläpitoa. Erityisesti EU:n ehdottomana prioriteettina on ollut ettei ”kovaa rajaa” saa päästää syntymään Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille ja myös Iso-Britannia on pyrkinyt välttämään sitä kaikin keinoin.
Ongelmalliseen kysymykseen kehitettiin ratkaisuksi niin sanottu Backstop-järjestely. Sen myötä Iso-Britannia käytännössä sitoutuu tulliliiton mukaiseen ratkaisuun EU:n kanssa, mikäli tulevasta kauppasuhteesta käydyissä neuvotteluissa ei myöhemmin löydetä muuta vaihtoehtoa Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisen kovan rajan välttämiseen. Tämä edellyttää, että Iso-Britannia noudattaa merkittävää osaa EU-lainsäädännöstä jatkossakin, mikäli sopimus hyväksytään. Backstop-järjestelystä ei myöskään ole mahdollista yksipuolisesti vetäytyä, vaan molempien osapuolten täytyy hyväksyä sen päättäminen. Backstop oli Ison-Britannian hallitukselle poliittisesti erittäin hankala kysymys ja ratkaisun hyväksyminen kesti sillä pitkään.
Sopimuksen hyväksymisen myötä vältettäisiin kaoottinen sopimukseton ero, joka aiheuttaisi laaja-alaisia häiriöitä osapuolten välille erityisesti kaupankäynnissä. Kaikesta huolimatta neuvotellun sopimuksen hyväksyminenkään ei poistaisi Brexitin haitallisia vaikutuksia talouteen, vaan olisi selkeä heikennys nykytilaan, jossa Iso-Britannia on EU:n jäsen.
Poliittinen kriisi
Neuvoteltu erosopimus on osoittautunut poliittisesti hyvin ongelmalliseksi Ison-Britannian hallituksen näkökulmasta. Hieman yllättäen pääministeri Theresa May ei ole tähän mennessä onnistunut hankkimaan parlamentin alahuoneen enemmistön tukea sopimukselle. Tämän vuoksi Mayn hallitus lykkäsi alun perin joulukuulle 2018 päätetyn äänestyksen tammikuulle 2019 lisätuen hankkimiseksi. Ei ole kuitenkaan näköpiirissä, että sopimuksen kannatus voisi parlamentissa lähiaikoina lisääntyä.
Brexit aiheuttaa vahvoja poliittisia intohimoja Isossa-Britanniassa sekä puolesta että vastaan ja maa on sen vuoksi katkerasti jakautunut. Tämä heijastuu vahvasti myös maan parlamentin toiminnassa. Kovan eron kannattajien näkökulmasta sopimus jättää Ison-Britannian liiaksi EU:n sääntelyn piiriin, eikä tee eroa unioniin tarpeeksi selkeästi. EU-jäsenyyden kannattajat eivät puolestaan halua eron peruuntuvan eivätkä he siksi kannata sopimusta. On myös pehmeän eron kannattajia, kuten erityisesti oppositiossa olevan Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn, jotka haluaisivat Ison-Britannian jäävän Euroopan sisämarkkinoille ja vastustavat siksi sopimusta.
EU on ollut Ison-Britannian poliittisessa kriisissä lähinnä sivustakatsojan roolissa, eikä ole odotettavissa, että Euroopan parlamentti tai joku 27:stä jäljelle jäävästä jäsenmaasta neuvoteltua sopimusta vastustaisi. EU:n johtavat poliitikot, kuten Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ovat ainoastaan korostaneet, että neuvoteltu sopimus on asetettujen reunaehtojen puitteissa paras mahdollinen, eikä uutta enää ryhdytä neuvottelemaan.
Mitä seuraavaksi?
Brexit-prosessi on ajautunut vakavaan umpikujaan, eivätkä Ison-Britannian johtavat poliitikot vaikuta löytävän tilanteeseen ratkaisua. Panokset ovat hätkähdyttävän kovat, sillä Ison-Britannian ero astuu voimaan joka tapauksessa 29.3.2019, mikäli prosessia ei siihen mennessä pysäytetä tai jollain tavalla viivytetä.
Ero ilman sopimusta olisi kaikista haitallisin ja kaoottisin vaihtoehto, ja sen välttämiseen lähes kaikki Brexitiin liittyvät poliittiset pyrkimykset sekä EU:ssa että Isossa-Britanniassa tähtäävät. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin aloittaneet jo varautumisen sopimuksettomaan eroon, samoin kuin useat yritykset, jotka ovat alkaneet siirtämään toimintojaan Isosta-Britanniasta EU-alueelle.
Myös uutta kansanäänestystä ja EU-eron perumista on säännöllisesti esitetty erityisesti joidenkin media- ja asiantuntijatahojen toimesta. Eron peruminen olisi myös teknisesti ja laillisesti mahdollista, sillä Europan unionin tuomioistuimen joulukuisen ratkaisun mukaan Iso-Britannia voisi keskeyttää Brexit-prosessin laillisesti EU:n nykyisten perussopimusten puitteissa. Ison-Britannian johtavien puolueiden, Konservatiivien ja oppositiossa Työväenpuolueet johtavat poliitikot kuitenkin pitävät eron perumista ja uutta kansanäänestystä mahdottomina vaihtoehtona. Pääministeri Mayn mukaan eron peruminen kyseenalaistaisi Ison-Britannian poliittisen järjestelmän ja asettaisi sen vakavaan kriisiin.
Tilanne vaikuttaa olevan umpikujassa, eikä ratkaisua tunnu olevan näköpiirissä. On todennäköistä, että minkä tahansa vaihtoehtoisen kehityskulun myötä Ison-Britannian poliittinen epävakaus jatkuu ja sen myötä myös Ison-Britannian tulevan EU-suhteen poukkoilevuus.
TEKSTI Risto Rajala
KUVA Pixabay
Kirjoittaja on EU-asioihin erikoistunut valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta ja Eurooppanuorten liittohallituksen jäsen.