Usein EU-keskustelu tuntuu loistavan suomalaisessa julkisessa keskustelussa poissaolollaan, mutta toukokuun yhdeksäntenä sitä käydään senkin edestä. Tänäkin vuonna Eurooppa-päivän huipensi poliittisten nuorisojärjestöjen paneeli keskustakirjasto Oodissa. Eurooppanuorten puheenjohtaja Nea Baarmanin luotsaamassa keskustelussa puitiin paitsi päivänpolttavia EU-politiikan aiheita, myös eksistentiaalisista kysymyksistä siitä, mikä EU:n roolin pitäisi lopulta olla. Erityisesti syvennyttiin EU:n ulkopolitiikkaan ja sääntelyyn.
Lisää unionin yhteistä ulkopolitiikkaa?
Keskustelun alkupuolella kysymys siitä, tulisiko EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa vahvistaa kirvoitti selvästi vahvojakin mielipiteitä. Keskustelussa vastakkain näyttivät asettuvan EU:n ulkopoliittista vahvistumista ja yhtenäisyyttä korostava näkökulma sekä kansallista suvereniteettia ja intressejä painottava näkökulma.
Ainakin vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Nea Hakala, demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka ja vihreiden nuorten puheenjohtaja Miro Ilvonen peräänkuuluttivat ulkopoliittisesti vahvaa ja yhtenäistä EU:n merkitystä etenkin nykyisessä maailmanpoliittisessa myllerryksessä.
Ilvosen mukaan unionin ulkopoliittista päätöksentekokykyä pitäisi vahvistaa ja hän väläytti myös Euroopan parlamentin vallan lisäämistä aloiteoikeuden muodossa. Kangaskolkka taas peräänkuulutti EU:lle suurvaltapolitiikan noustessa tahoa, jolla ”on oikeus puhua EU:n suulla” viitaten tuttuun kysymykseen siitä, kenelle tulisi soittaa, kun soittaa Euroopalle. Hakalan mukaan yhtenäinen ulkopolitiikka ja nykyistä selvempi ulkopoliittinen johtajuus mahdollistaisi kokonaisturvallisuuden ongelmiin, kuten ilmastokriisiin vaikutuksiin puuttumisen.
Kansallisvaltiovetoisen ulkopolitiikan puolelle näyttivät asettuvan ainakin kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajat. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäen mukaan EU:n ulkopoliittista valtaa ei pidä lisätä. Tupamäki totesi Suomen ulkopolitiikan kuuluvan yksinomaan Suomen presidentille ja hallitukselle kyseenalaistaen myös ajatuksen EU:n yhteisestä ulkopoliittisesta missiosta suuressa kuvassa.
KD Nuorten kansainvälisen työryhmän jäsen Jaakko Räty niin ikään epäili yhtenäisen ulkopolitiikan realismia – hänen mukaansa Ranskalla ja Saksalla ei ole halua toimia yhteneväisesti osana unionin ulkopolitiikkaa. Perussuomalaisen nuorison pääsihteeri Liina Isto totesi kannattavansa monia Tupamäen ajatuksia ja piti EU:n ulkopoliittisen vallan vahvistamisen lisäävän vallankäytön epädemokraattisuutta ja tarkoittavan vallan karkaamista liian kauas kansallisvaltioista.
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Lauri Salo (kesk) piti tärkeänä yhtenäistä linjaa isoissa asioissa, kuten Venäjän hyökkäyssodan tuomitsemisessa, mutta piti muuten tärkeänä myös jäsenvaltioiden ulkopoliittista toimijuutta. Myös RKP-nuorten puheenjohtaja Dan Cederlöf totesi, ettei EU:lle pidä siirtää koko ulkopoliittista valtaa, mutta toisaalta tuki Kangaskolkan ajatusta, että jonkun eurooppalaisen tahon on voitava neuvotella EU:n puolesta. Joissain asioissa voitaisiin hänen mukaansa vähentää jäsenvaltioiden yksimielisyysvaatimusta.
Käsiäänestyksessä määräenemmistöpäätöksiin siirtymistä ulkopolitiikassa kannattivat sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat – RKP:n edustaja puolestaan vaikutti osin kannattavan tällaista muutosta. Tällöin EU:n ei tarvitsisi olla ulkopoliittisia päätöksiä käsittelevissä äänestyksissä yksimielinen, vaan jäsenmaiden määräenemmistö riittäisi päätöksenteon tueksi.
Hyvä, paha sääntely
Paneelissa käytiin keskustelua myös päivänpolttavaa kysymystä, EU:n säätelyä, jota komissio suunnittelee nyt yksinkertaistavansa ja vähentävänsä taloudellisen kilpailukyvyn nimissä.
Sääntely herätti ulkopolitiikan tapaan vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. EU-sääntelyn ja sen lisäämisen kannattajiksi osoittautuivat ainakin vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat. Vihreiden Ilvonen kannatti ympäristösääntelyä ekologisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon ratkaisemiseksi. Vasemmistoliiton Hakala puolestaan korosti hieman eri teemoja: hänen mukaansa regulaatiota tarvitaan esimerkiksi veroparatiiseihin puuttumiseksi ja työntekijöiden oikeuksien vahvistamiseksi EU-alueella.
Myös kriittisempiä ääniä sääntelyä kohtaan kuultiin. Rädyn (kd) mukaan unionin sääntely on toisinaan ”järjetöntä”, mikäli esimerkiksi ympäristösääntely johtaa vastaavien tuotteiden tuomiseen EU:n ulkopuolelta. Myös Salo (kesk) peräänkuulutti ”maalaisjärkisempää” sääntelyä unionilta. Isto (ps) näki EU:n sääntelyn olleen toisinaan menestyksekästä esimerkiksi tuoteturvallisuuteen liittyvän sääntelyn suhteen, mutta hänen mielestään unioni pyrkii säätelemään liian pieniä asioita, jotka kuuluisivat paremminkin jäsenmaiden kontolle.
Erityisen kielteisesti sääntelyyn vaikutti suhtautuvan Kokoomuksen Tupamäki, joka piti kategorisesti kaikenlaista sääntelyä lähtökohtaisesti kielteisenä ja vapauksia rajaavana. Hänen mukaansa sääntelyä tulisi kuitenkin punnita suhteessa sen tuomiin hyötyihin esimerkiksi turvallisuuden lisääntymisessä – Tupamäki epäili, ettei isoissa yrityksissä nähdä esimerkiksi yritysvastuudirektiivin olevan sen tuottaman ”sääntelylastin” arvoista.
Sosiaalidemokraateissa ja RKP:ssä EU-sääntelyä ei nähty erityisenä ongelmana, joskaan ei myöskään itsessään toivottavana asiana. Kangaskolkan (sd) mukaan sääntely voi olla hyväksi esimerkiksi luonnonsuojelun vahvistamiseksi, mutta toisaalta totesi, että unionin viitekehyksen sijaan kiinnittää huomiota tulisi maailmanlaajuisiin standardeihin. Cederlöfin (r) mukaan sääntely ei nykyisellään ole erityinen ongelma, vaan näki, että Suomen oma sääntely on sitä tiukempaa ja ensisijainen ongelma.
EU:lle nähtiin tarvetta, muodossa tai toisessa
Panelistien mielipiteet ulkopolitiikasta ja sääntelystä jakautuivat, mutta huomionarvoista on, että EU:lle nähtiin kuitenkin oma funktionsa. EU-kriittiseksi profiloituneen puolueen, perussuomalaisten edustaja toivoi nykyistä enemmän kauppaan keskittyvää sekä kapeammalla tontilla toimivaa unionia – vihreiden, vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien edustajat taas selkeimmin peräänkuuluttivat päin vastoin poliittisesti vahvempaa ja yhtenäisempää unionia vastauksena suurvaltapolitiikan nousuun.
Nuorten keskuudessa EU:lle siis nähdään edelleen olevan tarvetta, vaikka politiikan sisällöistä oltaisiin hyvinkin erimielisiä. Eurooppalaisittain tarkasteltuna tällainen ajattelutapa ei ole lainkaan itsestään selvää.