Brexit-neuvotteluissa saavutettiin uusi virstanpylväs maanantaina 19. maaliskuuta, kun Brysselissä päästiin sopuun siirtymäkauden ehdoista. Tästä huolimatta kysymys Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välisestä rajasta säilyy toistaiseksi ratkaisematta.
Irlantien välinen raja oli vuosikymmenten ajan ”kova”, eli tarkoin valvottu ja vaikeasti ylitettävä. Rajaa ympäröi myös laajamittainen väkivalta ja kireä poliittinen tilanne. Levottomuudet, joita Pohjois-Irlannissa ja välillä Irlannin tasavallassa ja Britanniassa koettiin, olivat IRAn (eng. Irish Republican Army) eli Irlannin tasavaltalaisarmeijan johtamien tasavaltalaisten ja brittihallinnon sekä lukuisten lojalistiryhmittymien välisten kiistojen seurausta. Nämä erimielisyydet ja väkivaltaisuudet alkoivat jo 1960-luvulla, kestäen lähes 30 vuotta, ja ne tunnetaan nimellä Pohjois-Irlannin levottomuudet (eng. “The Troubles”). Näiden 30 vuoden aikana Irlannin rajan ylittäminen oli pitkä ja hankala prosessi, johon saattoi välillä kuulua jopa auton tutkiminen räjähteiden tai aseiden varalta. Vihdoin, 10. huhtikuuta 1998, kovan työn ja pitkien neuvottelujen seurauksena solmittiin Pitkänperjantain sopimus, joka toi lopun väkivallalle ja teki mahdolliseksi nykyisen ”pehmeän” rajan, jossa on vapaa liikkuvuus.
EU:n sisämarkkinat ja vapaa liikkuvuus toivat 2000-luvulla vaurautta ja hyvinvointia yhteisöille rajan molemmilla puolilla. Uusi vapaampi liikkuvuus helpotti perheen tapaamista, töissä käyntiä ja kaupankäyntiä rajan molemmin puolin. Nykyään rajan ylittäminen on arkista tuhansille ihmisille, ja monet töissä käyvät sekä maanviljelijät ovat siitä riippuvaisia. Esimerkiksi maanviljelijän pelto voi ylittää valtioiden välisen rajan. Useat PK-yritykset rajan ympärillä ovat suorastaan riippuvaisia vapaasta ja sulavasta liikkumisesta rajan yli, sekä tulliliitosta. Pohjois-Irlannin riippuvuus ”pehmeästä” rajasta, ja siten EU:sta, heijastuikin Brexit-äänestyksen tuloksessa, sillä enemmistö pohjoisirlantilaisista äänesti Brexitiä vastaan.
Neuvottelujen kulku
Nyt, kun Britannia kuitenkin päätti poistua EU:sta, kysymys Irlantien rajan tulevaisuudesta on ilmassa ja pelko kovan rajan palaamisesta on aito. Historialliset traumat pakottavat päättäjät rajan molemmin puolin välttelemään ”kovan” rajan muodostumista, mutta kompromissien tekeminen on kaikille osapuolille hankalaa. Jotta raja pysyisi ”pehmeänä”, Irlannin ja EU:n johtajien mukaan Pohjois-Irlannin olisi käytännössä pysyttävä sisämarkkinoissa ja tulliliitossa. Tämä pitäisi rajan entisellään, mutta olisi Britannian pääministerin Theresa Mayn hallitukselle hyväksymätön ratkaisu. Jos näin ei tehtäisi, Pohjois-Irlannin raja olisi EU:n ulkoraja ja vaatisi silloin valvonnan, rajapysäkit ja tullimaksut. Helppoja ratkaisuja ei siis ole.
Neuvotteluja Irlannin rajakysymyksestä monimutkaistaa se, että kesän 2017 parlamenttivaaleista lähtien Theresa May on tarvinnut Pohjois-Irlannin konservatiivista ja brittimielistä DUP-puoluetta (eng. Democratic Unionist Party) ylläpitääkseen parlamentaarista enemmistöään. Tämä on antanut DUP-puolueen puheenjohtajalle Arlene Fosterille paljon vaikutusvaltaa sekä Yhdistyneen Kuningaskunnan sisäisessä politiikassa, että Brexit- neuvotteluissa. DUP:n korostunut rooli Yhdistyneen Kuningaskunnan politiikassa on luonnollisesti Pohjois-Irlannin kannalta hyvä, sillä se tuo alueelle huomiota ja puolustaa alueen yleisiä etuja, mutta se voi myös koitua ongelmaksi rajakysymyksessä, sillä DUP ei voi hyväksyä mitään joka erottaisi Pohjois-Irlannin muusta Britanniasta.
Vastapuolella Irlanti, uuden pääministerin, Leo Varadkarin johdolla, ilmoitti hylkäävänsä kaikki ehdotukset, jotka saattaisivat johtaa ”kovaan” rajaan Pohjois-Irlannissa. Brexit-kysymys onkin Irlannin tasavallassa hyvin valloittava teema, ja onnistuneet Brexit-neuvottelut olisivat mainio suosiopiikki uudelle pääministerille. Varadkar on myös ilmaissut, että ensisijainen ratkaisu Irlannin rajakysymykseen olisi tilanne, jossa Britannian ja EU:n välinen suhde olisi niin läheinen, ettei rajaa tarvita. Tämä tarkoittaisi hyvin yhtenevää taloudellista sääntelyä Yhdistyneen Kuningaskunnan osalta.
Brexit-neuvotteluissa ja käsittelyssä oltiin edetty jo Irlannin rajan ja Britanniassa asuvien EU-kansalaisten oikeuksien saralla, mutta keskiviikkona 28. helmikuuta, Britannia ilmoitti hylkäävänsä EU:n esittämän Brexit-luonnoksen. EU:n johtavan Brexit-neuvottelijan Michel Barnierin pöydälle tuomassa luonnoksessa oli Britannian kannalta useita kiusallisia kohtia, mutta suurin syy hylkäykseen oli sen ehdotus Irlannin rajan tulevaisuudesta. Luonnoksessa esitettiin, että mikäli muuta ratkaisua rajaongelmaan ei löytyisi, Pohjois-Irlanti jäisi EU:n sisämarkkinoihin, tulliliittoon ja Euroopan Unionin tuomioistuimen valtapiiriin. Tällainen malli olisi käytännössä luonut rajan Irlannin mereen, Yhdistyneen Kuningaskunnan sisälle, erottaen Pohjois-Irlannin Britanniasta. Pääministeri Theresa Mayn mukaan tämä olisi häirinnyt Yhdistyneen Kuningaskunnan sisäisiä markkinoita ja loukannut perustuslakia. Tämä malli olisi ollut myös Pohjois-Irlannin DUP-puolueelle mahdoton hyväksyä. Luonnoksen tyrmäys on käytännössä palauttanut kysymyksen Irlannin rajasta lähtöruutuun.
Pääministeri Theresa May piti perjantaina 2. maaliskuuta puheen Brexit-neuvotteluiden tulevaisuudesta, jossa hän loi vihdoin konkreettista pohjaa Britannian tavoitteille EU:n ja Britannian välisistä kauppasuhteista sekä Irlannin rajasta. May ilmaisi puheessaan Britannian tahdon säilyttää rajan avoimena ja kaupalliset suhteet entisellään, mutta hän myös painotti, ettei Pohjois-Irlanti saisi jäädä EU:n valtapiiriin eikä rajaratkaisu saisi hajottaa Yhdistyneen Kuningaskunnan sisäisiä markkinoita. May myös vihjaili mahdollisuudesta, että Britannia mukauttaisi sääntelynsä ja tullipolitiikkansa mahdollisimman yhteensopivaksi EU:n kanssa helpottaakseen Irlannin rajan ylittämistä ja kauppaa, sekä EU-Britannia kauppasuhteita yleisesti. Tällainen malli, johon myös Irlannin pääministeri Varadkar on viitannut, voisi kyllä säästää ”kovalta” rajalta tai vähintäänkin minimoida sellaisen vaikutuksia, mutta käytännössä se jättäisi koko Yhdistyneen Kuningaskunnan EU:n sääntelyn ja EU:n päätöksenteon piirin. Tämä toki kävisi Irlannin ja EU:n johtajille, mutta se olisi Britannialle ja Brexit-äänestäjille erittäin epäedullista.
Missä mennään nyt?
EU:n pääneuvottelija Michel Barnier ja Britannian Brexit-ministeri David Davis ilmoittivat maanantaina, 19. maaliskuuta, että Yhdistyneen kuningaskunnan EU-eron siirtymäajasta on sovittu. Siirtymäajan on sovittu kestävän maaliskuusta 2019 joulukuuhun 2020, ja sen on tarkoitus taata saumaton ja monivaiheinen eroprosessi. Maanantain neuvotteluissa ehdotettiin “varasuunnitelmaa”, jossa Pohjois-Irlanti pysyisi sisämarkkinoissa ja tulliliitossa, mikäli muuta ratkaisua ei saavuteta. Tämä tulee kuitenkin jälleen olemaan DUP:lle hankalasti nieltävää. Davis painotti, että Yhdistyneen kuningaskunnan aikomus on hakea niin läheistä suhdetta EU:hun, ettei rajaa Irlannissa tarvita.
Sekä Britannian että EU:n johtajat saattavat kuitenkin jatkossa yrittää pitää Irlantien välistä rajaa neuvotteluvalttina, mutta henkilökohtaisesti toivon, etteivät he unohda, että pelissä on ihmisten elinkeinot ja jopa mahdollisesti kestävä rauha. Kovan rajan paluu voisi olla katastrofaalinen yhteisöille rajan molemmilla puolilla, ja uhkaisi jo toimivaa ja tasapainoista kauppasuhdetta Irlannin ja Britannian välillä. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta tärkeintä Irlannin yhteisöille rajan molemmin puolin olisi pitää raja entisellään.
TEKSTI Seán McLoughlin
KUVA CC0 Public Domain
Seán McLoughlin on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten hallituksen jäsen ja kansainvälisestä politiikasta kiinnostunut 9. luokkalainen.