Nea Baarman

Nea-Bettina Baarman on teologian kandidaatti ja yhteiskuntatieteiden ylioppilas. Baarman on toiminut Tähdistön päätoimittajana vuoden 2022 alusta lähtien, vaikka historia Tähdistön toimituksessa alkoi jo vuonna 2017, ja Tähdistön lisäksi Baarman toimii vuonna 2022 Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtajana. EU:n turvallisuus- ja ulkopolitiikka ja Lähi-Itä ovat teemoina Baarmanin sydäntä lähellä. Vapaa-ajallaan Baarman jakaa teologiameemejä ja etsii täydellistä jalkaprässivastusta salilla.

Keskiössä Israel ja Palestiina

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätöksestä Yhdysvaltain suurlähetystö siirrettiin viime toukokuussa Tel Avivista jakautuneeseen Jerusalemiin. Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on ollut tämän vuoksi entistä enemmän …

Pohjoismaalaisuudesta eurooppalaisuuteen, vai toisin päin?

Suomalaiset kokevat luonnollisimmaksi viiteryhmäkseen pohjoismaalaisuuden. Olemme pohjoismaalaisina maantieteellinen ryhmä, joka edustaa niin sanotusti “pohjoismaalaisia” arvoja. Miten pohjoismaalainen identiteetti pärjää kansainvälisen identiteetin vierellä, ja mikä on …

Uskonnon vaikutus ja merkitys EU:ssa

Euroopan unioni on perinteisesti ollut uskonnollisesti varsin homogeeninen alue, mutta viime vuosina tähän on tullut muutoksia. Maahanmuuton ja globalisaation mukana tulleet uudet uskonnollisten liikkeiden aallot …

Nationalismista kohti federalismia

Taloustutkimus selvitti Eurooppanuorten toimeksiannosta suomalaisnuorten mielipiteitä ja asenteita EU:ta kohtaan. Tulos oli, että suurin osa nuorista kokee EU-jäsenyyden myönteisenä. Samaan aikaan nationalismi kuitenkin nostaa päätään Euroopassa, mikä …