Muut aiheet

Ison-Britannian “erityissuhde” eurooppalaiseen integraatioon on ollut alituisesti läsnä niin kauan kuin molemmat ovat olleet olemassa. Suuri talous, iso armeija ja painava poliittinen painoarvo transatlanttista yhteyttä unohtamatta tekevät briteistä jotain uniikkia. Uniikki on myös kriisien kautta kehittyvä unioni, jonka perusfilosofiaan kuuluu “yhä läheisemmän liiton” visio. Asetelmaan lisättäessä brittien kimurantti sisäpolitiikka ollaan tilanteessa, joka purkautui kansanäänestykseksi niin vuonna 1973 kuin nyt 23.6.2016.

Euroopan unioni natisee liitoksistaan. Kesäkuussa britit äänestävät, haluavatko he pysyä mukana unionissa vai jäädä ulkopuolelle.

Imagine its 24 June and the world wakes up to the news that the British people have voted to leave the European Union. I don’t think this will happen but it could. For the most part, life would go on as normal but there would be some changes that would make things a bit more bothersome. The United Kingdom may lose some influence on the world stage but would retain other levers of soft and hard power.

Britannian suhde Euroopan integraatioon on ollut pitkään ongelmallinen. Tätä kuvastaa hyvin se, että maassa järjestettiin kansanäänestys EEC-jäsenyydestä vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun siitä oli tullut jäsen vuonna 1973.

Iso-Britannian ’erityissuhde’ Euroopan unioniin on herättänyt vilkasta keskustelua koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Manner-Euroopasta on seurattu kiinnostuneina ja ajoittain erittäin turhautuneina brittien väittelyä, jossa tahdin ovat määrittäneet ensisijaisesti integraatioon kielteisemmin suhtautuvat tiedotusvälineet ja poliitikot. Pääministeri Cameronin lupaus kansanäänestyksestä EU-jäsenyydestä onkin ymmärrettävä reaktiona konservatiivipuolueen euroskeptisen siiven ja UKIP-puolueen kannatuksen vahvistumiselle.