Arktinen politiikka on ottanut kuluneen kevään ja kesän aikana lisää vauhtia, kun voima- ja geopolitiikka sekä valtioiden eriävät intressit ovat nostaneet päätään arktisella alueella. Ilmapiiri Arktisessa neuvostossa on muuttunut ja arktisesta alueesta ollaan entistä kiinnostuneempia. Mikä on EU:n rooli tämän kaiken keskellä?
Viime vuoden syyskuussa järjestettiin Santahaminassa jokavuotinen konfliktinratkaisusimulaatio, jonka teemana oli tuolloin arktinen alue. Huippuvuorien lähellä tapahtuneesta tutkimusaluksen ja öljytankkerin yhteentörmäyksestä ja siitä aiheutuneesta öljyvuodosta syntyi tapahtumaketju, joka johti lopulta asevoimien räjähdysherkkään tilanteeseen Huippuvuorilla ja sen lähistöllä sekä Venäjän ydinasekokeiluun omalla arktisella maa-alueella.
Kyseinen skenaario tapahtui onneksi vain simulaatiossa, eikä sen toteutuminen näillä näkymin ole todellisuudessa todennäköistä. Arktisella alueella on kuitenkin viimeksi uhkailtu ydinaseiden käytöllä maaliskuussa vuonna 2015, jolloin uhkauksen antoi Venäjä. Simulaatiossa toteutunut skenaario on kuitenkin hyvä muistutus valtioiden eriävistä intresseistä ja voimapolitiikan vaaroista arktisella alueella.
Kilpajuoksuna arktinen alue ja Grönlanti
Arktinen alue on noussut kuluneen kevään ja kesän aikana poliittiseen keskusteluun erityisesti kahdesta syystä: viime toukokuussa Arktisessa neuvostossa tapahtuneen ilmapiirin muutoksen takia ja hiljattain Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdottaessa Grönlannin ostamista Tanskalta. Erityisesti Grönlanti on ollut arktisessa politiikassa keskiössä sen strategisen sijainnin sekä siellä olevien luonnonvarojen takia.
Rovaniemellä järjestetyssä Arktisen neuvoston ulkoministerikokouksessa Yhdysvallat ei allekirjoittanut yhteistä julistusta ilmastonmuutosta koskevien erimielisyyksien takia. Tämän lisäksi Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo otti puheenvuoroissaan esille voimapolitiikan sekä esitti syytöksiä Kiinalle ja Venäjälle, joista ensin mainittu investoi voimakkaasti arktisiin valtioihin ja jälkimmäinen on kasvattanut sotilaallista läsnäoloaan alueella. Tämä oli ilmapiirin muutos Arktisessa neuvostossa, koska foorumin yli 20-vuotisen historian aikana voimapolitiikka on pystynyt sen ulkopuolella.
Trumpin ehdotus Grönlannin ostamisesta ei ollut Yhdysvalloilta ehdotuksena uusi, mutta se kertoo Grönlannin merkityksestä suurvalloille, jotka ovat kiinnostuneita sen luonnonvaroista ja strategisesta asemasta. Ilmastonmuutos kiihdyttää kilpajuoksua entisestään, koska jään sulaminen avaa mahdollisuuden päästä käsiksi luonnonvaroihin sekä se avaa myös uusia kauppareittejä laivaliikenteelle. Grönlanti on jo nyt merkittävä alue sotilaallisesti Yhdysvalloille ja Natolle, koska molemmilla on siellä joukkoja. Tämän lisäksi Yhdysvalloilla on alueella lentotukikohta ja ennakkovaroitusjärjestelmä.
Sotilaallisen varustelun lisääntymisestä huolimatta varsinainen voimankäyttö ja sillä uhkailu on pääosin pysynyt poissa arktiselta alueelta, mutta poikkeus tapahtui viimeksi vuonna 2015, jolloin Venäjä uhkasi hyökätä Tanskan sotalaivoja vastaan ydinasein. Kiistakapulana oli Naton ohjuspuolustusjärjestelmä, joka olisi mahdollisesti sijoitettu Grönlantiin.
Euroopan unioni ja arktinen politiikka
EU:lla on yhdennetty arktinen politiikka, jonka muodostamista Euroopan parlamentti peräänkuulutti 12. maaliskuuta 2014. Euroopan komissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja antoivat 27. huhtikuuta 2016 yhteisen tiedonannon koskien EU:n yhdennettyä politiikkaa arktisella alueella. Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman yhdennetystä arktisesta politiikasta 16. maaliskuuta 2017.
[bctt tweet=”EU:n arktisessa politiikassa ilmastonmuutos on uhka ja haaste arktiselle alueelle. Myös alueen vakaudesta on pidettävä huolta.”]
Yhdennetyn politiikan kolme painopistettä ovat: 1. ilmastonmuutos ja arktisen ympäristön suojelu; 2. kestävä kehitys arktisella alueella ja sen ympäristössä; 3. kansainvälinen yhteistyö arktisen alueen asioissa. EU erityisesti myöntää ilmastonmuutoksen olevan uhka ja haaste arktiselle alueelle sekä peräänkuuluttaa vakauden ja turvallisuuden ylläpitämistä alueella. Painopisteet ovat yhteneväisiä Arktisen neuvoston toiminnan kanssa, joten sen roolia on korostettu EU:n arktisessa politiikassa.
EU ei itse ole muodollisesti Arktisen neuvoston jäsen tai tarkkailija, koska sitä ovat jäsenmaista vastustaneet Kanada ja Venäjä. EU voi kuitenkin osallistua tarkkailijana kutsusta. Kanada ei ole kannattanut EU:n jäsenyyttä hylkeennahkaisten tuotteita koskevien rajoitusten takia ja Venäjä Krimin miehittämisestä johtuvien talouspakotteiden takia. EU:n jäsenyyttä voidaan myös pitää epätodennäköisenä, koska EU:n liittymisen myötä Euroopan pelätään saavan liian ison aseman Arktisessa neuvostossa.
[bctt tweet=”EU:n mielestä arktinen politiikka on tosiasiallisesti osa EU:n sisäpolitiikkaa.”]
EU korostaa erityisesti Arktisen neuvoston jäsenvaltioiden vastuuta arktisen politiikan toteuttamisessa – varsinkin Ruotsin, Suomen ja Tanskan vastuuta, jotka ovat myös EU:n jäsenvaltioita. Tämän vuoksi EU:n mielestä arktinen politiikka on tosiasiallisesti osa EU:n sisäpolitiikkaa. Tästä huolimatta EU ei voi aina itse vaikuttaa arktisen politiikan asioihin suoraan, koska EU:n perussopimuksen mukaisesti EU:n yksinomainen toimivalta on rajattua, kun taas jaettua toimivaltaa EU:n ja jäsenvaltioiden kesken on enemmän.
Euroopan unioni ja Grönlanti
Grönlannin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaa emämaa Tanska, joka on EU:n jäsenvaltiona sitoutunut EU:n yhdennettyyn arktiseen politiikkaan. Grönlanti ei kuitenkaan kuuluu EU:hun, mutta sillä on kahdenvälistä yhteistyötä EU:n kanssa, jolla on myös omia intressejä arktisella alueella ja Grönlannissa. Erityisesti EU:lle on tärkeää koheesiopolitiikan toteuttaminen arktisella alueella, jolla tuetaan EU:n arktisen politiikan painopisteitä. Tämä toteutuu esimerkiksi tukemalla tutkimusta ja innovointia, talouden siirtymistä vähähiilisyyteen ja parantamalla pk-yritysten kilpailukykyä.
Ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden lisäksi EU on nähnyt Grönlannin haasteina olevan erityisesti talouden monipuolistaminen, joka pitäisi kuitenkin tapahtua kestävällä tavalla. Toinen haaste on hallinnollisten valmiuksien parantaminen. Tanskan lisäksi Grönlanti saa taloudellista tukea myös EU:lta, joka erityisesti haluaa rahoittaa koulutussektoria, koska sen uskotaan olevan tärkein tekijä kestävän kehityksen toteuttamisessa. Taloudellista tukea Grönlanti saa EU:lta myös vastuullisen ja kestävän kalastuksen takaamiseksi.
Idän ja lännen välissä
EU on maantieteellisen asemansa takia hyvin usein lännen ja idän välissä, eikä tämä ei ole myöskään poikkeus arktisessa politiikassa. EU:ta voidaan pitää jopa haastajana, koska se voi saada arktisissa asioissa suuren edustuksen, vaikka vain kolme sen jäsenvaltioista kuuluu arktisiin valtioihin ja Arktiseen neuvostoon. Tilanne arktisella alueella voi olla viilentymässä, mutta valtioita ja alkuperäiskansoja pitää yhdessä ilmastonmuutos, johon halutaan löytää ratkaisuja yhdessä.
[bctt tweet=”Tilanne arktisella alueella voi olla viilentymässä, mutta valtioita ja alkuperäiskansoja pitää yhdessä ilmastonmuutos, johon halutaan löytää ratkaisuja yhdessä.”]
Suurvalloista Yhdysvallat ei ehkä ole tästä samaa mieltä Trumpin hallinnon aikana, mutta politiikan suunta voi kääntyä Yhdysvalloissa seuraavien presidentinvaalien jälkeen. Yhdysvaltojen ja muiden valtioiden sotilaallinen läsnäolo tulee tuskin vähentymään arktisella alueella, mutta EU:n arktisen politiikan mukaisesti ainakin EU:n jäsenvaltioiden tulisi välttää poliittisia päätöksiä ja tekoja, jotka voisivat vaarantaa arktisen alueen vakauden. EU:n tulee myös jatkaa arktisen alueen taloudellista tukemista, jotta oman arktisen alueensa parhaiten tuntevat ihmiset voivat elää ja kehittää arktista aluetta kestävästi.
TEKSTI Joni-Matti Koskinen
KUVA Wikimedia Commons