Eurooppanuorten puheenjohtaja Pieta Päivänen pohtii vieraskynässään Euroopan unionin rahoituksen ehdollisuuden tulevaisuutta. Vaikka Orbánin hallinnon kohdalla EU-varojen jäädyttäminen nähtiin kohtalaisen onnistuneena neuvottelukeinona, voi unionin olla vaikeampi tukeutua rahoituksen ehdollisuuteen, mikäli nettomaksaja, esimerkiksi ensi vuonna kohtalokkaat vaalit käyvä Ranska, alkaisi harjoittaa oikeusvaltioperiaatetta rappeuttavaa politiikkaa. EU:n tulisikin kehittää päätöksentekoaan ripeästi ja ehkäistä mahdollinen uusi tyhjän tuolin kriisi. Mutta onko unionista kehittymään kerrankin ennen kriisejä, eikä ainoastaan niiden kautta?
Peter Magyarin huhtikuisen vaalivoiton myötä unionin Unkari-keskustelu on siirtynyt siihen, mitä Orbánin valtakaudesta opittiin ja miten EU voisi jatkossa välttää uusien vastakarvaan kulkevien jäsenmaiden jarrutuspolitiikan. Yhtenä unionin onnistumisena Orbánin vallan hillitsemisessä nähdään EU-rahoituksen ehdollisuus. Se toimi komission selkeänä neuvotteluvalttina Unkarin pääministerin kanssa vääntäessä ja asetti Orbánin hallinnon ahtaalle sen loppuvaiheissa. Tämä heijastuu myös vaaleissa, sillä kansalaiset tunsivat EU-rahoituksen hiipumisen arjessaan. Unionin säännöt ovatkin selvät: kirsikoita ei saa poimia kakun päältä. Maa ei voi hyötyä unionin rahoituksesta ja samalla rajoittaa kansalaisten oikeuksia tai murentaa oikeusvaltioperiaatetta.
Rahoituksen ehdollisuus oli Unkarin kohdalla paikoin pitkä prosessi. Komissio joutui myös vapauttamaan rahoitusta ohi parlamentin hyväksynnän Ukrainalle osoitetun lainan yhteydessä joulukuussa 2023. Tästä huolimatta ehdollisuus toimi kokonaisuutena kohtalaisen hyvin ja sitä halutaankin vahvistaa tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä (MFF), eli unionin seuraavassa budjetissa. Myös Suomi näkee unionin keskeisen perusarvon, oikeusvaltoperiaatteen, noudattamisen elintärkeänä ehtona EU-rahoituksen saamiselle.
Vaikka EU-rahoituksen ehdollisuus on toimiva ja tärkeä väline, sillä on yksi selvä heikkous: mitä tehdä, kun nettomaksaja rikkoo unionin sääntöjä? Jos jäsenmaa maksaa saamiaan rahallisia tukia enemmän unionin budjettiin, on komission paljon vaikeampi käyttää rahan ehdollisuutta ojentaessaan perusarvoja rikkovia jäsenmaita.
Haaste nettomaksajien rahahanojen ehdollisuudesta ei ole pelkkää teoriaa, sillä Ranskan ensi vuoden vaalit voivat tuoda unionin taas vaikean paikan eteen. Mikäli tämän hetken presidentinvaalien ennakkosuosikki, äärioikeistolainen Kansallinen liittouma, voittaa tulevat vaalit, saattaa Eurooppa jälleen jäädä Orbánin kaltaisen hallitsijan kouriin. Ranskan presidentin valtaoikeudet ovat laajat, eikä hänen olisi vaikea tehdä maan demokratian tilaa rappeuttavia päätöksiä, esimerkiksi rajoittamalla oikeuslaitoksen riippumattomuutta. Jos Ranskan sisäpoliittinen vapaus alkaa kaventua ja maa ryhtyy aktiiviseen vetokäyttäytymisen neuvostossa, komission keinovalikoima on vähissä. Ranskan kaltaisen suuren maan ohittaminen jopa määräenemmistöpäätöksenteolla olisi vaikeaa, joten Ranskan EU-tukien jäädyttäminen olisi Unkaria merkittävästi haastavampaa. Vaikka päätös saataisiinkin läpi, tämän lisäksi Ranska voisi vastatoimena ääritapauksessa lakkauttaa omien jäsenmaksujen maksamisen Brysseliin.
Tässä piilee EU:n konfederaation ja liittovaltion mallien väliin jäävän integraation ongelma. Yhden jäsenmaan kansalliset vaalit voivat jäädyttää lähes koko unionin päätöksenteon, eikä EU:lla ole juurikaan jäsenmaista itsenäistä budjettia. Vaikka komissiolle on annettu kasvavissa määrin tehtäviä, joilla taataan eurooppalaisten turvallisuus ja omavaraisuus, ei sille ole taattu tarvittavia toimivaltuuksia tai resursseja niiden hoitamiseen. Tulevassa MFF:ssä ehdotetaan unionin omien resurssien kasvattamista jäsenmaiden rahoituksesta riippuvuuden pienentämiseksi, mutta useat jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, ovat budjetin kasvattamista vastaan.
Ranskan vaalit tulevat jälleen olemaan kohtalon vaalit unionille. Näin ei tarvitsisi olla, jos voisimme rakentaa selkeän yhteistyön mallin, jossa vähemmistöön jäävä yksittäinen jäsenmaa ei voisi halvaannuttaa koko päätöksentekoa tai hyötyä unionin eduista rikkoessaan samalla niiden pohjalla olevia perusarvoja. Ranskan kaltaisen suuren perustajajäsenen ajautuminen äärioikeistolaisen antidemokratian valtaan voi olla koko unionin halvauttava hetki ja valitettavasti jopa Orbánin hallintoa vakavampaa. Nykyisessä muodossaan ja globaalien kriisien keskellä unioni ei selviäisi uudesta tyhjän tuolin kriisistä. Voisiko unioni kerrankin kehittyä ennen kriisejä eikä ainoastaan niiden kautta? Vaikka Magyarin voitto nostatti keskustelua määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä ja päätöksenteon kehittämisestä, aika alkaa käydä vähiin.