Monet Yhdysvaltojen uudet presidentit ovat ensimmäisellä kaudellaan kovistelleet Kiinan kansantasavaltaa. Oppimista on kuitenkin yleensä tapahtunut, ja äänensävyt ovat olleet vaalikauden loppupuolella sovittelevampia. Presidentti Donald Trumpin kohdalla tästä tavanomaisesta Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteiden kehittymisen kuviosta ei ole takeita.
Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden todennäköinen heikentyminen on jo näkynyt Kiinan yleisessä kansainvälispoliittisessa kanssakäymisessä Euroopan kanssa. Trumpin valinnan jälkeen Kiina on korostanut yhteistyötä Euroopan valtioiden kanssa tavanomaistakin enemmän. Kiinan ja Trumpin Yhdysvaltojen suhteet ovat vaarassa oikeasti vahingoittua, joten suhteiden parantaminen Euroopan suuntaan tuo tukea uuteen tilanteeseen.
Kiinan pitkän linjan ulkopolitiikka on toistaiseksi säilyttänyt entisen suuntansa myös Trumpin kauden alkupuolella. Tämä koskee Euroopan kannalta oleellisimpia turvallisuuskysymyksiä niin merireittien valvonnassa kuin ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussakin. Kiinassa puoluekokouksen alla haetaan vakautta, joten linjassa ei ole oletettavissa nopeita muutoksia. Yhdysvaltojen vetäytyminen kansainvälisistä sopimuksista YK:ssa, ilmastoneuvotteluissa ja Iranin ydinasekysymyksessä lisää kuitenkin epävarmuustekijöitä. On siis hyvä tarkastella Kiinan ja Euroopan yhteisiä turvallisuuskysymyksiä tässä tilanteessa.
Konfliktit Euroopassa, Etelä-Kiinanmerellä ja Korean niemimaalla
Krimin valtaus ja Ukrainan konflikti ovat olleet vaikeita kysymyksiä Kiinalle, mutta ne ovat myös olleet sille otollisia yleisessä valtapoliittisessa asemoinnissa. Kiinan ulkopoliittiseen linjaan on kuulunut puuttumattomuus toisten valtioiden asioihin – periaate, jota Krimin liittäminen osaksi Venäjää rikkoo räikeästi. Kiina on kuitenkin ollut asian suhteen varsin hiljainen ja varovainen. Yleisellä tasolla on tyydytty toteamaan, että kylmän sodan aikaiseen ajatteluun ja maailman jakoon ei ole paluuta.
Kiina on kuitenkin hyötynyt siitä, että Aasiaan kääntymisen sijaan Yhdysvallat on joutunut keskittämään sotilaallista voimaansa ja huomiotansa takaisin Eurooppaan. Tämä on antanut lisää tilaa Kiinan toimille Itä-Aasiassa, mikä osaltaan näkyy toimeliaisuutena Etelä-Kiinan meren saarikysymyksessä. Kiina ei ole hyväksynyt kansainvälisen välitystuomioistuimen itselleen epäedullisia päätöksiä. Pohjois-Korean ydinohjushanke on tästä näkökulmasta haitallinen Kiinalle, sillä se lisää sotilaallisen huomion kohdistumista Itä-Aasiaan.
Euroopan rooli on Aasian turvallisuuskysymyksissä toissijainen. Mikäli presidentti Trump kiihdyttäisi konfliktia Pohjois-Korean kanssa asettamalla myös Kiinan jonkinlaisten pakotteiden kohteeksi, olisi tällä kuitenkin vakavia vaikutuksia Euroopalle. Kauppasota kahden suurimman kansallisen talouden välillä horjuttaisi kansainvälisen talouden tilannetta vakavasti. Niin tekisi myös uusi Korean sota.
Väylä, tie ja helmiketju
Vuonna 2013 lanseerattu ”yksi väylä, yksi tie”, sittemmin ”väylä ja tie” -hanke on ollut ainakin Xi Jinpingin hallintokauden, ellei kansantasavallan koko historian kunnianhimoisin ulkopoliittinen hanke. Trumpin hallinnon toimet eivät ainakaan toistaiseksi näytä vaikuttavan sen jatkamiseen. Hanke voidaan nähdä jatkumona Kiinan perifeeristen alueiden kehittämiselle, avoimuuspolitiikalle sekä merivoimien avulla tapahtuvalle vaikutusvallan rakentamiselle, jotka ovat olleet käynnissä jo usean vuosikymmenen ajan.
Kiinan länsiosista Keski-Aasian kautta Eurooppaan ulottuva kauppaväylä tarjoaa uusia mahdollisuuksia kehittää alueelle osuvia köyhempiä maita ja Kiinan läntisiä osia. Kiina esittää, että nämä alueet hyötyvät Kiinan investointivaroista ja laajasta kokemuksesta infrastruktuurin kehittämisessä. Laajat infrastruktuurihankkeet purkavat samalla Kiinan rakennussektorille muodostunutta ylitarjontaa.
Tavoitteena on luoda uudenlaista taloudellista ja muuta keskinäisriippuvuutta, mikä kasvattaisi alueen vakautta ja luottamusta Kiinaa kohtaan. Tavoitteena on yhdistää Aasia, Afrikka ja Eurooppa yhdeksi kokonaisuudeksi maa- ja meriyhteyksien kautta. Tämä loisi uudenlaista yhtenevyyttä alueiden välille ja tukisi ”moninapaisen maailman” kehittämistä sekä taloudellista globalisaatiota. Näissä näkemyksissä Afrikan ja Keski-Aasian alueiden kehittäminen ja yhdistäminen osaksi uusia verkostoja on jatkumo Kiinan avautumispolitiikalle, jonka ansioita ovat olleet maailmanhistoriallisesti merkittävä talouskasvu ja vaurastuminen.
Vaikka Kiinan viralliset puheenvuorot korostavat hankkeen taloudellisia, diplomaattisia ja poliittisia puolia, hankkeen geostrategiset puolet ovat myös hallinnon mielessä ja peruste investointi-innolle.
Yksi geostrateginen tavoite on merireittien vapaan liikenteen turvaaminen. Siihen kuuluu merirosvouden torjuntaa, meripelastustoiminnan yhteistyötä ja monikansallista lainvalvontaa. Tämä on ollut kenties merkittävin teemakokonaisuus, jossa Eurooppa ja Kiina ovat tehneet sotilaallista turvallisuusyhteistyötä. Ne ovat myös osa vuoteen 2020 ulottuvia Kiinan ja Euroopan turvallisuustavoitteita.
Toinen asiakokonaisuus on terrorismin torjuminen. Tämä koskettaa enemmän maareittiä kuin merialueita ja on jatkoa Kiinan toimille Keski-Aasiaan keskittyneessä Shanghain yhteistyöorganisaation toiminnassa. Uskonnollispohjainen terrorismi ja separatismi katsotaan epävirallisissa puheenvuoroissa usein vakavimmaksi uhkaksi alueelliselle kehitykselle ja vakaudelle. Euroopan huomio tässä vaikuttaa kuitenkin keskittyvän sisäisen terrorismin torjuntaan uusien liikennereittien alueiden sijaan.
Kolmas kysymys on rauhanomaisten kiistanratkaisumenetelmien kehittämien väylien aluekiistoihin, mitä on korostettu epävirallisissa puheenvuoroissa. Nämä eivät luonnollisesti koskisi Etelä-Kiinan merta vaan uusien väylien alueelle osuvia kiistoja.
Viimeinen osa-alue on merialueiden resurssien hyödyntämisen jakaminen ilman aluekiistojen lopullista ratkaisemista. Tämä on ollut Kiinan ehdotus myös Etelä-Kiinan merellä, mutta ehotus ei ole juuri menestynyt.
Jo ennen väylähankkeen lanseeraamista Kiinassa on mietitty niin kutsuttua helminauhaa. Nämä ”helmet” ovat Kaakkois-Aasiasta Eurooppaan kulkevan merireitin varrella olevia satamia, joita Kiinan merivoimat voivat käyttää. Tämä ystäväsatamien ja jopa tukikohtien ketju on osa Kiinan syvänmeren laivaston kehittämisohjelmaa. Kiinan sotavoimat ovat korostaneet tarvetta lisätä sotilaallista kapasiteettia energian ja kaupan sujuvuuden takaamiseksi. Lentotukialuslaivaston kehittäminen on osa samaa suuntausta. Intia on ymmärrettävästi huolissaan Kiinan kasvavasta läsnäolosta sen omaksi kokemilla valtamerialueilla.
Jatkossa Kiinalla ja Euroopalla on eniten turvallisuusvuorovaikutusta Afrikassa. Kiinan ja EU:n Afrikka-politiikat ovat eriytyneet ja pysyvät erilaisina. Eurooppa ei halua olla sotilas- vaan siviili- ja normatiivinen valta. Ehtojen asettaminen yhteistyölle on ollut Afrikan suuntaan merkittävä toimintamalli. Kiina ei kuitenkaan aseta samanlaisia ehtoja yhteistyölleen. Afrikka on uudenlaisessa kilpailutusasemassa – ei enää ideologisesti kuten kylmän sodan aikana, vaan kauppa- ja muiden kumppanuuksien muodossa.
Kiinan Afrikka-politiikka on lisäksi edennyt kehitysyhteistyöstä suhteiden solmimiseen turvallisuusviranomaisten kanssa. Kiina järjestää koulutusohjelmia tuhansille afrikkalaisille kenraaleille ja alemman tason viranomaisille. Kiina onkin perustanut ensimmäisen alueidensa ulkopuolisen sotilastukikohdan Djiboutiin.
Ilmastoturvallisuus
Kansainvälinen kamppailu ilmastonmuutosta vastaan lasketaan nykyään osaksi turvallisuuspolitiikkaa. Kiina seurasi pitkään Yhdysvaltojen linjauksia ja kieltäytyi sitoumuksista kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallinnon aikana linja kuitenkin muuttui ja ilmastopolitiikasta tuli merkittävä osa Kiinan ja Yhdysvaltojen yhteistyötä. Presidentti Trumpin hallinnon vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta on samalla lopettanut tämän yhteistyön ja asettanut Kiinan asemaan, jossa se voisi romuttaa ilmastosopimusjärjestelmän.
Kiinalaiset puheenvuorot ovat kuitenkin olleet varovaisia ja osoittaneet pettymystä Trumpin linjaan. Kiina on ilmaissut aikeensa jatkaa kansainvälisen ilmastosopimuksen ylläpitämistä ja yhteistä kamppailua ilmastonmuutosta vastaan. Kiinassa siis hyväksytään ilmastomuutoksen vaarat, tunnistetaan kansainvälisen yhteistyön tarve sen torjunnassa ja hahmotetaan Kiinan edut maailmanlaajuisen hallinnollisen yhteistyön kehittämisessä ja talouden muuttamisessa kestävämpään suuntaan. Ilmastoneuvottelut on Kiinassa jopa nähty mallina kansainväliselle yhteistyölle myös muiden maailmanlaajuisten ongelmien hallinnassa.
Kiina on virallisissa puheenvuoroissaan myös ilmaissut valmiutensa keskusteluihin Yhdysvaltojen kanssa ilmastokysymyksessä. Epäviralliset tahot ovat korostaneet sitä, että Trumpin vetäytyminen on pitkälti symbolinen teko, ja että yhteistyö kaupunkien ja osavaltioiden kanssa jatkuu vanhaan tapaan myös ilman liittovaltiotasoa.
Vaikka virallinen Kiina on ollut maltillinen kritiikissään, sillä on nyt mahdollisuus osoittaa Kiinan olevan vastuullinen kansainvälinen toimija myös juhlapuheiden jälkeen. Tämä on samalla tilaisuus Euroopan maille toimia yhdessä Kiinan kanssa aikamme kenties merkittävimmän turvallisuusongelman hoitamisessa.
TEKSTI Juha A. Vuori (VTT, dos.)
KUVA Margarita Rosselló
Kirjoittaja toimii kansainvälisen politiikan professorina Turun yliopistossa