Euroopan unioni ja Iso-Britannia joutuvat Brexitin myötä neuvottelemaan paitsi eron ehdoista ja siirtymäajasta niin myös tulevasta kauppasuhteestaan. Kattava pääsy EU:n sisämarkkinoille edellyttää määriteltyjen velvoitteiden noudattamista, joita Ison-Britannian on poliittisten linjaustensa vuoksi vaikea hyväksyä. Kustannuksia ja häiriötä osapuolten väliselle kaupankäynnille olisi myös neuvottelujen onnistumisesta huolimatta luvassa.
Euroopan unioni on syvin alueellisen poliittisen ja taloudellisen integraation muoto maailmassa eikä siitä irrottautumiselle ole ennakkotapausta. Ison-Britannian ero aiheuttaakin haasteita useilla eri politiikan aloilla, kun selkeä viitekehys lähestulkoon kaiken olemassa olevan yhteistyön järjestämiselle poistuu. Kenties merkittävin yksittäinen kysymys kuitenkin koskee Euroopan unionin ja Ison-Britannian välistä tulevaa taloussuhdetta.
Brexitin taloudellisia vaikutuksia pelkäävät niin Iso-Britannia kuin EU-instituutiot ja EU:n jäsenvaltiot. Vaikutukset ovat täysin riippuvaisia siitä, millaisen sopimuksen osapuolet välilleen neuvottelevat, jos ylipäätään onnistuvat siinä. Ison-Britannian ja EU-jäsenmaiden välinen kauppa on hyvin vilkasta monilla eri sektoreilla, ja Brexitin pelätään aiheuttavan sille merkittäviä ja laaja-alaisia häiriöitä.
Neuvotteluissa saavutettiin läpimurto maaliskuussa 2018, jolloin osapuolet onnistuivat alustavasti sopimaan Britannian EU-eron ehdoista ja siirtymäajasta. Iso-Britannia joutui samalla tinkimään useista vaatimuksistaan, esimerkiksi rahoituskysymyksessä. Siirtymäajan on tarkoitus alkaa 29.3.2019 ja kestää vuoden 2020 loppuun. Sen avulla pyritään pehmentämään laskua uuteen tilanteeseen ja antamaan yrityksille mahdollisuus sopeutua vanhan viitekehyksen yhä pitkälti määräaikaisesti pätiessä. Alustavasta yhteisymmärryksestä huolimatta ero- ja siirtymäaikasopimukset on kuitenkin hyväksyttävä ja ratifioitava sekä EU:n että Ison-Britannian sisäisten käytäntöjen mukaisesti ja vielä varsin lyhyessä ajassa. Lienee siis selvää, että tuleva prosessi on kaukana helposta ja mutkattomasta.
Seuraavaksi osapuolet pääsevät keskustelemaan siirtymäajan jälkeiseen suhteeseen liittyvistä yksityiskohdista. Tilanne on varsin kummallinen, sillä kauppasopimusneuvotteluissa pyritään tavallisesti syventämään taloussuhteita helpottamalla kaupankäyntiä eri sektoreilla, ei heikentää sen edellytyksiä. On selvää, että tarve olisi mahdollisimman laajalle ja kattavalle kauppasopimukselle. Ison-Britannian tekemät voimakkaat linjaukset vaikeuttavat kuitenkin mahdollisen sopimuksen solmimista merkittävästi. Iso-Britannia on käytännössä sulkenut pois sisämarkkinoille jäämisen ja muut syvemmän talousyhteistyön muodot.
Haastava neuvotteluprosessi
Johtavien brittipoliitikkojen epärealistiset lausunnot ovat lähes jatkuvasti värittäneet osapuolten välisiä eroneuvotteluja. Prosessi on ollut hyvin haasteellinen ja sitä on leimannut jatkuva kiire. Tämä on kuitenkin pitkälti hyödyttänyt EU:ta ja kasannut paineita Isolle-Britannialle.
Pääministeri Theresa Mayn hallitus on poliittisesti varsin heikko ja vallassa oleva konservatiivipuolue on Brexit-linjansa suhteen hajanainen. Iso-Britannia näyttää myös perustaneen neuvottelustrategiansa pitkälti ylioptimistisiin odotuksiin ja epärealistiseen tilannekuvaan. On huhuttu, että May liittolaisineen kuvitteli kykenevänsä lyömään kiilaa EU-jäsenmaiden yhtenäisyydelle näiden taloudellisia erityisintressejä hyödyntäen ja näin neuvottelemaan edullisen sopimuksen kahdenvälisesti keskeisimpien jäsenmaiden kanssa – ohi Euroopan komission. EU on kuitenkin ollut neuvotteluissa poikkeuksetta yhtenäinen ja komissio on saanut jäsenmailta vahvan tuen neuvotteluissa.
On totta, että osalla EU-jäsenmaista on merkittäviä taloudellisia intressejä Iso-Britannian kaupassaan ja ne kantavat huolta tulevasta suhteesta. Silti on ilmeistä, että jäsenmaat näkevät EU:n yhtenäisyyden ja sisämarkkinoiden integriteetin säilyttämisen tärkeämpinä kuin kauppasuhteiden heikkenemisen välttämisen pelkästään Ison-Britannian kanssa. On myös huomionarvoista, että Iso-Britannia menettää huomattavasti suuremman markkina-alueen Brexitin myötä kuin yksittäiset EU-jäsenmaat. Kaiken lisäksi Iso-Britannialla on useita elinkeinoelämän sektoreita, kuten rahoituspalvelut, joiden tulevasta markkinoillepääsystä EU-alueelle se joutuu olemaan syystäkin hyvin huolissaan.
EU-jäsenyyden jälkeen
EU:lla on olemassa erilaisia malleja kauppasuhteisiin kolmansien maiden kanssa, jotka käytännössä perustuvat näiden halukkuuteen noudattaa EU-lainsäädäntöä ja olla EU-tuomioistuimen toimivallan alaisuudessa. Pääsy yhteisille sisämarkkinoille edellyttää tiukkojen velvoitteiden noudattamista. Markkinoillepääsyn periaatteista joustaminen ei myöskään ole EU:lle juuri mahdollista ilman, että se samalla rapauttaisi sisämarkkinoitaan ja keskeisiä perusperiaatteita joille ne rakentuvat.
Komission Brexit-pääneuvottelija Michel Barnier on havainnollistanut Ison-Britannian tekemien linjausten vaikutusta tulevan kauppasuhteen muodostumiseen niin sanotulla ”porrasmallilla”: mitä ylempänä portaikossa on, sitä kattavampi markkinoillepääsy, mutta myös enemmän velvoitteita. Barnierin porrasmalli perustuu EU:n olemassa oleviin kauppasuhteiden viitekehyksiin ja osoittaa selkeästi myös niiden vaatimukset.
Euroopan talousalueen (ETA) jäsenyys olisi taloudellisessa mielessä kivuttomin vaihtoehto osapuolten välisten kauppasuhteiden järjestämiseksi ja takaisi Isolle-Britannialle pääsyn sisämarkkinoille. Se on kuitenkin poliittisesti käytännössä mahdoton Isolle-Britannialle, sillä se sisältää vapaan liikkuvuuden, merkittävän kontribuution EU:n budjettiin, sitoutumisen EU-lainsäädännön noudattamiseen suurimmilta osin ja alistumisen EU-tuomioistuimien toimivaltaan. Sveitsin mallin mukainen useisiin yksittäisiin, mutta hyvin monialaisiin sopimuksiin perustuva järjestely olisi myös ongelmallinen pitkälti samoista syistä. Tulliliittoon jääminenkään ei tunnu brittihallitukselle erityisen houkuttelevalta vaihtoehdolta, sillä se haluaisi tulevaisuudessa itsenäisemmän kauppapolitiikan.
Perinteinen vapaakauppasopimus, kuten Kanadan kanssa solmittu CETA, on Barnierin ja komission mukaan Ison-Britannian tekemistä linjauksista johtuen realistisin vaihtoehto. Osapuolten väliselle kaupankäynnille vaihtoehto olisi kuitenkin hyvin ongelmallinen, sillä EU:n tähän mennessä solmimien vapaakauppasopimusten markkinoillepääsy on huomattavasti vähäisempää kuin täysimittaisessa talousintegraatiossa ja sisältäisi vain vaisuja sitoumuksia erityisesti Ison-Britannian priorisoiman rahoituspalvelusektorin osalta.
Kaikista huonoin vaihtoehto olisi Ison-Britannian ero ilman minkäänlaista kauppasopimusta. Tämä tarkoittaisi, että osapuolten välisessä kaupassa noudatettaisiin vain Maailmankauppajärjestö WTO:n sääntöjä. Tämä olisi käytännössä katastrofi ja aiheuttaisi merkittäviä ongelmia molempien talouksille. Niin Iso-Britannia kuin EU tekevätkin lujasti töitä välttääkseen sopimuksetta jäämisen.
Kohti assosiaatiosopimusta?
Lupaavin ja mahdollisesti myös poliittisesti realistisin malli osapuolten välisten taloussuhteiden järjestämiseen vaikuttaisi olevan assosiaatiosopimus. EU:lla on voimassa assosiaatiosopimuksia joidenkin välimeren maiden sekä Itäisen kumppanuuden ohjelman maiden kanssa. Tässä tapauksessa esimerkkinä kuitenkin käy parhaiten Ukrainan kanssa solmittu sopimus, mikä sisältää syvän ja kattavan vapaakauppiasosion (Deep and Comprehensive Free Trade Agreement). EU ei ole onnistunut ratifioimaan sopimuksen poliittista osuutta, mutta sen kauppaosiota on sovellettu väliaikaisesti vuodesta 2016 lähtien.
EU:n ja Ukrainan välisen sopimuksen kauppaosio on varsin kattava ja se takaa tavallista kauppasopimusta laajemman pääsyn EU:n sisämarkkinoille, myös Isolle-Britannialle tärkeällä rahoituspalvelusektorilla. Assosiaatiosopimuksen poliittinen osuus puolestaan antaisi osapuolille myös mahdollisuuden sopia tulevan suhteensa muista, erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisista lähtökohdista ja yhteistyön juridisesta viitekehyksestä. Ukraina-sopimuksen tapaisen assosiaatiosopimuksen puolesta on puhunut erityisesti Euroopan parlamentti, joka suositteli sitä maaliskuun päätöslauselmassaan. Myös Eurooppa-neuvosto, Ison-Britannian ylähuone sekä eräät mediat ovat osoittaneet kiinnostusta vaihtoehtoa kohtaan.
Assosiaatiosopimuksen neuvottelu EU:n ja Ison-Britannian välille on, positiivisesta mediahuomiosta huolimatta, äärimmäisen vaikea tehtävä. Molemmat osapuolet joutuisivat jossain määrin tinkimään periaatteistaan, vaikkakin Iso-Britannia enemmän. Syvän ja kattavan vapaakauppaosion sisältävä assosiaatiosopimus edellyttäisi Isoa-Britanniaa noudattamaan merkittävää osaa EU-lainsäädännöstä sekä EU-tuomioistuimen toimivaltaa, joista molemmat ovat sille poliittisesti hyvin ongelmallisia. EU puolestaan on tavannut neuvotella vastaavankaltaisia sopimuksia itseään lähentyvien ja elintason sekä yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta heikompien maiden kanssa. On myös epäselvää, miten tällainen sopimus vaikuttaisi EU:n muissa sopimuksissa tekemiin suosituimmuuskohtelua koskeviin sitoumuksiin, sillä se voisi mahdollisesti joutua niiden vuoksi tekemään uusia myönnytyksiä aiemmille sopimuskumppaneilleen.
On syytä muistaa, että mikä tahansa pöydällä olevista skenaarioista on taloudellisesti selkeästi tappiollinen Ison-Britannian EU-jäsenyyteen verrattuna. Osapuolten on myös kyettävä ratkomaan valtava määrä teknisiä kysymyksiä saavuttaakseen edellytykset sopimukselle, suurista poliittisista kysymyksistä puhumattakaan. Ristiriidoistaan huolimatta EU ja Iso-Britannia haluavat hoitaa eron ja tulevan suhteensa mahdollisimman kitkattomasti ja käytännöllisesti. Onnistumiseen on periaatteessa edellytykset, mutta aikaa ei ole hukattavaksi ja osapuolten väliselle kaupankäynnille on silloinkin luvassa kustannuksia ja muita häiriötä.
TEKSTI Risto Rajala
KUVA Euroopan komissio
Kirjoittaja on Politiikan tutkimuksen maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta.