Nykyisin kuulee usein puhuttavan tasa-arvon takapakista. Vaikuttaakin siltä, että naisten oikeuksien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman vahvistamisen kyseenalaistava ääni niin kansallisissa konteksteissa kuin EU:n tasolla on viime aikoina voimistunut. Mitä niin sanottu anti-gender-liikehdintä tarkoittaa, ja miten se näkyy Euroopassa? Entä miten se kytkeytyy demokratiaan? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia tutkimuskirjallisuudesta sekä haastattelemalla dosentti Julian Honkasaloa, joka on vastuullinen tutkija Helsingin yliopistossa.
Mikä anti-gender-liikehdintä?
Naisjärjestöjen Keskusliiton kokoaman tietoiskun mukaan anti-gender-liikehdinnällä viitataan aktiivisesti tasa-arvoa, naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia vastustavaan liikehdintään, jossa erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksia on kyseenalaistettu. Myös erilaisten suhdemuotojen normalisoituminen sekä sukupuolen moninaisuudesta puhuminen nähdään uhkana.
Ilmiön juuret ovat 1990-luvulla, jolloin Pekingin julistus (YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistava ohjelma) herätti vastustusta muun muassa Vatikaanissa sen sisältämän sanan “gender” vuoksi. Termi viittaa sukupuolen sosiaaliseen ulottuvuuteen.
Kyseessä ei ole tarkkarajainen liike, joten joskus on vaikea tunnistaa, milloin kyse on anti-gender-liikehdinnästä ja milloin lähinnä käytetään liikehdinnälle ominaisia puhetapoja. Kukaan kun ei itse julistaudu anti-gender-toimijaksi. Honkasalo toteaakin, että kyse on keskenään varsin erilaisten ajattelijoiden, kuten äärioikeistolaisten, äärikonservatiivien, oikeistopopulististien, uskonnollisten toimijoiden ja oikeistolibertaarien yhteenliittymästä, jossa keskeinen yhteinen nimittäjä on “gender-ideologian” vastustaminen. Tällöin saatetaan muun muassa väittää, että akateeminen tasa-arvotutkimus on ideologista pseudotiedettä, jonka rahoitus tulisi lakkauttaa.
Mukana on useita suuria ja järjestäytyneitä lobbariorganisaatioita, kuten erittäin vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen ajatushautomo The Heritage Foundation, alkujaan venäläis-amerikkalainen World Congress of Families ja amerikkalaisten juristien perustama Alliance Defending Freedom. Viimeksi mainittu on vaikuttanut muun muassa Yhdysvalloissa liittovaltion tason aborttioikeuden vuonna 2022 kumonneen korkeimman oikeuden päätöksen taustalla, Honkasalo valottaa.
Järjestöstä on kuultu myös Suomessa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on uutisoinut, että Alliance Defending Freedom on kerännyt rahaa Päivi Räsäsen (kd) syytteiden hovioikeuden käsittelyä varten. Räsästä syytettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytökset hylättiin Helsingin käräjäoikeudessa 2022.
Lisäksi tiedetään, että liikehdinnän taustalla liikkuu merkittäviä rahasummia. Neil Datta perehtyy tutkimuksessaan Tip of the Iceberg (2021) laajasti liikehdinnän rahoituspohjaan Euroopassa vuosina 2009–2018. Kyseisellä ajanjaksolla toimijoiden rahoitus oli jopa 707,2 miljoonaa dollaria, ja rahankäyttö lisääntyi moninkertaisesti loppua kohden. Rahoitus oli useimmin peräisin Venäjältä (26,6 %), Yhdysvalloista (11,5 %) tai EU-alueelta (61,9 %).
Rahoitusta ja tukea anti-gender-toimijat saivat muun muassa valtiollisilta toimijoilta, kuten Unkarin, Puolan ja Venäjän hallituksilta sekä varakkailta yksilöiltä tai yrityksiltä. Myös joillain kirkollisilla toimijoilla sekä uskonnollisilta liikkeiltä ja puolueilla on yhteyksiä anti-gender-liikehdintään. Toisaalta erilaisilla varainkeruuhankkeilla on kerätty merkittävästi varoja aivan tavallisilta yksilöiltä esimerkiksi erilaisia vetoomuksia hyödyntäen.
Järjestelmällistä toimintaa Euroopassa ja EU:ssa
Honkasalon mukaan anti-gender-liikehdintä näkyy hieman eri tavoilla ympäri Eurooppaa. Pitkään se yhdistettiin lähinnä itäisen Euroopan poliittiseen kehitykseen. Neuvostoliiton hajoamista seuranneiden nopeiden poliittisten ja taloudellisten muutosten uskottiin johtaneen eräänlaiseen takaiskuun tasa-arvoa vastaan.
Nykyään kuitenkin tiedetään, ettei kyse ole vain Itä-Euroopasta. Honkasalo huomauttaa, että liikehdintä ulottuu myös pohjoismaihin, vaikkei se näytäkään yhtä räikeältä kuin vaikkapa Unkarissa. Tasa-arvotyön relevanssia kyseenalaistetaan ja sitä häiritään. Aiheen tutkijoiden uskottavuutta kyseenalaistetaan yhä enemmän. Myös seksuaalikasvatus ja koulujen tasa-arvotyö on asetettu tikunnokkaan. Toisaalta Anti-gender toiminta vaikuttaa myös Britanniassa. Viimeksi kuluvan vuoden huhtikuussa maan korkein oikeus linjasi, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen, mikä voidaan pitää merkittävänä takaiskuna transsukupuolisten oikeuksille.
Viime aikoina tutkimustietoa on saatu anti-gender-liikehdinnän ilmenemismuodoista ympäri Eurooppaa. Roman Kuharin ja David Paternotten toimittamassa kirjassa Mobilizing Against Equality : Anti-gender Campaigns in Europe (2017) on poimittu tapausesimerkkejä liikehdinnästä 12 Euroopan maasta – aina Sloveniasta Belgiaan ja Venäjältä Ranskaan.
Teoksen mukaan Euroopan Anti-gender-toimijat ovat organisoituneita ryhmittymiä, sekä niiden liittolaisia, kuten poliitikkoja ja puolueita sekä mediatoimijoita. Näiden aktivismi kohdistuu erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin (kuten oikeuteen avioliittoon), lisääntymisoikeuksiin (erityisesti oikeuteen aborttiin ja ehkäisyyn), seksuaalikasvatukseen, sukupuolentutkimukseen sekä demokratiaan. Korruptoituneen eliitin nähdään estävän kansan tahdon toteutumisen.
Tässä aktivismissa hyödynnetään useita vaikuttamisen tapoja, kuten vetoomuksia, mielenosoituksia, kampanjoita, käräjöintiä ja puoluepolitiikkaa. Lisäksi verkkoa hyödynnetään tehokkaasti varsin tiiviidenkin yhteisöjen rakentamiseen. Myös lobbausta harjoitetaan aktiivisesti niin kansallisissa kuin ylirajaisissa instituutioissa. Pyrkimyksenä on näyttäytyä modernina ja siten laajoja massoja houkuttelevana. Usein argumentoidaankin, että yhteiskunnan kehityskulut ovat menneet liian pitkälle ja asetutaan suojelemaan lasten viattomuutta.
Kansallisen tason ohella Anti-gender-toimijat vaikuttavat monin tavoin myös EU:n tasolla. Lynda Gilby ja Meri Koivusalo ovat tutkineet anti-gender-liikehdinnän vaikuttamistapoja keskittyen seksuaali- ja lisääntymisterveyden sekä -oikeuksien vastustajien käyttämiin strategioihin artikkelissaan “It’s very much part of this movement to undermine democracy”: A qualitative study of European Union level opposition strategies against reproductive health and rights (2024).
Artikkelin mukaan anti-gender-toimijoiden pelikirjaan kuuluu muun muassa vaihtoehtoisten resoluutio- ja sopimusehdotusten laatiminen EU-päätöksenteon jarruttamiseksi. On esimerkiksi esitetty, että Puolan aiemman valtapuolueen Laki ja oikeus ajaman “perheiden oikeuksien sopimuksen” oli tarkoitus aikoinaan viedä kannatusta naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuvalta Istanbulin sopimukselta.
Lisäksi tietyt jäsenvaltiot, kuten Unkari ja aiemmin myös Puola pyrkivät halvaannuttamaan tai vaikeuttamaan näihin aiheisiin liittyvää päätöksentekoa neuvostossa, jossa paikoin vaaditaan jäsenvaltioiden konsensusta päätöksentekoa varten. Anti-gender-vaikuttajat ovat myös päässeet hyödyntämään julkisia varoja sekä EU-rahoitusta toimintansa pyörittämiseen.
Toisaalta anti-gender-toimijat pyrkivät retorisilla valinnoilla oikeuttamaan näkökulmaansa esimerkiksi Euroopan parlamentin debateissa. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden sekä -oikeuksien kaventamispyrkimykset verhotaan ihmisoikeusretoriikkaan. Saatetaan puhua vaikkapa lasten oikeuksista, perheiden oikeuksista ja naisten oikeuksista saada lapsia. Lisäksi hyödynnetään tunteisiin vetoavaa kieltä puhuen esimerkiksi abortista murhana. Seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia vastaan voidaan hyökätä myös leimaamalla ne osaksi läntistä hegemoniaa. Tällöin toimijat asettuvat vastustamaan läntistä demokratiaa, arvoja sekä myös EU:ta.
Anti-gender-toimijoiden demokratiakäsitys asettaa liberaalin demokratian kyseenalaiseksi
Helsingin yliopistossa on käynnissä Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Anti-Gender Trouble – Conflicts of Democracy in Conflict (2024-2028), jossa tutkitaan anti-gender-liikehdintää demokratian näkökulmasta. Hankkeessa on mukana paitsi Honkasalo, myös dosentti Katja Kahlina, professori Tuija Pulkkinen sekä väitöskirjatutkija Aino Pietiläinen.
Honkasalo kertoo, että anti-gender-toimijoiden on usein hahmotettu olevan ajattelultaan illiberaaleja demokratian vastaisia poliittisia toimijoita, kuten vaikkapa Unkarin Orban. Tutkimushankkeessa on kuitenkin käynyt ilmi, että näillä toimijoilla on Euroopassa vakiintuneesta ajattelusta poikkeava käsitys siitä, mitä demokratia itse asiassa on.
Anti-gender-liikehdinnän taustalla vaikuttaakin nousussa oleva oikeistopopulistinen demokratiakäsitys. Narratiivi siitä, ettei perustuslaillinen demokratia ole onnistunut takaamaan kaikille kansalaisille yhtäläisiä vaikuttamismahdollisuuksia on osaltaan siivittänyt oikeistopopulistisia liikkeitä nousuun Euroopassa. Tyypillistä populististen liikkeiden retoriikassa on vetoaminen kansaan, joka rakennetaan jokseenkin kapeasti suhteessa vähemmistöryhmiin, tai vaikkapa turvapaikanhakijoihin, joiden katsotaan hajottavan kuvitteellisen, homogeenisen kansan yhtenäisyyttä. Lisäksi populistiset johtajat asettuvat tyypillisesti edustamaan suoraan tätä kansaa. Samalla esimerkiksi mediat, yliopistot tai demokraattiset instituutiot kuvataan elitistisinä ja korruptoituneina. Myös EU ja sen perusarvot, kuten ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kuvataan elitismiksi, joka uhkaa kansalaisten edustusta ja valtaa.
Osin oikeistopopulismin ja sen demokratiakäsityksen nousua selittää kansalaisten parissa vallitseva epäluottamus julkisia instituutioita kohtaan. Toisaalta turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset sekä kriisi- ja turvallisuuspuheen nousu voivat koventaa yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja mahdollistaa sellaisen argumentoinnin, jossa ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeudet ovat jotain ylimääräistä, ja johon voidaan keskittyä ikään kuin sitten parempina aikoina, Honkasalo summaa.
Näin ollen demokratian kannalta liikehdinnän merkitys on suuri. Siinä asetetaan kyseenalaiseksi jo vakiintunut ajatus liberaalista, ihmisoikeusperustaisesta demokratiasta. Honkasalo huomauttaakin, että jopa jo saavutetut voitot ja oikeudet on nostettu jälleen pöydälle. Vastustusta on kohdistunut esimerkiksi yllä mainittuun Istanbulin sopimukseen (jonka EU allekirjoitti vuonna 2017) sekä Pekingin julistukseen (1995), jossa valtiot sitoutuvat edistämään tasa-arvoa ja naisten oikeuksia ihmisoikeuksina.
Paikoin anti-gender-liikehdintä myös kietoutuu hyvin selvästikin yhteen autoritäärisen politiikan ja vallan keskittämisen kanssa. Valtaan päästyään autoritääriset toimijat alkavat horjuttamaan vallan kolmijakoa ja liberaalia demokratiaa. Esimerkiksi Unkarissa hallitus on rapauttanut oikeusvaltion pohjaa ja samalla heikentänyt esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa. Viimeksi tänä vuonna Unkarissa hyväksyttiin laki, jolla kielletään Pride-kulkueisiin osallistuminen. Toukokuun lopulla uutisoitiin, että 17 EU-maata, Suomi mukaan luettuna, vaati kirjeellä Unkaria perumaan lain EU:n perusarvojen vastaisena.
EU anti-gender-liikehdinnän vastavoimaksi?
Anti-gender-liikehdinnän tulevaisuutta on tällä hetkellä vaikea ennakoida. Honkasalo toteaa, että vaikka anti-gender-liikehdinnän argumentit ja retoriikka ovat levinneet ympäri Eurooppaa, on samalla myös tietoisuus siitä kasvanut. Tällä hetkellä Eurooppa näyttääkin hyvin kahtia jakautuneelta näiden asioiden ympärillä.
Honkasalo esittää kuitenkin varovaisen arvion siitä, että Yhdysvaltojen liittovaltiotason selvä poliittinen muutos konservatiivisempaan ja autoritääriseen suuntaan voisi kannustaa Eurooppaa ja EU:ta omaksumaan vahvemmin roolin yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeusperustaisen politiikan aktiivisena puolestapuhujana – myös maailmanpoliittisilla areenoilla. Aika näyttää, tuleeko näin tapahtumaan.