Pohjois-Atlantilla sijaitsee pieni saarivaltio, joka syntyi aikojen alussa lukuisten tulivuorenpurkauksien seurauksena, rakensi kansallisen identiteettinsä historiallisten saagojen pohjalta ja joka nyt etsii paikkaansa uudessa maailmanjärjestyksessä. Epävakaat tuulet puhaltavat lännestä, ja islantilaisten katseet ovat kääntyneet tiiviimmin itään, kohti Euroopan mannerta ja mahdollista EU-jäsenyyttä. Historian käännekohdat ja arvet sekä talouden ominaispiirteet heittävät kuitenkin varjon sinnikkään jäsenyyskeskustelun ylle.
Kumppaneita, kriisejä ja lupauksia
Vuonna 1944 Tanskasta itsenäistyneen Islannin suhde läntiseen integraatioon ei ole aivan yksiselitteinen. Pienenä maana Islanti on sekä taloudellisesti että poliittisesti riippuvainen kansainvälisistä kumppaneistaan. Maan pieni koko sekä sijainti Pohjois-Atlantilla loivat toisen maailmansodan jälkeen tiiviin yhteistyösuhteen Yhdysvaltoihin, joka vastaa täysin Islannin puolustuksesta Naton puitteissa. Vaikka julkinen mielipide Yhdysvaltoja kohtaan on muuttunut kriittisemmäksi viime aikoina, yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa on perinteisesti pidetty luontevampana kuin yhteistyötä Euroopan valtioiden kanssa. Euroopassa tärkeimpiä kumppaneita ovat Iso-Britannia sekä Pohjoismaista erityisesti Norja. Maita yhdistää paitsi sijainti valtameren reunalla myös Euroopan unionin ulkopuolella seisominen.
Monien muiden valtioiden tapaan keskustelu EU-jäsenyydestä virkoaa myös Islannissa kriisin hetkellä. Vuoden 2008 finanssikriisi ravisteli Islantia ennennäkemättömällä tavalla, ja romahdutti pienen valtion pankit, mediatalot sekä poliittisen luottamuksen. Vakautta tilanteeseen haettiin EU-jäsenyydestä, ja neuvottelut aloitettiin vuonna 2009. Maan talous kuitenkin elpyi erityisesti Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksen ja sitä seuranneen turistimassan jälkimainingeissa, ja kalastusteollisuuden lobbaus sai Islannin keskustaoikeistolaisen hallituksen keskeyttämään jäsenyysneuvottelut vuonna 2013. Kalatuotteet ovat Islannin tärkein vientituote ja sektorin intressit ulottautuvat yhteiskunnan eri osa-alueille mediasta politiikkaan, ja maa pitääkin pohjoismaisessa verrokkiryhmässään häntäpaikkaa korruptioindeksin vertailussa.
Finanssikriisin tapaan Ukrainan sota, Islannin kruunun jatkuva heikkeneminen sekä Trumpin Yhdysvaltojen ailahtelevuus ovat kiihdyttäneet EU-jäsenyyskeskustelua 2020-luvulla. Viimeistään sosialidemokraattien noustua valtaan joulukuussa 2024 kävi selväksi, että keskustelu EU-jäsenyydestä virkoaisi. Tuore pääministeri Kristrún Frostadóttir vahvisti jo vaalikampanjansa aikana, että puolue sisällyttäisi hallitusohjelmaansa jäsenyysneuvotteluista äänestämisen. Frostadóttirin mukaan Islanti pitää saada niiden pöytien ääreen, joissa talouspoliittiset päätökset tosiasiallisesti tehdään. Lisäksi jäsenyyden toivotaan sitovan Islannin lähemmäksi arvoyhteisöä, johon se kokee kuuluvansa. Vanhoja virheitä ei kuitenkaan haluta toistaa.
Frostadóttir on painottanut puheissaan kolmea asiaa. Ensinnäkin keskustelun polarisoitumista on varottava ja debatin on edettävä kansalaisten ehdolla. Kansalaismielipidettä korostetaan, sillä taustalla vaikuttavat muistot vuodesta 2009, jolloin kansanäänestystä jäsenyysneuvotteluista ei järjestetty. Toiseksi on painotettu, että keskustelut ja äänestykset liittyvät ensisijaisesti jäsenyysneuvotteluiden jatkamiseen. Itse EU-jäsenyys on siis vielä erillinen kysymyksensä. Kolmantena on muistutettu politiikan realiteeteista: sekä jäsenyyskeskustelun että kansanäänestyksen järjestäminen vievät paljon aikaa. Hallituksella on jo valmiiksi ratkaistavanaan pitkä liuta sisäpoliittisia ongelmia, kuten asuntokriisi ja inflaatio.
Värikäs puoluekenttä, värikkäät EU-kannat
Islannin politiikka perustuu monipuoluejärjestelmän peruslogiikkaan: kokoluokaltaan ja aatemaailmaltaan toisistaan poikkeavat puolueet kilpailevat äänestäjien suosiosta. Yksittäinen puolue ei käytännössä voi saavuttaa parlamentaarista enemmistöä 63-paikkaisessa Althingissa, vaan puolueiden on muodostettava keskenään koalitiohallituksia. Nykyisenä pääministeripuolueena toimii sosialidemokraattinen Samfylkingin, jonka suosio on ollut lähes jatkuvassa nosteessa joulukuussa 2024 alkaneen pääministeriyden aikana. Lisäksi hallituspuolueina ovat keskustaoikeistolainen Reformipuolue (Viðreisn) ja populistinen Kansanpuolue (Flokkur Fólksins).
Kanta EU-jäsenyyteen jakaa jopa hallituspuolueita. Samfylkinginin ja Viðreisnin riveissä jäsenyyteen suhtaudutaan avoimen myönteisesti, kun puolestaan Flokkur Fólksins ei lähtökohtaisesti kannata jäsenyyttä. Populistisena puolueena se on kuitenkin avoin kansanäänestyksille jäsenyydestä. Puolue haluaa saada keskustelun päätökseen, sillä keskustelu jäsenyydestä virkoaa parlamentissakin jatkuvasti ja on siten myös muiden aiheiden tiellä. Jos kansa äänestäisi jäsenyyttä vastaan, keskustelu saattaisi tauota ainakin hetkellisesti.
Oppositiossa suhtautuminen Islannin mahdolliseen EU-jäsenyyteen on lähes yksiselitteisen kielteinen. Johtava oppositiopuolue, oikeistolainen Itsenäisyyspuolue (Sjálfstæðisflokkurinn) on osoittanut tyytyväisyyttä ETA-jäsenyyteen. Samaa argumenttia on toistanut progressiivinen Edistyspuolue (Framsóknarflokkurinn). Kärkkäimmin jäsenyyteen suhtautuu Islannin keskustapuolue Miðflokkurinn, joka edustaa euroskeptistä linjaa. Nousussa oleva puolue on kyseenalaistanut ETA-jäsenyyden hyötyjä viitaten esimerkiksi lisääntyneeseen maahanmuuttoon. Aktiivisuus EU-kysymyksen suhteen ei rajoitu pelkkiin puolueisiin, vaan keskustelu yltää myös Islannin järjestökentälle. Kansallisella tasolla toimii eurooppamyönteinen Evrópuhreyfingin-järjestö, ja myös vastapuolella on aktivoiduttu. Heimsýn on yleisesti EU-vastainen järjestö, Til vinstri við ESB Heimsýn edustaa vasemmistolaista EU-kriittisyyttä ja Félag Sjálfstæðismanna um fullveldismál kokoaa yhteen EU-vastaisia oikeistokonservatiiveja. Ungir Evrópusinnar tuo puolestaan keskusteluun nuorten eurooppamyönteistä näkökulmaa. Kirjava järjestö- ja puoluekenttä värittää siis entisestään moninaista jäsenyyskeskustelua.
Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua
Thórhildur “Thóra” Davíðsdóttir Söebech on seurannut tiiviisti Islannin jäsenyyskeskustelua. Hän on ollut mukana elvyttämässä edellä mainitun Ungir Evrópusinnar –järjestön toimintaa Islannissa ja toimii tällä hetkellä järjestön kansainvälisenä sihteerinä. Järjestön yksi keskeisin tehtävä on pitää nuorten keskuudessa yllä jäsenyyskeskustelua. Tammikuussa 2026 toteutettu kannatusmittaus osoitti kansalaismielipiteen EU-jäsenyydestä olevan hyvin tasainen: 42 % puolesta, 42 % vastaan. Thóra kehottaa huomioimaan, kuinka mittauksissa on havaittavissa tiettyä muutosta: “Tämä on suhteellisen uusi kehitys, sillä historiallisesti vastustajien ryhmä on ollut paljon suurempi. Viime aikoina ero on kaventunut, ja kannattajien ryhmä ohitti vastustajien ryhmän ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Tämä on todennäköisesti suora seuraus Venäjän täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan ja sitä seuranneesta Islannin uudelleenarvioinnista laajemmassa kontekstissa sekä yhtenäisyydessä muiden maiden kanssa.”
Maailmanpolitiikan muutosten myötä on alettu myös arvioimaan nykyisiä liittolaisuuksia. Islannin ulkopolitiikassa on perinteisesti tavoiteltu vakautta ja pitkäjänteisyyttä, mikä on taannut pienelle valtiolle liikkumatilaa kansainvälisten suhteiden aallokoissa. Trumpin Yhdysvallat on kuitenkin vaikeuttanut ulkopolitiikan ennustettavuutta, mikä on saanut Islannin kääntymään itäisten kumppaneiden puoleen. Kuluneen vuoden aikana Islanti on allekirjoittanut lukuisia ulko- ja turvallisuuspoliittisia yhteisymmärryssopimuksia Euroopan maiden kanssa. Esimerkiksi Suomi ja Islanti sopivat valtiovierailun yhteydessä lokakuussa 2025 puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Kyse ei ole pelkästään pragmaattisesta kaipuusta ennakoitavuuteen, vaan myös arvoyhteisöstä. “Islannin arvot, kuten liberaali politiikka, monimuotoisuus ja ihmisoikeudet ovat osa pienenevää maaryhmää. Mielestäni on siksi tärkeää, että Islanti vahvistaa rooliaan ryhmässä, jonka monet jäsenet ovat EU:ssa,” Thóra painottaa.
Varauksettomia jäsenyyskeskusteluita tuskin tullaan todistamaan. Päinvastoin, jäsenyyskeskusteluiden pohjavire on ennemmin varovainen kuin innostunut. Kriittistä suhtautumista ymmärtääkseen on luotava katse syihin, joiden perusteella Islanti on pysyttäytynyt tähän asti EU-jäsenyyden ulkopuolella. Thóra esittää tälle kolme keskeistä syytä.
Ensimmäinen syy liittyy maan historiallisesti tärkeimpään elinkeinoon, kalastukseen. Vaikka esimerkiksi turismin merkitys Islannin taloudelle on lisääntynyt, ei kalatalouden merkitys ole merkittävästi vähentynyt. Elinkeinon merkityksestä kertoo esimerkiksi, kuinka vuonna 2020 lähes 20 % maan viennistä oli riippuvaista kalateollisuudesta. Kyse on talouden ohella myös kansallisesta identiteetistä, joka on koettu ennenkin uhatuksi. Vuosien 1958-1976 välillä Islanti kiisteli Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa aluevesirajoista ja niiden kalastusoikeuksista niin kiivaasti, että siitä seurasi diplomaattisten kiistojen sarja. Turskasotana tunnettu kiista havainnollistaa, kuinka kalastus on paitsi tärkeä vientisektori myös eräänlainen symboli pienen valtion suvereniteetista. Liittyminen osaksi EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa (CFP) ilman täyttä määräysvaltaa nostaa jo itsessään kynnystä liittymiselle – etenkin kun kyse on historiallisesti tärkeästä elinkeinosta. Pelko kontrollin menettämisestä on aiemmin valjastettu osaksi EU-vastaista kampanjakuvastoa: vuonna 2010 julkaistussa videossa EU-jäsenyyden peloteltiin avaavan Islannin merialueet muiden maiden jakotavaraksi. Todellisuus on kuitenkin tarua kauniimpaa. Kalastuspolitiikassa on käytössä maakohtaiset kiintiöt, jotka pohjaavat maiden aiempiin saalistietoihin. Islanti luultavasti säilyttäisi jäsenyyden myötä nykyisen kiintiönsä. Thóran suhtautuminen kiintiöihin onkin toiveikas: “Jäsenenä Islanti joutuisi noudattamaan EU:n kalastuspolitiikkaa ja kokonaiskiintiöitä, jotka ovat usein konservatiivisempia. Näin vältettäisiin liikakalastusta sekä suojeltaisiin ekosysteemejä ja ympäristöä – mikä ei ole lainkaan huono asia.”
Toisena syynä on pelko suvereniteetin menettämisestä. Maailman vanhimman parlamentin, Althingin, saleissa ovat kaikuneet argumentit, jotka juontavat juurensa ajatukseen maan itsemääräämisoikeuden säilyttämisestä. Suvereniteetti on tärkeää maalle, joka on ollut itsenäinen tasavalta vasta 1940-luvulta lähtien. Toisaalta Euroopan talousalueen jäsenenä Islannin on jo nykyisin noudatettava runsaasti Brysselistä kumpuavaa EU-lainsäädäntöä. Vasta-argumenttina jäsenyyden kannattajat ovatkin vedonneet mahdollisuuteen osallistua unionin päätöksentekoon. Pieni valtio joutuu muutenkin tukeutumaan paljon kansainvälisiin kumppanuuksiin ja yhteistyöhön, joten päättävissä pöydissä istuminen on laskettu jäsenyyden keskeiseksi hyödyksi.
Kolmas este liittyy mainittuun ETA-jäsenyyteen, jonka esitetään riittävän Islannille jatkossakin. Talousalueen kautta Islanti pääsee Norjan ja Liechtensteinin tapaan osaksi yhteismarkkinoita olematta EU:n jäsen. Tyypillisesti ETA-jäsenyyteen viitataan toimivana ratkaisuna, jonka korjaamiselle ei ole tarvetta. Perinteiset puolueet ovatkin pitkään tukeutuneet ajatukseen, jossa ETA nähdään riittävänä ja syvempi integraatiokehitys tarpeettomana rasitteena Islannille. “Tämä liittyy edelleen islantilaiseen mentaliteettiin, jonka keskeinen periaate on pyrkiä aina saamaan paras mahdollinen sopimus kaikilta osapuolilta. Samalla tulisi välttää sitoutumista tai keskinäisiä riskejä,” Thóra tarkentaa. Esteet Islannin EU-jäsenyydelle on mahdollista tiivistää seuraavaan ajatukseen: pieni valtio pelkää EU-jäsenyyden myötä vaarantavansa tärkeän elinkeinonsa sekä itsemääräämisoikeutensa. Miksi siis liittyä EU:hun, kun voi tyytyä ETA:an?
Toisaalta vakaakupissa painavat jäsenyyden ilmeiset hyödyt. Eurooppalaiset kumppanit näyttäytyvät huomattavasti vakaampana vaihtoehtona Trumpin Yhdysvalloille: puheissaan Trump on jatkuvasti sekoittanut Islannin Grönlantiin, jonka myötä hän on tullut uhitelleeksi myös Islantia. Islannille yhteistyö ei tarkoita pelkästään turvallisuuspoliittista pragmatismia, vaan myös täyttä osallisuutta sisämarkkinoihin ja unionin kauppapolitiikkaan. Kansalaisten tyytymättömyys Islannin kruunun epävakauteen voi povata Islannin liittymistä myös yhteisvaluutta euroon. Euroalueen jäsenyyden myötä Islanti olisi historian toinen Euron käyttöönottanut Pohjoismaa.
Jäsenyys tarkoittaisi islantilaisia meppejä Euroopan parlamenttiin, islantilaista komissaaria sekä maan edustusta Eurooppa-neuvostossa ja Euroopan unionin neuvostossa. Lisäksi noin 335 000 puhujan islannin kielestä tulisi järjestyksessään 25. virallinen EU-kieli. Pienelle valtiolle kattava edustus EU-instituutioissa merkitsisi laajaa vaikutusvallan lisääntymistä eurooppalaisessa politiikassa. Euroopalle tämä puolestaan tarkoittaisi uusia kasvoja Brysselin käytävillä sekä uusia näkökantoja yhteisiin ongelmiin. “Vaikka Islanti on pieni maa, se voisi mielestäni tuoda EU:hun arvokkaita näkökulmia, esimerkiksi kestävän kalastuksen ja uusiutuvan energian, etenkin geotermisen energian, alalla. […] Se myös laajentaa EU:n maantieteellistä aluetta huomattavasti, etenkin arktisella alueella, josta keskustellaan yhä enemmän EU:ssa ja sen ulkopuolella,” Thóra summaa.
Odotettu EU:n luoteislaajentuminen
Vaikeuksista huolimatta Islannin EU-jäsenyys on keväällä 2026 lähempänä kuin vuosiin. Politicon tietojen mukaan kansanäänestys saatetaan järjestää jo elokuussa 2026. Reuters on laveammin viitannut ajankohtaan “lähikuukausina”. Islannin hallituksen tarkoituksena on pitää kansanäänestys viimeistään vuoden 2027 puolella. EU:n muihin ehdokasmaihin verrattuna Islanti täyttää liittymisehdot eli Kööpenhaminan kriteeristön varsin hyvin. Brysselin näkökulmasta Islanti on toivottu jäsenvaltio, jolle on pidetty kuluneella vuosikymmenellä ovea raollaan. Viimeisin EU:n jäsenvaltio Kroatia liittyi vuonna 2013, joten luoteislaajentuminen voisi olla unionille eräänlainen kertausharjoitus ennen suurempia laajentumisia esimerkiksi Ukrainan ja Moldovan tai Balkanin suuntaan.
EU:n entistä laajentumiskomissaaria (2010-2014) Olli Rehniä lainaten, on syytä olla iloinen siitä, että EU:n laajentuminen saattaa pian ulottua myös Euroopan luoteiskulmaan, jossa on syvät demokraattiset perinteet. Tulivuorenpurkausten ja islantilaissaagojen tapaan EU-jäsenyyskeskusteluun liittyy kuitenkin käänteitä, dramatiikkaa sekä varautuneisuutta mannerta kohtaan.
—
Tausta-aineistona on hyödynnetty islantilaisen Ungir Evrópusinnar -järjestön kansainvälisyyssihteeri Thórhildur Davíðsdóttir Söebechin haastattelua. Thóra on toiminut aikaisemmin poliittisena harjoittelijana EU-delegaatiossa Reykjavíkissa ja siten seurannut EU-keskustelua hyvin läheltä. Suoria lainauksia on lyhennetty selkeyden lisäämiseksi ja Thóran vastaukset on käännetty englannista suomeksi.