Euroopan unionin yhteisen kauppapolitiikan painopiste on siirtynyt pitkälti kahdenvälisiin kauppasopimuksiin. Erityisesti Yhdysvaltojen kanssa neuvotellun TTIP-sopimuksen ympärille keskittynyt kritiikki on pakottanut EU-instituutiot lisäämään avoimuutta ja tekemään muutoksia toimintaansa. Yhteinen kauppapolitiikka on yleisesti ottaen myötätuulessa, mutta siihen kohdistuu niin sisäisiä kuin ulkoisia haasteita.
Yhteinen kauppapolitiikka on kenties Euroopan unionin pisimmälle integroitunut politiikan ala. Sen toimeenpanosta huolehtii komissio, neuvoston ja Lissabonin sopimuksen myötä myös Euroopan parlamentin määrittelemien suuntaviivojen mukaisesti. Yhteisen kauppapolitiikan keskeisiä elementtejä ovat tulliliitto sekä laajat toimintavaltuudet niin kaupan suojatoimien kuin kahdenvälisten ja monenvälisten kauppaneuvottelujenkin suhteen.
Globalisaatiokriittisyyden kasvu kehittyneissä maissa, ja erityisesti Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi, ovat aiheuttaneet suuria haasteita globaalille kauppajärjestelmälle. Toisaalta Yhdysvaltojen kauppapoliittinen passiivisuus on myös tarjoamassa EU:lle merkittävän mahdollisuuden globaalin talouden muovaamiseksi kohti omien intressiensä mukaista suuntaa.
Yleisesti ottaen EU:ssa nähdään toivottavimpana vaihtoehtona globaalin kaupan sääntöjen muokkaaminen monenvälisesti, Maailman kauppajärjestö WTO:n puitteissa ja sen 164 jäsenen kesken. Monenvälisessä viitekehyksessä sovitut säännöt globaalille kaupankäynnille olisivat erittäin tärkeitä niin maailmantalouden yleisen vakauden kuin globaalien arvoketjujen tehokkaan hyödyntämisen kannalta. Kuitenkin WTO:ssa saavutetut tulokset ovat järjestön perustamisesta lähtien olleet yleensä varsin vaatimattomia, mikä on puolestaan johtanut EU:n (ja monien muidenkin WTO:n jäsenten) osalta kahdenvälisten kauppaneuvottelujen roolin korostumiseen.
EU neuvottelee kahdenvälisistä kauppasopimuksista laajalla rintamalla, tavoitteenaan muun muassa tavarakaupan tullien ja muiden kaupan esteiden mahdollisimman kattava poistaminen ja palveluiden markkinoillepääsyn merkittävä parantaminen. Kauppapolitiikka nähdään myös usein EU:n keinona edistää arvojaan maailmalla.
EU tavoittelee kahdenvälisissä kauppaneuvotteluissa paitsi uusien markkina-alueiden avaamista vientiyrityksilleen, myös oman sääntöregiiminsä levittämistä globaaleilla markkinoilla. Yhdysvaltojen vetäytyminen globalisaation eturintamasta tarjoaa EU:lle mahdollisuuksia edistää sen omien kaupankäynnin sääntöjen tunnustamista ja muokata maailmankaupan sääntöjärjestelmää mieleiseensä suuntaan. Näin ollen sopimuksilla on suuri poliittinen merkitys, minkä ohella EU-alueen yritykset saisivat merkittäviä kilpailuetuja globaaleilla markkinoilla.
EU:n ja Kanadan välistä CETA-sopimusta sovelletaan parhaillaan väliaikaisesti, ja se on tällä hetkellä jäsenmaiden kansallisten parlamenttien käsittelyssä, joista osa on jo ratifioinut sen. Neuvottelut EU:n ja Japanin välisestä kauppasopimuksesta päätettiin joulukuussa 2017, ja se tulee parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi todennäköisesti vuonna 2018. EU on myös päättänyt neuvottelut kauppasopimuksista Vietnamin ja Singaporen kanssa.
Neuvottelut jo olemassa olevan sopimuksen uudistamisesta Meksikon kanssa sekä assosiaatiosopimusneuvottelut Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn muodostaman Mercosur-yhteistyöjärjestön kanssa ovat edistyneet, ja lähikuukaudet osoittavat, miten niissä lopulta käy. EU on myös avannut neuvottelut sopimuksen uudistamisesta Chilen kanssa, minkä lisäksi se valmistelee neuvottelumandaatteja Australian ja Uuden-Seelannin kanssa tämän ja ensi vuoden mittaan käytäviä neuvotteluja varten.
Yhteinen kauppapolitiikka kohtasi kenties suurimmat haasteensa 2010-luvun alussa, kun tuolloin neuvotellut kauppasopimukset saivat massiivista julkista kritiikkiä tiettyjen kiistanalaisten kysymysten vuoksi. Kauppapolitiikan kiinnostavuus suuren yleisön silmissä kasvoi, minkä myötä vaatimukset laajemmasta avoimuudesta kasvoivat.
Kritiikki, suurmielenosoitukset ja muut julkiset protestit kohdistuivat erityisesti Yhdysvaltojen kanssa käytyihin neuvotteluihin kahdenvälisestä TTIP-kauppasopimuksesta. Suuret haasteet vaativat veronsa: parlamentti päätyi kansalaiskritiikin seurauksena hylkäämään voimakkaan teollis –ja tekijänoikeuksien suojaamiseen tähdänneen ja jo allekirjoitetun ACTA-sopimuksen, minkä lisäksi TTIP-neuvottelut kariutuivat Trumpin presidenttiyden myötä ainakin toistaiseksi. Myös CETA-sopimuksen solmiminen osoittautui hyvin vaikeaksi prosessiksi ja oli jopa kaatua Belgiassa sijaitsevan Vallonian alueparlamentin vastustukseen. Haastava tilanne herätti laajan keskustelun yhteisen kauppapolitiikan toimintakyvystä ja uskottavuudesta.
EU-instituutiot eivät kuitenkaan lamaantuneet kritiikin edessä, vaan reagoivat siihen varsin onnistuneesti. TTIP ja CETA –sopimusten kenties kiistanalaisin kysymys, (Investor-state dispute settlement (ISDS) –investointisuojamekanismi, muutettiin CETA-sopimuksessa kahdenväliseksi Investment court system (ICS) –järjestelmäksi. Uusi ICS-järjestelmä vastasi moniin ISDS-järjestelmää koskeneisiin huoliin ja teki poliittisesti myrkylliseksi muuttuneesta investointisuojasta, jäsenmaiden ja parlamentin näkökulmasta, hyväksyttävämmän.
Kohti uutta suuntaa
Euroopan komissio on pyrkinyt aktiivisesti lisäämään dialogia kansalaisjärjestöjen kanssa ja lisännyt toimintansa avoimuutta merkittävästi. Se on jopa valmis julkistamaan tulevien kauppasopimusten neuvottelumandaatit kokonaisuudessaan, mikä on kansainvälisessä kauppapolitiikassa hyvin harvinaista.
Komissio on myös julkaissut Trade for All –strategian, sekä globalisaation hyödyntämistä käsitelevän linjapaperin, jotka korostavat kaupankäynnin hyötyjen inklusiivisen jakamisen ja globalisaation häviäjien huomioimisen tärkeyttä. Kauppakomissaari Cecilia Malmström on puolestaan korostanut edustavansa progressiivista kauppapolitiikkaa, joka ottaa huomioon ympäristönäkökulman, kestävän kehityksen, sekä naisten ja tyttöjen oikeudet.
CETA-sopimuksen esimerkin varoittamana komissio päätyi syksyllä esittämään kauppasopimusten jakamista tulevaisuudessa niin että EU:n yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat asiat voitaisiin hyväksyä niin sanottuna ”unionisopimuksena” neuvostossa ja parlamentissa. CETA-sopimus on luonteeltaan ”sekasopimus”, minkä vuoksi se täytyy hyväksyä paitsi parlamentissa niin myös yksimielisesti neuvostossa, kaikkien jäsenmaiden kansallisissa parlamenteissa ja jopa joissain alueparlamenteissa.
Uusi järjestely tarkoittaisi sitä, että investointisuojaan liittyvät asiat hyväksyttäisiin erillisenä muusta kauppasopimuksesta, sillä EU-tuomioistuin katsoi toukokuussa, ettei investointisuojasta voi neuvotella unionin yksinomaisen toimivallan puitteissa. Jäsenmaat harkitsevat parhaillaan uuden mallin käyttöönottoa, ja se on käytännössä jo toteutunut EU:n ja Japanin välisessä sopimuksessa.
Yhteisellä kauppapolitiikalla on kuitenkin yhä haasteensa. Yhdysvaltojen hallinnon vihamielisyys monenvälistä kauppajärjestelmää kohtaan on EU:n näkökulmasta hyvin huolestuttavaa. Yhdysvallat ei ole hyväksynyt uusia nimityksiä WTO:n valitutuselimeen, ja mikäli tämä jatkuu, vaarana on, että koko WTO:n riitojenratkaisujärjestelmä halvaantuu. EU pyrkiikin kaikin keinoin sitouttamaan Yhdysvallat WTO:n toimintaan.
Brexit saattaa vaikuttaa myös yhteiseen kauppapolitiikkaan. Perinteisesti hyvin vapaakauppamyönteisen Iso-Britannian ero EU:sta voi muuttaa kauppapolitiikan suuntaa protektionistisemmaksi, esimerkiksi kaupan suojatoimien osalta. EU:lla on myös ollut suuria vaikeuksia muodostaa yhteistä kantaa tietovirtojen liikkumisesta kauppasopimuksissa. Monet näkisivät niiden sisällyttämisessä sopimuksiin suuria hyötyjä, kun taas osa korostaa yksityisyyden suojaan liittyviä huolia.
Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker omisti merkittävän osan syksyn Unionin tila –puheestaan kauppapolitiikalle, mutta korosti vastavuoroisuuden ja reiluuden merkitystä. Samassa yhteydessä komissio julkisti ehdotuksensa EU:n ulkopuolelta tulevien investointien tarkastelusta ja muista kauppaan liittyvistä toimistaan. Kaiken kaikkiaan EU-instituutioiden edustajien kauppapolitiikkaan liittyvien puheenvuorojen sävy on koventunut ja vaatimukset tasapuolisuudesta kasvaneet.
Yhteisen kauppapolitiikan rooli EU:n toiminnassa säilyy jatkossakin suurena. Mikäli EU saa päätettyä menestyksekkäästi käynnissä olevat neuvottelunsa, on sen kauppa-agenda huomattavassa myötätuulessa ja eurooppalaiset yritykset hyötyvät uusien markkina-alueiden sääntöpohjien lähentymisestä. Globaalissa taloudessa haasteita kuitenkin riittää ja niihin on kyettävä reagoimaan riittävän ponnekkaasti. Jää nähtäväksi, miten Brexit ja kasvavat vaatimukset vastavuoroisuudesta ja tasapuolisuudesta vaikuttavat yhteisen kauppapolitiikan suuntaan. Varmaa kuitenkin on, että EU pyrkii jatkossakin avaamaan viennilleen uusia markkinoita kaikissa kansainvälisen kaupan viitekehyksissä.
TEKSTI Risto Rajala
KUVA Euroopan komissio
Kirjoittaja on politiikan tutkimuksen maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta.