Suomi joutuu puheenjohtajakautensa aikana ristiriidan keskelle. Venäjä on uhannut erota Euroopan neuvostosta, mikäli sille asetettuja sanktioita ei peruta. Sanktioiden perumista taas pidetään Krimin valtauksen epäsuorana hyväksymisenä ja kiristykseen alistumisena. Venäjän jäsenyys neuvostossa on tärkeää etenkin sen kansalaisten vaikean ihmisoikeustilanteen takia.
Suomen puheenjohtajakausi Euroopan neuvoston ministerikomiteassa alkoi 21.11.2018. Seuraavat kuusi kuukautta Suomi edustaa Euroopan vanhinta ja laajinta, pian 70 vuotta täyttävää ja kaikki maanosan 47 maata yhteen tuovaa ihmisoikeusjärjestöä, jonka ansioksi voidaan lukea esimerkiksi kuolemanrangaistuksen poistaminen. Sitä on kiittäminen Euroopan ihmisoikeuksien sopimuksesta sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta, joilla on sekä symbolista että konkreettista merkitystä eurooppalaisten arvojen konkretisoitumisessa.
Tiedossa ei ole kuitenkaan pelkkää edistyksellisten aatteiden voittojuhlaa. Kuten ulkoministeri Timo Soini totesi puheessaan Suomen tulevasta puheenjohtajakaudesta, se ajoittuu vaikeaan hetkeen Euroopan historiassa. Neuvoston edustama maailmankuva kohtaa kritiikkiä niin jäseniltään kuin mailta, joiden sitouttaminen läntiseen arvoyhteisöön on kriittistä ja neuvostolle tärkeää.
[bctt tweet=”Suomen tuleva puheenjohtajakausi Euroopan neuvostossa ajoittuu vaikeaan hetkeen Euroopan historiassa.”]
Rahat vai henki?
Todellisia käytännön haasteita Euroopan neuvostolle tuottaa Venäjä. Venäjä liittyi neuvoston jäseneksi vuonna 1996, joka on mahdollistanut kansainvälisen valvonnan ja antanut maan kansalaisille arvokkaan mahdollisuuden vedota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen maan omien järjestelmien ollessa riittämättömiä. Venäjä ei ole ollut mallioppilas, mutta on esimerkiksi maksanut tuomioistuimen määräämiä korvauksia melko tunnollisesti.
Perustuslakiin 2010-luvulla säädetyt muutokset ovat antaneet Venäjälle mahdollisuuden kieltäytyä kansainvälisten tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanosta. Tämä ja venäläisten ihmisoikeusyhdistysten jatkuvasti tiukentuva toimintakenttä on hiertänyt Venäjän ja neuvoston välejä jo jonkin aikaa.
Krimin laittoman valtauksen jälkeen vuonna 2014 mitta kuitenkin täyttyi, ja Euroopan neuvoston parlamentaarinen yhteiskokous eväsi Venäjältä äänestysoikeuden. Vastauksena Venäjä on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta. Tämä tarkoittaa merkittävää 7,2% lovea neuvoston budjettiin, joka saattaa johtaa lukuisiin irtisanomisiin ja toiminnan supistumiseen.
Venäjä on luvannut maksaa velkansa äänestysoikeuden palauttamista vastaan. Vuoden 2017 lopulla se uhkasi jättää neuvoston kokonaan, ellei äänestysoikeutta palauteta.
Paluu perusasioihin: ihmisoikeudet valtapelin jaloissa
Venäjän ’armahtaminen’ voitaisiin tulkita Krimin valtauksen välilliseksi hyväksymiseksi ja arvojen, sekä arvovallan, myymiseksi taloudellisen paineen alla. Äänestysoikeuden palauttamista kritisoi erityisesti Ukraina, joka toivoo Venäjän erottamista maksamattomien jäsenmaksujen takia, kuten neuvoston säännöt määräävät. Ukraina on myös uhannut erota, mikäli Venäjä saa äänensä takaisin.
Venäjä on neuvoston suurin jäsenmaa, ja sen erottaminen tarkoittaisi neuvoston puheenjohtaja Thorbjørn Jaglandin mukaan entistä kapeampia vaihtoehtoja maan ihmisoikeustaistelijoille. Lisäksi Venäjä saisi ulossulkemisesta tehokkaan aseen propagandaan, eikä kenties epäröisi hätyyttää uudelleenlähentymisen mahdollisuutta yhä kauemmaksi tulevaisuuteen.
On kuitenkin kyseenalaista, haluaisiko Venäjä tosiaan tulla erotetuksi Euroopan neuvostosta. Venäjän identiteettiin kuuluu eurooppalaisena suurvaltana toimiminen, ja tätä suurvaltaa olisi vaikeaa oikeuttaa arvoyhteisön ulkopuolelta. Yhteisön ulkopuolelle sulkeminen olisi selkeä viesti, ettei Venäjän suurvaltiutta hyväksytä. Toisaalta taas yhteisön jäsenyys ilman mitään keinoa pakottaa maata sääntöjen noudattamiseen olisi merkki ylivaltaan alistumisesta.
Suomen puheenjohtajuuskaudella Euroopan neuvosto joutuu miettimään prioriteettejaan, sillä asia tulisi ratkaista ensi kesään mennessä. Toukokuussa Helsingissä kokoontuva ministerikomitea joutuu palaamaan perusasioihin ja arvioimaan kriittisesti monia tunteita kuumentavia kysymyksiä: olisiko neuvoston tulevaisuus ja Venäjän mukana pitäminen – muistakin kuin taloudellisista syistä – lopulta tärkeämpää kuin tämän arvovaltataistelun voittaminen? Kumpi olisi tarkoituksenmukaisempi ratkaisu ja kuinka paljon kumpaakin vaihtoehtoa voi perustella ihmisoikeuksien turvaamisella?
Kysymys, johon vastausta ei löydy, on tietenkin se mitä kummastakin päätöksestä seuraisi. Jatkaisiko Venäjä kiristystä vai olisiko seurauksena joukkopako? Millainen olisi Euroopan neuvosto ilman maita, joissa ollaan kipeimmin kansainvälisen ihmisoikeustyön tarpeessa?
[bctt tweet=”Millainen olisi Euroopan neuvosto ilman maita, joissa ollaan kipeimmin kansainvälisen ihmisoikeustyön tarpeessa?”]
Vaalivuosi on hyvä tilaisuus keskustella neuvoston tulevaisuudesta
Ristiriidan ratkaiseminen edellyttää taiturimaista diplomatiaa. Suomi on EU-jäsenyytensä ajan profiloitunut yksiselitteisesti EU-maana eikä enää puolueettomana neuvottelijana idän ja lännen välillä. Suomen suhteet Venäjään ovat silti hyvät, ja niitä tulee hyödyntäää kaikin mahdollisin tavoin.
Ulkoministeri Soini on ainakin omasta puolestaan luvannut Suomen tekevän kaikkensa, jotta Venäjä maksaisi rästimaksunsa eikä jättäisi neuvostoa. Kauppaa käytäneen äänestysoikeuden palauttamisella, jota varsinkaan Ukraina ei hyväksy. Neuvottelujen onnistuminen edes tyydyttävästi edellyttää, että molemmat maat haluavat pysyä jäseninä.
Suomi on vahvasti sitoutunut ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen kansainvälisesti. Venäjän erottamisen, pysymisen sekä äänioikeuden eväämisen ja palauttamisen seurauksia ihmisoikeuksien toteutumiselle ja neuvoston tulevaisuudelle tulisi pohtia tarkkaan ja kriittisesti.
Näistä seurauksista on käytävä julkista keskustelua. Eurooppalaisten tulee tietää ja osata keskustella ihmisoikeuksista, ja siitä millaisissa vaikeuksissa niitä varjelevat instituutiot ovat vastakkainasettelun ja valtapelin seurauksena. Eduskunta- ja eurovaalitentit ovat erittäin hyvä areena myös Euroopan neuvoston tulevaisuudesta keskusteluun.
Euroopan neuvoston puheenjohtajuus edeltää Suomen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuskautta, joka alkaa 1.7.2019. Uudella hallituksella on tuolloin työnsarkaa muun muassa agendalla olevan Brexitin ja komission viisivuotissuunnitelman kanssa. Euroopan neuvoston kriisin ratkaiseminen keväällä antaisi Suomelle uskottavuutta sekä itseluottamusta myös EU-puheenjohtajakauden haasteista selviämiseen.
TEKSTI Emma Lappalainen (@elapalain)
KUVA Sebastian Pichler / Unsplash
Kirjoittaja on erikoistunut informaatiovaikuttamiseen ja EU:n itäiseen kumppanuuspolitiikkaan sekä Venäjä-suhteisiin. Hän on erityisesti kiinnostunut vallan ja identiteettien rakentumisesta kansainvälistyvässä maailmassa.