Hiiliosinko (Fee & Dividend) on järjestelmä, jonka avulla suuripäästöiset tuotteet ja palvelut muuttuvat kalliimmiksi ja vähäpäästöiset vaihtoehdot edullisemmiksi.
Ilmastonmuutos ja sen vastaiset toimet muuttavat ympäristöä jossa elämme. Monelle se tarkoittaa toimeentulon menettämistä, toisille uuden elämäntavan opettelua ja toisille asialla ei juuri ole merkitystä. Toimeentulon menettämisen uhka kohdistuu etenkin köyhiin, sillä ilmastonmuutos aiheuttaa maataloudessa satojen pienentymistä tai jopa menettämistä. Osa menettää työpaikkansa kun hiilikaivos joudutaan sulkemaan ilmastotoimien seurauksena. Ilman kunnollista suojaverkkoa ihmiset uhkaavat tippua köyhyysloukkuun, josta on vaikea päästä pois. Ongelmaan on esitetty ratkaisuksi hiiliosinkoa, jonka tulisi suojata heikoimpia ilmastonmuutokselta.
Hiiliosinko on pohjimmiltaan perustulo, joka tilitetään kaikille. Hiiliosingon tuomista kulutusmahdollisuuksista huolimatta päästöt laskevat, kun hiiliverotus nostaa hiili-intensiteetin omaavien tuotteiden hintoja. Järjestelmä on lisäksi oikeudenmukainen, ja se parantaa pienituloisten toimeentuloa. Hiiliosinkoa kannattaa muun muassa 27 Nobel-palkittua taloustieteen tutkijaa.
Hiiliosinkoa ei voida toteuttaa yksittäisenä toimenpiteenä vaan rahoitus on yksi suurimmista ratkaistavista asioista. Rahoitusta haetaan päästöjen hinnoittelusta, esimerkiksi päästökaupan avulla. Kaikki maat eivät todennäköisesti liittyisi järjestelmään heti, jolloin niihin kohdistettaisiin hiilitullit. Tämä on normaali tilanne uuden järjestelmän alussa. Nykyisin vain 20% päästöistä on hinnoittelun piirissä ja osuuden noustessa rahoitusta voidaan kanavoida riittävästi hiiliosinkoon. Toinen ratkaisua odottava asia on se, rakennetaanko järjestelmästä globaali vai toimiiko järjestelmä vain alueellisesti. Parhaassa tapauksessa hiiliosinkojärjestelmästä tulee globaali järjestelmä, joka tukee ilmastonmuutoksesta kärsiviä ihmisiä.
Päästöjen hinnoittelu on erittäin tehokas tapa vähentää päästöjä, mutta sen toimivuus vapaakaupan maailmassa voidaan kyseenalaistaa. Päästökauppa toimii hyvin, jos kilpaileviin tuotteisiin kohdistuu markkinoilla vastaavat rasitteet. Tämä näkyy hyvin terästuotannossa, sillä EU:ssa tuotettavan teräksen tuotannon kustannuksia nostaa päästökauppa, kun taas muualta tuodulla teräksellä ei ole vastaavaa rasitetta. Aasiasta tuodulla teräksellä hiilijalanjälki voi olla moninkertainen verrattuna vastaavaan Euroopassa tuotettuun. Terästeollisuus haluaa täten hiilitullit Euroopan rajoille.
Päästökauppa on alkanut näyttää tehokkuutensa päästöoikeuksien hintojen kohotessa. Sen tehokas toiminta on yksi parhaita tapoja hilata päästöjä alas. Päästökaupan tulisi antaa toimia rauhassa, kunhan päämäärän kannalta riittävän tiukat ehdot on säädetty. Euroopan unionissa päästökauppaa tulisi kiristää vastaamaan Pariisin tavoitteita vähentämällä päästöoikeuksien määrää ja laajentaa niitä koskemaan myös muita päästöjä. Tällöin voidaan purkaa ja jättää toteuttamatta muita toimia kuten tuotantotukia ja kieltoja.
Ideaalissa yhteiskunnassa puhtaaseen teknologiaan investoimisen tulisi olla yrityksille kannattavaa ja sen tulisi näkyä myös yritysten tuloksessa. EU on asettanut tavoitteekseen laskea päästöjä vähintään 50% vuoteen 2030 mennessä. Se ei onnistu, jos sille ei ole luotu kannustimia. Suomessa on päästöihin perustuva autovero, joka on ohjannut kauppaa kohti vähäpäästöisiä uusia autoja. Tämä on onnistunut jopa niin hyvin, että verokertymä on jäämässä odotetusta. SSAB suunnittelee vähentävänsä merkittävästi päästöjään ja tutkii siirtymistä vetyteräksen tuotantoon. Tämä ei kuitenkaan tule onnistumaan, mikäli kilpailijat hyötyvät vanhan teknologian käyttämisestä. Tämän vuoksi todella tarvitaan päästökauppaa sekä hiilitulleja.
Hiiliosinkoon liittyy myös merkittäviä ongelmia. Päästömittauksiin liittyisi todennäköisesti globaalissa mittakaavassa korruptiota. Päästöjen manipulointi parantaisi merkittävästi päästöhuijarien kilpailukykyä ja toisi säästöjä. Globaali päästökauppa vaatii valvontaa, sillä se perustuu lopulta luottamukseen eri viranomaisiin. Kehittyneet maat maksavat hiiliosinkojärjestelmään eniten, mutta samalla niiden tulouttaminen kehittyville maille ei ole varmaa. Voimme verrata hiiliosinkoa kehitysapuun, sillä kehittyneet maat ovat luvanneet 0,7% BKT:stään kehitysapuun, mutta harva on sitä todella toteuttanut. Tämä veisi nopeasti pohjan järjestelmältä, joka samalla romuttaisi luottamuksen eri maiden välillä. Osingon maksamisen vaikeudet kasvaisivat kehittyvissä maissa, sillä iso osa kansalaisista ei ole väestörekisterissä, saati omista pankkitiliä.
Ideaalimaailmassa hiiliosingon toteuttaminen ei ole vaikeaa, sillä Euroopan unionissa rakenteet ovat olemassa valmiiksi. Kuitenkin tiedämme hyvin, ettei päästökaupan korjaaminen ole edistynyt, eivätkä edes hiilitullit tuontiteräkselle ole onnistuneet. Ennen näiden korjaamista hiiliosinkoa ei tulla toteuttamaan. Tavoitetta voi kuitenkin edistää allekirjoittamalla EU:n kansalaisaloitteen Eurooppalaisesta hiiliosingosta. Lisäksi voimme toimia kuin Greta Thunberg, ja vaatia muutosta.
TEKSTI MIIKA KAUTTO
KUVA PEXELS
Kirjoittaja työskentelee sähkö-ja automaatiotekniikan asiantuntija, asiakkainaan teollisuuden ja energia-alan yritykset kotimaassa että ulkomailla. Hän on perehtynyt ilmasto- ja ympäristökysymyksiin, kiinnostunut eurooppalaisesta identiteettistä ja arvoista.