Viimeisten vuosikymmenien aikana perusoikeudet ovat nousseet yhdeksi keskeiseksi EU:n ulkosuhteita ohjaaviksi periaatteiksi. Samaa kehitystä noudattaen myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat alkaneet määrittää Euroopan unionin agendaa kanssakäymisessä kolmansien maiden, eli Euroopan unioniin kuulumattomien maiden, kanssa. Viimeisten laajentumisneuvottelujen perusteella sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien edistämisessä ollaan viime vuosina onnistuttu aiempaa paremmin, vaikka haasteitakin riittää.
Sateenkaarivähemmistöjen oikeudet ovat hitaasti, mutta varmasti nousseet yhä vahvemmin Euroopan unionin laajentumisprosessin agendalle viimeisten vuosikymmenien aikana. Kehityksen alku voidaan paikantaa vuoteen 1993, jolloin Kööpenhaminan Eurooppa-neuvosto hyväksyi joukon kriteereitä, jotka jatkossa ohjaisivat, millä perusteilla Euroopan unioniin on mahdollista liittyä. Täytettyään joukon poliittisia, taloudellisia sekä juridisia ehtoja, hakijamaa voitiin hyväksyä jäseneksi. Näiden Kööpenhaminan kriteerien asettaminen antoi EU:lle voimakkaan vipuvarren vaikuttaa hakijamaiden politiikkaan — jäsenyysneuvotteluista tuli dynaaminen prosessi, jossa hakijamaan edistystä keskeisillä politiikanaloilla arvioidaan ja uudelleenarvioidaan jatkuvasti.
Vuonna 2005 Euroopan komissio muutti laajentumispolitiikkaansa (enlargement policy) niin, että perusoikeuksista tehtiin avainkysymys unioniin liittymistä edeltävissä neuvotteluissa. Komissio lisäsi neuvotteluprosessiin kappaleen (chapter) 23, joka keskittyi nimenomaan perusoikeuksien ja oikeusvaltion turvaamiseen. Erillisellä kappaleella haluttiin mahdollistaa vahvempi kiinnitys erityisen kriittisiin kysymyksiin. Seurauksena perusoikeudet eivät olleet enää neuvotteluiden aloittamisen edellytys, vaan keskeinen osa neuvotteluprosessia. Edistyksen seuraamista varten luotiin myös benchmarking-järjestelmä, jolla haluttiin luoda tarkat tavoitteet ja päämäärät, joihin pääsemistä tultaisiin seuraamaan.
Vuoden 2013 komission paperissa Enlargement Strategy and Main Challenges 2013–2014 määriteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet, julkilausutusti, keskeiseksi kysymykseksi neuvottelukappaleessa 23. Komissio oli huomioinut, että sateenkaarivähemmistöihin kohdistuva homofobia, syrjintä ja viharikokset olivat laajamittaista Länsi-Balkanilla ja Turkissa, osaksi johtuen puutteellisesta lainsäädännöstä sekä sen epäjohdonmukaisesta soveltamisesta. Komission paperissa nimettiin laaja joukko erilaisia kipukohtia, mukaan lukien viharikoslainsäädännön puute, syrjinnän kiellon puute ja viranomaisten ja media-alan toimijoiden koulutuksen laiminlyönti, joihin neuvotteluissa tulee kiinnittää huomiota. Komission paperissa vaatimuksissa mentiin jo huomattavasti syvemmälle, kuin mitä EU-lainsäädäntö edellyttäisi. Hakijamaiden tulisi esimerkiksi sallia Pride-kulkueet, jota vaatimusta voidaan pitää eräänlaisena lakmustestinä hakijamaan valmiudesta EU-jäsenyyteen.
Itäisestä Euroopasta Kroatian laajentumiskierrokseen
Vuosien 2004 ja 2007 laajentumiskierrosta voidaan hyvin perustein kritisoida siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuskysymykset eivät olleet kovinkaan korkealla EU:n prioriteettilistalla. Kandidaattimaiden kehitystä seuraavissa kehitysraporteissa sateenkaarivähemmistöjä ei juuri käsitelty.
Euroopan unionista ja sen jäsenmaista tuleva paine oli kierroksella johtanut siihen, että lainsäädäntöä valmisteltiin ja pantiin toimeen voimakkaasti ylhäältä alaspäin — julkinen keskustelu jäi vähiin, eikä kansalaisyhteiskuntaa suuremmin osallistettu. Uutta lainsäädäntöä hyväksyttiin muodollisesti, mutta mahdollisuuksia todelliseen toimeenpanoon ei ollut.
Toisaalta, julkinen keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä räjähti käsiin jäsenyyden voimaanastumisen jälkeen. Valtiollinen homofobia oli useissa maissa ilmeistä — Puolassa Pride-kulkue maan pääkaupungissa Varsovassa kiellettiin, kun taas Liettuassa puskettiin läpi laki, joka kielsi neutraalinkin tiedon välittämisen homoseksuaalisuudesta alaikäisille.
[bctt tweet=”Kroatia on aiempia Euroopan unionin laajentumiskierroksia rohkaisevampi esimerkki siitä, mitä EU:n avulla sateenkaarioikeuksissa voidaan saavuttaa.”]
Kroatia liittyi unioniin vuonna 2013, jolloin komissiossa oli jo ymmärretty mitä virheitä aiemmilla itäisen Euroopan laajentumiskierroksilla tehtiin. Kroatiassa kansalaisyhteiskunta osallistettiin vahvemmin neuvotteluprosessiin, julkista keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista käytiin laajemmin ja sateenkaariyhteisö nautti poliittisen eliitin tukea.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöt otettiin mukaan aiempia kierroksia paremmin. Ne pystyivät hyväksikäyttämään EU:n luomaa painetta edunvalvontatyössään. EU:n vuosittaista arviontia ja raportointia Kroatian edistymisestä käytettiin työkaluna, jolla voitiin painostaa valtiota jopa ylittämään EU:n jäsenyysvaatimukset lainsäädännössään, joskin toimeenpanon suhteet joutuivat sateenkaarijärjestöt jälleen pettymään.
Eurooppalainen sateenkaarijärjestöjen kattojärjestö ILGA-Europe mittaa vuosittain Euroopan maiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaa lainsäädännöllistä ja policy -tilannetta. Vuonna 2013, joitain kuukausia ennen Kroatian EU-jäsenyyden voimaanastumista, arvioitiin järjestön Rainbow Indexissä, että Kroatian syrjinnänvastainen lainsäädäntö paitsi ylitti EU:n minimivaatimukset, ylitti se myös lähes kaikkien itäisten jäsenmaiden tason, sekä myös joidenkin EU:n vanhempien jäsenmaiden tason. Vuoden 2019 indeksissä Kroatian katsotaan saavuttavan yhtä suuren osuuden täydellisestä yhdenvertaisuudesta kuin esimerkiksi Saksa ja yltävän lähestulkoon samalle tasolle kuin Itävalta.
Kroatia on aiempia laajentumiskierroksia rohkaisevampi esimerkki siitä, mitä EU:n avulla voidaan sateenkaarioikeuksissa saavuttaa. Perusoikeuksien painottamisella jäsenyysneuvotteluissa saavutettiin aitoja uudistuksia lainsäädäntöihin, jotka määrittävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten elämää.
Artikkelissa käytettiin lähteenä teosta The EU Enlargement and Gay Politics, jonka toimittivat Koen Slootmaeckers, Heleen Touquet ja Peter Vermeersch.
TEKSTI Petteri Keränen
KUVA Emilia Toivanen