EU:n rahoituskehysneuvotteluiden tulopuolella on kaksi suurta kysymystä: kuinka paljon rahaa kerätään ja miten se kerätään. Nämä molemmat vaikuttavat siihen, minkälaisia ratkaisuvaihtoehtoja EU-tason politiikassa on tarjolla tulevien vuosien haasteisiin.
Euroopan komissio on juuri julkistanut Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja Brexit tapahtui. Nämä molemmat ajankohtaiset EU:n asialistalla olevat aiheet liittyvät vahvasti monivuotisen rahoituskehyksen valmisteluun. Brexitin osalta käydään keskustelua rahoituskehyksen suuruusluokasta, kun taas Euroopan vihreän kehityksen ohjelma nostaa esille esimerkiksi omien tulojen mekanismit. Ennen kaikkea ne kuitenkin havainnollistavat rahoituskehyksen koon ja tulonhankinnan mekanismien vaikutuksia koko EU-politiikan luonteeseen.
Hupeneva vai kasvava potti
Ison-Britannian ero jättää EU:n rahoituskehykseen aukon, sillä maa on ollut suuri niin kutsuttu nettomaksaja Euroopan unionin budjettiin. Tämän vuoksi jotkin muista nettomaksajajäsenistä ovat ehdottaneet rahoituskehyksen pienentämistä. Tämä ehdotus on puolestaan ristiriidassa esityksiin rahoituskehyksen kasvattamisesta vastaamaan uusiin haasteisiin. Suomen EU-puheenjohtajuuskautensa loppupuolella laatimassa neuvottelupaketissa esitetään rahoituskehyksen kokonaissummaksi 1087 miljardia euroa.
Rahoituskehyksen kokonaissuuruus ei ole ainoa merkitsevä asia. Eri jäsenvaltioilla, EU:n toimielimillä ja intressiryhmittymillä on lisäksi erilaisia näkemyksiä siitä, mihin tarkoituksiin EU:n talousarviota tulisi ylipäätänsä käyttää. On kuitenkin syytä muistaa, että keskustelua eri alojen suhteellisista osuuksista käydään kokonaispotin sisällä. Tarkastaeltaessa minkälaisia politiikkatoimia voidaan budjetin avulla toteuttaa esimerkiksi tukien muodossa, on kokonaissumalla siis suuresti merkitystä.
Ilman uusia tuloja on hankalampi tuoda budjetin alaisuuteen uusia aloja tai muuttaa eri alojen välisiä osuuksia, kuten komissio on ehdottanut esityksissään seuraavaksi rahoituskehykseksi ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaksi. Komission esittämät panostukset ympäristö- ja ilmastopuolella ovat haasteellisia ilman budjetin kasvattamista tai merkittäviä sopeuttamistoimia muilla aloilla. Sopeuttamistoimilla voidaan tarkoittaa leikkauksia sekä muutoksia joillakin nykymallissa paljon rahoitusta ja EU-tukia saavilla sektoreilla. Tätä välitöntä vaikutusta politiikkatoimien luonteeseen kiihdyttää EU:n talousarvioiden suurusluokka, joka on nykyisellään valtioiden budjetteihin verrattuna häviävän pieni.
Uudet mekanismit EU-tason haasteille
Rahoituskehyksen suuruuden lisäksi EU-tasolla tarjolla oleviin ratkaisuihin vaikuttaa se, miten rahat kerätään. Nykyisessä rahoituskehyksessä rahoitus on muodostunut EU:lle maksettavasta osuudesta arvonlisäverotuloista ja ennen kaikkea jäsenvaltioiden jäsenmaksuosuuksista, jotka lasketaan jäsenvaltioiden bruttokansantulon perusteella. Lisäksi EU:lla on niin kutsuttuja perinteisiä omia tuloja kuten tullimaksuja ja sokerivero.
Nykyisessä kehyksessä olevien tulojen lisäksi komission esitys seuraavaksi rahoituskehykseksi sisälsi kuitenkin ehdotuksia myös uusista omien tulojen järjestelmän mekanismeista, jotka lisäisivät tulonlähteitä. Komissio esittää jäsenvaltioilta kerättävää kierrättämättömän muovipakkausjätteen maksuosuutta, päästöhuutokauppatulojen tulouttamista EU:n talousarvioon sekä yhdistetyn yhteisöveropohjan kehittämistä. Komissio toistaa esityksen ympäristöön ja ilmastoon liittyvistä uusista tulonhankintamekanismeista Euroopan vihreässä ohjelmassa. Esitys ei ole tullut tyhjästä, vaan EU:n omien tulojen järjestelmän kehittämisestä on keskusteltu jo jonkin aikaa. Keskusteluun liittyen muun muassa Suomessa valtioneuvosto on hankkinut asiasta selvityksen vuonna 2018.
Omien tulojen uudet mekanismit olisivat tärkeä askel ennen kaikkea niiden tarjoaman ohjaavan vaikutuksen myötä. Ne nimittäin antaisivat mahdollisuuden ohjata sääntelyn lisäksi myös rahallista uudelleenjakoa tehostamaan politiikkatavoitteiden toteutumista. Lisäksi uudet mekanismit tarjoaisivat mahdollisuuden vaikuttaa tuloihin tehostamalla kyseisten instrumenttien toimintaa. Samalla EU-tasolle syntyisi uusia mahdollisuuksia valita erilaisia ratkaisuja tukemaan ja tehostamaan sääntelyä sekä muita politiikkatavoitteiden toteuttamiseksi valittuja ratkaisuvaihtoehtoja.
On silmiinpistävää, että komission esitykset uusista oman rahoituksen instrumenteista kohdistuvat ympäristökysymyksiin ja yritysten verottamiseen. Molemmat ovat olleet hyvin pinnalla julkisessa keskustelussa. Tämä voidaan nähdä pyrkimyksenä hankkia julkisessa keskustelussa parempaa asemaa ja tukea äänestäjiltä. On kuitenkin olennaista huomata, että rahallisesti esitetyt uudet mekanismit olisivat kuitenkin pieni osuus koko rahoituskehyksestä.
Kehyksen koko ja tulojen muodostuminen EU-politiikan suuntaajana
Keskustelu rahoituskehyksen suuruusluokasta ja tulonhankinnan mekanismeista osoittavat, että on liian yksipuoleista tarkastella rahoituskehysneuvotteluja puhtaasti erilaisten ryhmittymien välisenä pelinä. Rahoituskehyksen koko ja tulojen muotoutuminen vaikuttavat Euroopan unioni tuottamiin tuloksiin ja siten myös sen nauttimaan luottamukseen. Näin ollen esityksiä ei pidä tarkastella ainoastaan itsekkäänä oman edun ajamisena, vaan peilata analyysi myös EU-tason politiikkatavoitteisiin.
Rajallinen budjetti ei mahdollista uudelleenjakavaa ja pehmustavaa politiikkaa – se ohjaa ratkaisuvaihtoehtoja sääntelyn ja sen purkamisen suuntaan. EU:n budjettien pienuus on nähty yhtenä selityksenä sille, miksi EU:sta maalataan joskus kuvaa byrokraattisena punaisen teipin organisaationa. Omien tulojen järjestelmään tehdyt ehdotukset osoittavat, että esimerkiksi komissiolla ja parlamentilla ei olisi ongelmia kehittää myös muunlaisia Euroopan tason ratkaisuja. Haasteena on kuitenkin, että kansallisilta tasoilta tutut uudelleenjakamisen mekanismit vaativat usein merkittävästi rahaa.
Brexit ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelma osoittavat monivuotisen rahoituskehyksen laaja-alaisen vaikutuksen EU-politiikan luonteeseen. Molemmat myös alleviivaavat, kuinka tärkeä prosessi sen neuvotteleminen on. Rahoituskehys määrittää politiikan aikaikkunoissa varsin kauaskantoisesti seuraavan seitsemän vuoden ajan valittavissa olevat ratkaisuvaihtoehdot isoihin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Samalla se tulee määrittäneeksi myös sen, minkä luonteista EU-politiikka tulee olemaan: millä sektoreilla puhutaan kansalaisia kiinnostavasta rahankäytöstä tukien ja hankkeiden muodossa, mille sektoreille povataan puolestaan ratkaisuna vähemmän politisoitunutta teknisluonteista sääntelyä?
TEKSTI Juho Mölsä
KUVA EC – Audiovisual Service
Kirjoittaja on valtio-opin maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kiinnostunut erityisesti Euroopan unioniin, globaaleihin hallintamekanismeihin ja kansainväliseen julkishallintoon liittyvistä kysymyksistä.