2000-luvun Ranskassa EU:n yhteinen perustuslaki politisoitui vuonna 2005 kansanäänestyksen muodossa: melkein 55 (54.68%) prosenttia ranskalaisista vastusti EU:n yhteistä perustuslakia. Politisoituminen, eli politiikan piirissä ongelmatilanteiden strateginen laajentuminen on ilmiö, jota etenkin Euroopassa on havaittu jo pidemmän aikaa erinäisistä kriiseistä johtuen.
Oikeastaan alku Ranskan populismin kehitykseen on paljon kauempana kuin vuodessa 2005. Jotkut pitävät vuotta 1989 käännöskohtana, kun kylmän sodan rautamuuri murtui. Ranska ei ole koskaan ollut globalisaation tai liberaalien markkinoiden suurin ystävä ja tämä yhdistettynä EU:n itälaajentumiseen, jota Ranskan presidentit ovat julkisesti paikoin töykeästikin arvostelleet, on omiaan sekoittamaan Ranskan kansan EU-näkökulmia. Ranska pärjäsi EU:ssa ennen vuotta 1989 Länsi-Saksan kanssa vielä mainiosti, mutta Saksojen yhdistäminen merkkasi myös Ranskan aseman pienentymistä. Kuitenkin, EU:n perustamisesta saakka ja yhä vuoden 1989 jälkeenkin Ranska on yrittänyt ylläpitää omaa suurvaltakäsitystään yllä. Ehkä Ranska on EU:n tasolla yhä kantava suurvalta yhdessä Saksan kanssa, mutta maailmanpolitiikassa se on korkeintaan keskisuuri.
Vuoden 2005 jälkeen Ranskan poliittisessa kentässä on havaittu merkittäviä muutoksia, joista osa noudattelee samanlaista trendiä kuin muualla Euroopassa: äärioikeistolaisten puolueiden nousu, edustuksellisen demokratian epämuodikkuus ja niin edelleen. Ranskassa presidentillä on myös suuri rooli EU-asioiden määrittelyssä. Vuoden 2005 jälkeinen merkittävä suunnanmuutos oli Francois Hollanden, sosialistipuolueen edustajan valitseminen 13 vuoden oikeistopresidenttien hallinnassa olon jälkeen: kansan kannatus Hollandea kohtaan tipahti viimeiselle virkavuodelle kuin lehmän häntä ja hänen uskottavuutensa EU:ssa kärsi tästä. Emmanuel Macron, tuo nuori oman En Marche!-puolueen perustanut innokas entinen talousministeri, asettui ehdolle vuoden 2017 vaaleissa ja toisella kierroksella pesi äärioikeistolaisen Front Nationalin ehdokkaan Marine Le Penin mennen tullen. Macronin vaalivoittoa pidetäänkin yleisesti Ranskassa uutena tuulena maan EU-politiikkaan.
Aiheet joista poliittisella kentällä Ranskassa kuitenkin kiistellään populistisesti, ovat selkeitä: EU ja maahanmuutto, joiden ympärille ääripuolueet asettuvat ja joista valtapuolueiden edustajatkaan eivät voi aina livistää. Toisaalta, massapuolueiden EU-mielipiteiden ollessa epäselviä, niistä mitä todennäköisimmin vaietaan. Näin tilaa jää enemmän äärioikeistopuolueiden rajuille maahanmuuttovastaisille kannanotoille. Näin onkin käynyt: Front National, Kansallinen rintama, on säännöllisesti ranskalaisten lehtien otsikoissa. Toisaalta, populismia ja EU-vastaisuutta on nähtävissä etenkin vasemmistolaisen sosialistipuolueen edustaja Jean-Luc Melenchonin diskursseissa, esimerkkinä viime vuoden presidentinvaalien kampanjoinnin puheet joista monet käsittelivät poliittisia eliittejä ja kansan puolesta taistelemista. Front National puolestaan käyttää maahanmuuton pysäyttämistä ranskalaisen kansanperinnön säilyttämisen kannalta välttämättömänä ja Le Pen haluaa Ranskan ranskalaisille. Populismia parhaimmillaan.
Ranskan poliittiset SciencesPo ja ENA-koulujen kasvatit, toisin sanoen poliittiset eliitit, ovat huomionarvoinen kohde, joka raivostuttaa monia ranskalaisia. ENAsta (Ecole nationale de l’administration) valmistutaan suoraan niin sanottuihin A-luokan ylimpiin virkamiestehtäviin, joissa palkka on vähintäänkin hyvä ja ura varma. Näiden eliittien ja muiden ranskalaisten välinen kuilu on voinut kasvaa vuoden 2005 jälkeen, mutta ajattelu eliiteistä ja muista yksinkertaisesti kuuluu ranskalaiseen ajatusmalliin. Ranskalaisia kismittää varmasti eniten se, kuinka paljon rahaa julkiseen hallintojärjestelmään kuluu vuodessa: XX euroa! Vaan ei kauaa: Emmanuel Macron, olipa hän suosiossa tai ei, on todella päättänyt tarttua vaalilupauksiinsa ja vähentää julkiselta sektorilta kymmeniä tuhansia työpaikkoja sekä kansalliskokouksesta, parlamentin alahuoneesta, lähes kolmanneksen kansanedustajista.
Siispä, vaikka Ranskassa voidaankin nähdä sama populismin nouseva trendi kuin muuallakin Euroopassa, ei siitä ole vielä tulossa koko Euroopan euroskeptisin maa. Front National saa ehkä suosiota ja mediatilaa, mutta Le Pen on myöntänyt puolueen uudistustarpeen. Tästä voitaisiin päätellä, että jyrkkä äärioikeistolainen linja muuttuu, mikäli ensi parlamenttivaaleissa puolue tähtää hallitukseen. Mutta kuten nähty on, eivät ranskalaiset äärioikeistolaisia halua presidentikseen, saati enemmistöksi parlamenttien ala- tai ylähuoneisiin. Populismin voisi ennemminkin sanoa herättelevän ranskalaisia keskustelemaan EU:sta. Tämä taas on tervetullutta, sillä vuoden 2005 äänestystulos oli pitkälti EU-keskustelun puutteen tulos.
TEKSTI Laura Saarinen
