Loppuvuodesta 2009 voimaan astunut Lissabonin sopimus selkeytti unionin toimivaltaa ja teki siitä täysivaltaisen oikeushenkilön. Samalla sopimuksessa esiteltiin lauseke 42.7, jonka osa on erehtynyt rinnastamaan vuosien saatossa Naton artikla viiteen. EU:n tänä vuonna julkaistu strateginen kompassi ja EU-maiden puolustussuunnitelmien tutkiminen todistaa, että 42.7 ei tarjoa turvatakuita, eikä sen kuuluisikaan.
Muutos eurooppalaisessa turvallisuuspolitiikassa viimeisen puolen vuoden aikana on ollut huomattava. Harva olisi uskonut näkevänsä täysimittaista sotaa mantereella, jossa EU on ylläpitänyt yli puoli vuosisataa kestänyttä rauhaa ja vakautta. Venäjän aggressio ja hyökkäyssota Ukrainaa kohtaan pakotti EU:n avaamaan silmänsä realistisille puolustusratkaisuille. Lissabonin sopimuksen artikla 42.7:n ensimmäinen lause alkaa vahvassa solidaarisuuden hengessä, mutta loppua kohden sen reaalipoliittinen luonne paljastuu:
“Jos jäsenvaltio joutuu alueensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.
Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoutumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.” (EU:sta tehdyn sopimuksen konsolisoidun toisinnon artikla 42.7)
Monille EU-maille kyseinen lauseke on ollut epämääräinen ja turha. Lausekkeessa turvataan “tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonne”, joka kokonaisuudessaan laimentaa koko lauseketta ja sen vaikuttavuutta. 27:stä EU-maasta 21 kuuluu puolustusliitto Natoon, ja 42.7 loppuosa vahvistaa heidän turvallisuutensa Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön. Koko lauseke on siis epämääräisyydessään myös monelle EU-maalle valitettavan turha. Samalla se vie motivaatiota luoda EU-maiden välistä erillistä puolustusliittoa.
Artikla 42.7 on monelle artikla viittä tuntemattomampi, ja joku voisi sanoa sen hakevan vielä muotoaan. Artikla 42.7 on aktivoitu artikla viiden tapaan vain kerran, mutta artikloiden aktivointitilanteissa on paljon samaa. Artikla 42.7 aktivoitiin marraskuussa 2015 Ranskan joutuessa terroristijärjestö ISISin iskun kohteeksi. Samaten syyskuun 9/11-iskujen jälkeen artikla viiden aktivoitiin Yhdysvaltojen toimesta. Kumpaakaan lauseketta ei ole ikinä aktivoitu perinteisen sota- tai hyökkäystilanteen aikaan, mutta molemmista on seurannut toimenpiteitä.
Mielenkiintoista artikla 42.7 aktivoinnissa oli se, että Natoon kuuluvana maana Ranska päätti artikla viiden sijaan tehdä itsestään ennakkotapauksen. Tällä voitaisiin perustella 42.7 toimivuutta, vaikka todennäköisesti taustalla oli välttää terrorismin vastaisen sodan vieminen Lähi-itään ja täten helpottaa sen aikaisia Venäjä-suhteita. Varmuutta siitä, mitä nämä kaksi artiklaa hyökkäyssotatilanteessa tarjoaisivat EU-maille ei ole, mutta varmaa on, että kahdesta artiklasta turvauduttaisiin siihen, jossa ei ole laimentavaa tai porsaanreikää tarjoavaa vaihtoehtoa.
Pian Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen EU julkaisi niin sanotun strategisen kompassin, joka viitoittaa EU:n puolustusyhteistyötä tulevina noin 5-10 vuotena. Strateginen kompassi lujittaa EU-maiden välistä, sekä Naton kanssa tehtävää yhteistyötä, mutta siitä puuttuu Lissabonin 42.7 tapaan konkretia, kuten aseellinen apu, jota haluaisi odottaa saavansa tosipaikan tullen. Vaikka EU ei olekaan muotoutumassa varsinaiseksi puolustusliitoksi, ei se tarkoita, etteikö puolustusyhteistyön lisääminen olisi paikallaan. Puolustusyhteistyötä ei tule kuitenkaan sotkea puolustusliittoon!
Strategisessa kompassissa linjataan EU:n kriisinhallintarakenteiden, rahoituksen, joukkojenmuodostuksen ja nopean toiminnan kehittämisestä. Vaikka yleisesti sota mielletään perinteiseksi aseelliseksi selkkaukseksi, kriisinsietokykyä tulisi kasvattaa ketterämmäksi kyberpuolustuksen, merellisen turvallisuuden ja avaruuteen liittyvien kysymysten kautta. Puolustusliitto Natoa on kritisoitu viime vuosina sen kömpelyydestä kehittyä ja kohdata 2020-luvun uusia sodankäynnin muotoja. Tämän kautta EU:n strateginen kompassi yhdistettynä Naton tarjoamaan puolustusratkaisuun luo eurooppalaiselle puolustukselle oivalliset lähtökohdat.
Suurin osa Nato-maista kuuluu EU:hun ja Suomen ja Ruotsin liityttyä täysivaltaisiksi Nato-maiksi on enää jäljellä vain muutama EU-maa, jotka eivät kuulu Natoon. Tämä luo mahdollisuuden kehittää Euro-Atlanttista puolustusyhteistyötä, jossa voimme huolehtia puolustusyhteistyön mukautumisesta 2020-luvun ja tulevaisuuden haasteisiin, kuin myös todellisen turvallisuuden turvaamiseen, kuitenkin erottamalla talous- ja arvoyhteisön EU:n ja puolustusliitto Naton välisen tehtävänjaon.
TEKSTI Nea-Bettina Baarman
KUVA Canva