Välimerellä väärällään ajelehtivista kumiveneistä muodostui vuonna 2015 voimistuneiden muuttovirtojen myötä symboli EU:n jäsenmaiden välisille maahanmuuttopoliittisille ristiriidoille. Sittemmin vaimentunut mutta edelleen jatkuva muuttoliike Välimeren ympäristössä on toiminut yhtenä vaa’ankielenä Euroopan poliittisen sirpaloitumisen aikakaudella ja yhteinen muuttoliikepolitiikka on jäänyt sisällöltään irtonaiseksi. Millainen on Euroopan muuttoliiketilanne nyt ja millaisesta toimintaympäristöstä uusi komissio ja toimintakausi ponnistavat eteenpäin?
EU:n muuttoliikepolitiikan aakkoset
EU:n nykyistä muuttoliikepolitiikkaa voidaan yksinkertaistettuna tarkastella kolmen toimintavyöhykkeen avulla: Shengenin, Shengeniä ympäröivän vyöhykkeen ja EU:n ulkopuolisen vyöhykkeen avulla.
- Shengenillä muuttoliikepolitiikka perustuu EU:n kansalaisten vapaan liikkuvuuden ylläpitämiseen, turvapaikkojen myöntämiseen ja niiden jakautumiseen jäsenmaiden välillä sekä Shengenin ulkorajojen kontrollointiin.
- Shengeniä ympäröivällä vyöhykkeellä tarkoitetaan Shengenin rajavaltioita, kuten Turkkia, Marokkoa ja Libyaa, jotka toimivat erityisesti muuttovirtojen kauttakulkualueina. Muuttoliikepolitiikan tavoitteena on kauttakulkualueilla kontrolloida Shengen-alueelle suuntautuvaa muuttoliikettä.
- Kolmannen vyöhykkeen muodostavat muuttajien lähtöalueet esimerkiksi Lähi-idässä ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Uloimmalla vyöhykkeellä muuttoliikepolitiikan keskiössä ovat kehitysyhteistyö, ulkorajasuojelun vahvistaminen ja maahanmuuttajien uudelleenintegroitumisen, eli paluumuuton helpottaminen.
Muuttovirta jatkaa kulkuaan
Paperittomien Eurooppaan pyrkivien muuttajien määrä on laskenut vuoden 2015 yli miljoonasta tulijasta 100 000-180 000 tulijan välille – vaihdellen edelleen voimakkaasti sekä ajallisesti että alueellisesti. Muuttovirtojen painopiste on siirtynyt läntiseltä Välimereltä itäisille reiteille, joita pitkin YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) mukaan saapui vuonna 2019 yli kolmasosa kaikista Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista.
Muuttopaine on viime aikoina kohdistunut erityisesti Kreikan ja Turkin rajavyöhykkeelle ja itäisen Egeanmeren saaristossa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin, jotka ovat edelleen vaikeasti ylikuormittuneita. Vastaanottokeskusten heikentyneiden ja jopa epäinhimillisten olosuhteiden lisäksi UNHCR, kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ovat raportoineet aktiivisesti laittomista karkotuksista mm. Kreikan, Kroatian ja Serbian rajoilla, joissa paperittomilta maahanmuuttajilta on järjestöjen mukaan evätty mahdollisuuksia lainmukaiseen turvapaikanhakuprosessiin.
Maahanmuuttajien kotouttaminen on erityisesti muuttopaineisiin kohdistuneilla alueilla käynnistynyt hitaasti ja maahanmuuttopolitiikassa on keskitytty integroitumisen edistämistä aktiivisemmin ulkorajasuojelun tehostamiseen. Esimerkiksi Kreikassa oleskeluluvallisten oikeudet työntekoon ja koulunkäyntiin ovat hyvät mutta hätäavustusta pitkäjänteisempien kotouttamissuunnitelmien toimeenpanon uupuessa asunnottomuus ja harmaa talous kukoistavat – lieveilmiöiden levitessä muualle Eurooppaan.
Kohti yhteistä muuttoliikepolitiikkaa
Muuttoliikenteen hallinta on toiminut yhteisenä nimittäjänä jäsenmaiden erilaisille intresseille mutta yhteinen muuttoliikepolitiikka on jäänyt sisällöiltään sirpaleiseksi. Poliittisen erimielisyyden seurauksena unionin yhteisessä muuttoliikepolitiikassa on korostunut EU:n ulkopuolisen vyöhykkeen ja ulkorajojen merkitys sekä keskittyminen muuttoliikenteen juurisyihin. Juurisyillä tarkoitetaan lähtö- ja tuloalueista riippuvia työntö- ja vetovoimatekijöitä, jotka aikaansaavat muuttopäätöksiä ja synnyttävät muuttoliikettä esimerkiksi kriisi- ja katastrofialueilta turvallisemmille alueille.
Vaikeasti ennustettavissa olevien ja alueellisesti epätasaisesti jakautuvien muuttoliikkeiden kontrollointiin on etsitty joustavuutta erilaisin väliaikaisratkaisuin, mutta maahanmuuttojärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista ovat hidastaneet rakenteelliset erot jäsenmaiden välisessä yhteistyössä. Rakenne-erot ovat heijastuneet erityisesti EU:n ympäröivältä alueelta Shengenille suuntautuvaan muuttoliikenteeseen suhtautumisessa. Kynnyskysymykseksi on muodostunut Dublinin säädöksen uudistaminen ja yhteisen turvapaikkajärjestelmän luominen.
Uuden komission ja toimintakauden myötä EU:n muuttoliikepolitiikalta odotetaan entistä tasapainoisempaa ja pitkäjänteisempää muuttoliikenteen hallintaa. Olennaista on tarkastella muuttoliikkeitä ja niiden aikaansaamia alueellisia epätasapainotiloja eri näkökulmista: EU:n sisäisesti, EU:n ulkopuolelta sisäpuolelle ja toisinpäin. Avainasemassa on muuttoliikkeiden luonne ylirajaisena ja vaikeasti ennakoitavissa olevana ilmiönä, jota monimutkaistavat yhteiskunnalliset ja ympäristölliset ulottuvuudet – ilmastokriisi yhtenä merkittävimmistä. EU:n tärkein oljenkorsi on sekä jäsenmaiden välinen että kansainvälinen yhteistyö, sillä maantieteellisistä sijainneistaan huolimatta valtiot ovat rajoja ylittävien haasteiden edessä yhteisen agendan äärellä.
TEKSTI Saara Leppänen
KUVA Yorgos Karahalis/ EC – Audiovisual Service, 2015
Kirjoittaja opiskelee maantiedettä ja sivuaineinaan viestintää ja yhteiskunnallisen muutoksen tutkimusta Helsingin yliopistossa. Opintoja ja kiinnostuksen kohteita yhdistävät alueelliset ilmiöt, joissa yhteiskunta ja ympäristö kietoutuvat toisiinsa. /The author is a Student of Geography and Political Science at the University of Helsinki. The conjunctive element of her studies and interests has been the aim for broad understanding of multi-layered regional issues.