Ranskan presidentti Emmanuel Macron piti tiistaina 17.4.2018 voimakkaan puheen Euroopan parlamentissa eurooppalaisten arvojen ja demokratian puolesta. Samalla hän puolusti Ranskan, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen suorittamaa iskua Syyriaan. Presidentti Macronin mukaan on rakennettava uusi eurooppalainen suvereniteetti, jolla vastataan maailman epätasapainoon.
Presidentti Emmanuel Macron totesi Euroopan parlamentissa pitämässään puheessa olevansa sukupolvea, jonka riskinä on unohtaa sitä edeltäneen kärsimykset. Näin ollen voisi olettaa, että presidentti Macronin sukupolven edustajat eivät aina hahmota, että väkivaltaan vastaaminen väkivallalla ei ratkaise mitään. Tämän Macron myönsikin, mutta samalla hän painotti, että iskut lopettavat järjestelmän, jossa ”oikeuden leiri on muuttumassa heikkouden leiriksi”. Liittouma iski kolmeen paikkaan, joissa tehtiin ja jalostettiin kemiallisia aseita, eivätkä iskut johtaneet ihmisuhreihin. Kemialliset aseet kieltää usea kansainvälinen sopimus: ensimmäisenä kemialliset aseet kiellettiin jo vuonna 1925 solmitulla Geneven protokollalla.
Kaikki eivät kuitenkaan ole hyväksyneet iskuja. Esimerkiksi äärioikeistolainen Marine Le Pen on syyttänyt Macronia siitä, ettei hän ole kyennyt aukottomasti osoittamaan toteen kemiallisten aseiden käyttöä Syyriassa. Ranskan presidentin lisäksi myös Iso-Britannian pääministeri Theresa Mayta on kritisoitu iskuista. Macronin puheeseen viitaten voidaan todeta, että maapallon rauha on epätasapainossa niin kauan kuin Syyriassa soditaan ja rikotaan vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta, joten iskuja voidaan sekä puoltaa että kritisoida.
Euroopan unioni ei ole automaattisesti profiloitunut eurooppalaisen suvereniteetin lippulaivana vaan kansoja ja ihmisiä yhdistävänä tekijänä. Macron lausui parlamentissa Euroopan unionin olevan ainutlaatuinen luomus, jo 70 vuotta olemassa ollut aarre, joka perustuu rauhaan. Näin ollen maailman epätasapainoihin puuttuminen voimakeinoin jäänee jatkossakin yksittäisten jäsenvaltioiden ja muiden maiden, sekä niiden muodostamien liittoumien, vastuulle.
Macronin puhe on herättänyt monia reaktioita. Suomalainen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki tiivisti Twitterissä, kuinka Macronilla oli Euroopan parlamentissa tuhannen taalan paikka perustella Yhdysvaltojen, Ranskan ja Ison-Britannian toimia Syyriassa. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ylisti Macronin puhetta tuoreeltaan sanoen todellisen Ranskan palanneen.
Todellinen Eurooppa ei kuitenkaan palaa ennen rauhaa. Macron totesi Syyrian tilanteen olevan haava eurooppalaisten sydämissä. Johtajien on otettava kantaa Syyrian tilanteeseen ja perusteltava toimintansa. On kuitenkin muistettava, ettei haavoja paranneta väkivallalla. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin Eurooppa voi alkaa sovitella rauhaa Syyriaan.
TEKSTI Terhi Raikas
KUVA Euroopan unioni 2018 – Lähde: EP
Kirjoittaja on valmistunut juristi ja opiskelee Helsingissä venäjää ja on erityisen kiinnostunut kirjoittamaan EU:n itäsuhteista ja ympäristökysymyksistä.