Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan kohdistuu muutospaineita. Suuret jäsenvaltiot, kuten Saksa ja Ranska haluavat muuttaa sen linjaa sallivammaksi omille teollisuuspoliittisille tavoitteilleen. Vahva ja sääntöpohjainen kilpailupolitiikka on kuitenkin ollut Euroopalle merkittävä vaurauden ja hyvinvoinnin lähde, eikä sen toimintakykyä tulisi missään tapauksessa heikentää.
Yhteinen kilpailupolitiikka on ollut keskeinen osa Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimintaa jo Rooman sopimuksesta (1957) lähtien. Sen lähtökohtana on edistää markkinatalouden periaatteiden toteutumista sisämarkkinoilla tunnistamalla ja torjumalla eri tavoin ilmeneviä markkinahäiriöitä. Kilpailupolitiikan toimeenpanosta vastaa Euroopan komissio ja sen toimivalta perustuu unionin perussopimuksiin, sekä niistä johdettuun lainsäädäntöön.
Kilpailupolitiikka voidaan perustellusti nähdä yhtenä Euroopan integraation kruununjalokivistä. Sen keskiössä ei suinkaan ole näyttävien pikavoittojen tavoittelu, vaan markkinatalouden periaatteiden toteutumisen määrätietoinen ja systemaattinen varmistaminen Euroopan sisämarkkinoilla. Tällä pyritään takaamaan eurooppalaisille kuluttajille edulliset hinnat ja runsas palvelu- ja tuotevalikoima, sekä mahdollisimman korkea taloudellinen tuottavuus yleisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi.
EU on suurista sisämarkkinoistaan johtuvan taloudellisen vaikutusvaltansa vuoksi verrattain hyvissä asemissa etenkin suuryritysten harjoittamien markkinatalouden näkökulmasta ongelmallisten toimien suitsimiseen kilpailupolitiikan kautta. Yhteisen kilpailupolitiikan hyödyt on pääsääntöisesti tunnustettu myös jäsenmaissa ja Euroopan parlamentissa, minkä vuoksi sen toimintakyky on säilynyt ja tunnistettuihin markkinahäiriöihin on kyetty yleensä reagoimaan.
Teollisuuspolitiikan nousu
Kiihtyvällä globalisaatiolla on ollut merkittäviä vaikutuksia eurooppalaiseen elinkeinoelämään sekä talouden rakenteisiin. Tapahtuneet muutokset ovat kiinnittäneet useiden EU:n jäsenvaltioiden huomion ja ne ovat vaatineet unionilta voimakkaampia toimia Euroopan etujen puolustamiseksi globaalissa talousjärjestelmässä.
Kiinan kasvava vaikutusvalta ja sen harjoittamat kauppa- ja teollisuuspoliittiset toimet ovat herättäneet Euroopassa kasvavaa huolta. Se käyttää systemaattisesti hyväkseen maailmankaupan säätöjärjestelmän ongelmakohtia esimerkiksi tukemalla yrityksiään markkinatalouden periaatteiden vastaisesti, sekä pyrkimällä saamaan haltuunsa strategisesti tärkeää teknologiaa länsimaista, muun muassa koordinoitujen yritysostojen ja pakotettujen teknologiasiirtojen kautta. Joidenkin jäsenvaltioiden ja etujärjestöjen mukaan EU ei kykene nykyisellään vastaamaan Kiinan ja muiden globaalien talousmahtien asettamiin haasteisiin, vaan on liian heikko ja sinisilmäinen puolustaakseen omia etujaan.
Vuoden 2018 joulukuussa 19 EU:n jäsenvaltiota (ml. Suomi) allekirjoittivat julkilausuman eurooppalaisen teollisuuden globaalin kilpailukyvyn säilyttämiseen tähtäävistä toimista. Julkilausumaan sisältyi ehdotus unionin kilpailulainsäädännön tarkastelusta ja mahdollisesta päivittämisestä niin, että suuret eurooppalaiset yritykset kykenisivät selviytymään globaaleilla markkinoilla. Julkilausuman voi kytkeä osaksi laajempaa keskustelua “eurooppalaisesta teollisuuspolitiikasta”, johon myös parlamentti ja komissio ovat vahvasti viime vuosina osallistuneet. Sen allekirjoittaneet jäsenvaltiot totesivat myös tekevänsä konkreettisia esityksiä vuoden 2019 aikana nimettävälle uudelle komissiolle.
Eurooppalaisen teollisuuspolitiikan keskeisiin tavoitteisiin kuuluu pyrkimys synnyttää eurooppalaisia suuryrityksiä, jotka kykenisivät määräävän markkina-asemansa turvin kilpailemaan tasavertaisesti amerikkalaisten ja kiinalaisten suuryritysten kanssa. Lähestymistapaa kannattavat erityisesti Saksa ja Ranska, jotka ovat sen puitteissa kannattaneet jäsenvaltioiden rajat ylittäviä suuria yritysfuusioita. Useat vahvaa teollisuuspolitiikkaa puoltaneet poliitikot ovat käyttäneet puheissaan tunteellista retoriikkaa eurooppalaisten yritysten suojaamisesta sekä kehittämisestä kohti globaalia markkinajohtajuutta, ja niissä on ollut havaittavissa jopa taloudellisen nationalismin piirteitä.
Erimielisyyksiä kilpailupolitiikan linjasta
Euroopan komissio on perinteisesti suhtautunut nihkeästi ehdotuksiin joiden se on tulkinnut vaarantavan EU:n kilpailulainsäädännön periaatteiden toteutumisen. Komissio onkin myös viime vuosina jäsenvaltioiden sekä joidenkin teollisuuden toimijoiden esityksistä huolimatta lähtökohtaisesti pyrkinyt säilyttämään kilpailupolitiikan yleisen linjan, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Komissio torjui helmikuussa eurooppalaisten raide-alan suuryritysten, ranskalaisen Alstomin ja saksalaisen Siemensin välille suunnitellun fuusion. Komission näkemyksen mukaan fuusio olisi ollut ongelmallinen tasapuolisen kohtelun ja kilpailupolitiikan tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta. Se ei perusteluissaan nähnyt riittävää näyttöä fuusion puolustajien väitteille, joiden mukaan se olisi välttämätön kilpailussa alan kiinalaista suuryritystä vastaan, vaan näki merkittävämpänä riskinä Euroopan sisäisen kilpailun sekä hintojen nousun strategisesti tärkeällä toimialalla.
Komissionä sai päätöksestään paljon kehuja, mutta myös runsaasti kritiikkiä. Ranska ja Saksa raivostuivat ja syyttivät komissiota eurooppalaisen teollisuuden tukahduttamisesta. Ne julkaisivat yhdessä manifestin, jossa esitettiin varsin merkittäviä muutoksia unionin kilpailupolitiikan linjaan. Ehdotuksiin kuuluivat muun muassa fuusioita koskevien säädösten muuttaminen, sekä se, että Eurooppa-neuvostolle annettaisiin mahdollisuus kumota komission tekemät kilpailupoliittiset päätökset.
Useat pienet ja pohjoiset jäsenvaltiot, kuten Suomi ovat puolestaan ilmaisseet tyytyväisyytensä komission päätökseen fuusion estämisestä. Ne ovat myös olleet hyvin huolissaan Saksan ja Ranskan tekemistä muutosehdotuksista unionin kilpailupolitiikkaan. Kilpailulainsäädännön rapauttaminen on niiden näkökulmasta suuri uhka, sillä markkinoiden keskittyminen suurten toimijoiden haltuun nostaa paitsi hintatasoa kilpailun vähentyessä, myös vaikeuttaa pienten jäsenvaltioiden yritysten toimintaa yhteisillä markkinoilla.
Tulevaisuuden suunta
Toukokuussa järjestettävät Euroopan parlamenttivaalit ovat erittäin merkittävät myös kilpailupolitiikan suunnan näkökulmasta. EU on sen osalta selkeässä tienhaarassa, jossa vaihtoehtoina ovat kärjistetysti nykymuotoisen kilpailupolitiikan säilyttäminen ja vahvistaminen, tai sen uhraaminen suurten jäsenmaiden kannattaman teollisuuspolitiikan tavoitteille.
EU:n kilpailupolitiikan tarkoituksellinen heikentäminen olisi erittäin valitettava ja ongelmallinen kehityssuunta. Avoimet ja kilpaillut markkinat ovat aina olleet Euroopalle suuri etu, sekä korkean tuottavuuden, talouskasvun ja hyvinvoinnin lähde. Kilpailun vähentyminen markkinoilla johtaa tutkitusti paitsi kuluttajahintojen nousuun, myös investointien ja innovaatioiden vähenemiseen. Massiivisten fuusioiden tavoittelu ei myöskään ole tutkimustiedon valossa perusteltua, vaan aiemmat esimerkit ovat todistaneet että kaiken kokoiset yritykset voivat pärjätä globaaleilla markkinoilla epäreilusta kilpailusta huolimatta. Vuosikymmenten aikana kehittyneistä toimintamalleista sekä sääntöpohjaisesta oikeuskäytännöstä luopuminen olisi haitallista sisämarkkinoiden tehokkaan toiminnan sekä yritysten tasapuolisen kohtelun näkökulmasta.
Kiinan toimet ovat kiistatta ongelmallisia, mutta niihin ei tule vastata muuttamalla EU:n omaa politiikkaa sen kaltaiseksi, sillä suurimpia kärsijöitä olisivat eurooppalaiset yritykset ja kuluttajat. On syytä muistaa että Kiinan harjoittama politiikka haittaa myös sitä itseään hitaamman talouskasvun, korkeampien kuluttajahintojen sekä matalamman tuottavuuden muodoissa. EU:n ei tule politiikassaan mahdollistaa “voittajien valitsemista” pärjätäkseen globaalissa kilpailussa, vaan sen tulee keskittyä integraation syventämiseen ja maailmankaupan sääntöjärjestelmän kehittämiseen. Yhteiseen sääntöpohjaan ja vahvaan oikeuskäytäntöön perustuvat sisämarkkinat ovat Euroopalle suuri kilpailuetu, eikä sen tule missään tapauksessa tinkiä vahvuuksistaan.
Vuoden 2019 aikana toimikautensa aloittava uusi komissio, sekä toukokuussa valittavat europarlamentaarikot ovat suuressa roolissa kilpailupolitiikan tulevaisuuden määrittelijöinä. Olisikin suotavaa, että se nousisi yhdeksi tulevien eurovaalien merkittävistä teemoista. Suomen kaltaisten pienten jäsenvaltioiden on puolestaan syytä pyrkiä puolustamaan kaikin keinoin unionin nykyistä kilpailulainsäädäntöä, sekä kehittämään sitä tarkoituksenmukaisesti.
TEKSTI Risto Rajala
KUVA Pixabay