Venäjän hyökättyä Ukrainaan myös Georgia päätti jättää hakemuksen Euroopan unionin jäseneksi. Georgia on kehittynyt viime vuosina monin tavoin taloudellisesti, mutta maan demokratiakehityksessä on edelleen haasteita. Onko maalla riittävästi kannuksia liittyä lähivuosina Euroopan unioniin?
Georgia jätti maaliskuun alussa hakemuksen Euroopan unioniin liittymiseksi. Alun perin jäsenhakemussuunnitelmat olivat kohdistuneet vuoteen 2024. Georgian pääministeri Irakli Garibašvili allekirjoitti hakemuksen kuitenkin odotetusti sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti tuki Ukrainan hakemusta Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan sen maaperällä.
”Georgia on eurooppalainen valtio ja antaa edelleen arvokkaan panoksen sen [Euroopan] suojelemiseksi ja kehittämiseksi”, Garibašvili sanoi tiedotteessa allekirjoitettuaan hakemuksen.
Ukrainan ja Georgian perässä jäsenhakemuksen jätti myös Moldova. Eurooppa-neuvosto on pyytänyt Euroopan komissiolta lausuntoa kustakin kolmesta tapauksesta. Niitä odotetaan kesäkuun alkupuolella.
Maaliskuun alussa Georgian parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Nikoloz Samkharadze kommentoi toimittajille, että kukaan ei kuvittele Ukrainan, Georgian ja Moldovan olevan saman tien valmiita jäsenmaiksi. Maat toivovat kuitenkin ehdokasmaiden asemaa.
Taloudelliset uudistukset ovat tuoneet Georgiaa lähemmäs Eurooppaa
Michael Emerson ja Steven Blockmans CEPS-ajatushautumosta (Centre for European Policy Studies) kuvailevat Georgian tilannetta paradoksaaliseksi. Taloudellisten uudistusten osalta Georgia on tehnyt merkittäviä parannuksia ja syventänyt eurooppalaista yhteistyötä. Emersonin ja Blockmansin mukaan Georgia on vaikuttavasti pannut täytäntöön EU:n assosiaatio- ja DCFTA-sopimusten taloudelliset osat.
Taloudelliset uudistukset eivät ole olleet sattuman kauppaa. Erityisesti Georgian entistä presidenttiä Mikheil Saakašvilia on kiitelty taloudellisten uudistusten toteuttamisesta ja korruption kitkemisestä. Uudistukset ovat tuoneet Georgiaa lähemmäs eurooppalaisia instituutioita.
Saakašvilia luonnehditaan vahvasti länsimieliseksi. Toisaalta Saakašvili on urallaan kohdannut myös runsaasti kritiikkiä. Häntä on kritisoitu Georgiassa esimerkiksi ”Venäjän ansaan lankeamisesta”, kun EU:n rahoittamassa Venäjän ja Georgian vuoden 2008 sotaa koskevassa raportissa Georgian katsottiin aloittaneen sodan, joskin Venäjän pitkään jatkuneiden provokaatioiden jälkeen. Venäjä sai tässä tietysti sen, mitä se halusikin – syyn hyökätä Georgian maaperälle.
Saakašvilin uraan mahtuu tosiaan käänteitä. Presidenttikautensa jälkeen hän on ehtinyt toimia myös Ukrainassa Odessan kuvernöörinä. Silloinen Ukrainan presidentti Petro Porošenko myönsi Saakašvilille Ukrainan kansalaisuuden ja samalla Saakašvili menetti Georgian kansalaisuutensa. Myöhemmin Ukrainan kansalaisuus sekä vietiin että palautettiin.
Paraikaa Saakašvili istuu Georgiassa vankilassa tuomittuna virka-aseman väärinkäytöstä. Nämä syytteet ovat Saakašvilin mukaan poliittisesti motivoituneita. Kannatustakin löytyy: Tbilisissä tuhannet ovat syksyn ja talven mittaan osoittaneet mieltään Saakašvilin vapauttamisen puolesta.
Jos jättää sikseen Saakašvilin poliittiset sotkut ja kiinnittää huomiota aikaan saatuihin taloudellisiin uudistuksiin, Georgia on tosiaan osoittanut todellisia pyrkimyksiä unioniin liittymiseksi. Taloudelliset uudistukset eivät kuitenkaan yksinään riitä täyttämään unionin jäsenkriteereitä.
Vallan keskittyminen on ristiriidassa EU:n perusarvojen kanssa
Emerson ja Blockmans arvioivat, että Georgian poliittinen järjestelmä on jo vuosia ollut ristiriidassa unionin demokraattisten instituutioiden toimintaa ja oikeusvaltioperiaatetta koskevien perusarvojen kanssa. He kritisoivat tosiasiallisen poliittisen vallan keskittymistä oligarkki Bidzina Ivanišvilille, joka puolestaan kiistää syytökset siitä, että poliittinen valta edelleen hänen pääministerikautensa jälkeenkin kasautuisi hänen harteilleen.
Myös Tinatin Akhvlediani CEPS:istä arvioi Georgian menestyneen unionin assosiaatiosopimuksen ja DCFTA-sopimusten täytäntöönpanossa, minkä hän arvioi täyttävän Kööpenhaminan kriteerien taloudelliset ja hallinnolliset ehdot. Akhvlediani on kuitenkin Emersonin ja Blockmansin tapaan huolestunut Georgian demokratiakehityksestä, jonka hän ei näe lupaavan hyvää unionin poliittisten kriteerien täyttämisen kannalta. Akhvlediani kirjoittaa kuitenkin:
”Arvioitaessa Georgian sitoutumista demokratiaan ja EU:n perusarvoihin on tehtävä tärkeä ero nykyisen hallituksen ja Georgian kansan tahdon välille. Georgian kansa maksoi hinnan eurooppalaisesta valinnastaan vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi sen kimppuun, ja se on mennyt kaduille viimeiset viisi vuotta protestoimaan maan demokratian taantumista.”
Akhvlediani viittaa ”eurooppalaisella valinnalla” nimenomaan EU-myönteisiin uudistuksiin ja arvomaailman muutokseen. Hän arvioi valinnan hinnaksi koituneen sodan, jonka jälkimainingeissa Venäjä tunnusti Georgian separatistialueiden Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyydet.
Rajallistaminen jatkaa sotatoimia ja vaikeuttaa eurooppalaisiin instituutioihin liittymistä
Georgian sodan päättänyt tulitaukosopimus hyväksyttiin elokuussa 2008. Venäjän lisäksi Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisiksi on tunnustanut vain Syyria, Nauru, Venezuela ja Nicaragua. Valtaosa kansainvälisestä yhteisöstä katsoo alueiden kuuluvan Georgiaan.
Tbilisin valtionyliopiston professori ja Georgian poliittisen instituutin (Georgian Institute of Politics) johtaja Kornely Kakachian mukaan pian tulitaukosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Venäjä alkoi kuitenkin eristää miehitettyjä alueita – Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa – prosessissa, jota kutsutaan rajallistamiseksi (borderization). Kakachian mukaan rajallistaminen on oikeastaan kiertoilmaus todellisuudessa jatkuville sotatoimille: se on yhden maan sotavoimien yksipuolista etenemistä toisen maan alueelle.
Kakachia arvioi rajallistamisen palvelevan Venäjän strategisia tavoitteita. Muun muassa Georgian suvereniteetin heikentämisen lisäksi se haittaa olennaisesti Nato-integraatiota varmistamalla, että Georgialla on pysyvä konflikti alueellaan. Jatkuvat aluekonfliktit vaikeuttavat eurooppalaisiin instituutioihin liittymistä olennaisesti.
”Eurooppalainen valinta” on Georgian kansalaisille selvää. Kymmenet tuhannet georgialaiset ovat helmikuun lopusta asti protestoineet Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäyssotaa vastaan, mutta myös Georgian hallitusta ja sen riittämättömiksi katsottuja toimia.
Unionin jäsenhakemus on sekä historiallinen että symbolinen teko Euroopan puolesta. Venäjä puolestaan jatkaa kaikin kynsin taisteluaan eurooppalaista integraatiota vastaan – mutta Venäjän pyrkimykset murentaa Eurooppaa näyttävät päinvastoin tiivistävän sen ja eurooppalaisten instituutioiden rivejä.
TEKSTI Anna Kananen
KUVA Flickr