Eurooppanuorten asiantuntija- ja järjestömedia Tähdistön eurovaalisarja jatkuu läpi vaalikevään! Joka torstai haastamme kevään eurovaaliehdokkaita kommentoimaan yhtä tällä hetkellä EU-keskustelussa vallitsevaa teemaa. Tällä viikolla federalismia ja eurooppalaista integraatiota kommentoivat Miikka-Markus Lehtinen (Kristillisdemokraatit) ja Anna Sirkiä (Keskusta).
Miikka-Markus Lehtinen, Kristillisdemokraatit
”Eurovaaleissa on ehdolla monia kokeneita, asiantuntevia ja vahvoilla arvoilla varustettuja ehdokkaita, jotka kannattavat Euroopan unionin kehittymistä entistä voimakkaammin federalismin suuntaan. Toive liittovaltiomaisemmasta EU:sta ei ole millään tavalla kummallinen tai outo, sillä tietyssä mielessä kyse on eurooppalaisen integraation varsin johdonmukaisista tavoitteista, ja liittovaltiohaaveet edustavat monella tavalla luontaista kehitystä kohti toimivampaa unionia.
Radikaaleimmat federalistit puhuvat suoraan, että EU:sta tulisi kehittää USA:n, Saksan liittotasavallan tai Neuvostoliiton kaltainen liittovaltio. Mistä syystä puhumme Euroopan unionin liittovaltiokehityksestä niin paljon juuri nyt ja juuri näiden vaalien alla? Toki liittovaltiokysymys on ollut esillä aina EU:n perustamisvuosikymmeniltä asti, ja niin sanottu paneurooppalainen aate on tätäkin vanhempi. Euroopan ideaan kuului alusta alkaen tiivis yhteistyö ja kristilliskulttuurinen valtioliitto, joka rakennettiin toisaalta vastustamaan vallankumouksellisen sosialismin, toisaalta äärioikeiston ja hallitsemattoman monikansallisen kapitalismin ylivaltaa yhteisen hyvän nimissä.
Federalistiset haaveet Euroopan integraatiolle eivät kuitenkaan ole ongelmattomia. Populismin haaste, joidenkin itäeurooppalaisten valtapuolueiden oikeusvaltioperiaatteesta poikkeavat arvot ja Britannian EU-ero ovat luoneet unionin tulevaisuudelle aivan uudenlaisia haasteita. Nykytilanteessa liittovaltiokehitys ja integraation merkittävä syventäminen on mielestäni yksinkertaisesti väärä valinta. On tunnustettava se tosiasia, että Eurooppa ei ole tällä hetkellä kulttuurisesti eikä poliittisesti luontaisen integraatiokehityksen tiellä. Päinvastoin, Euroopan unioni on jo vuosien ajan kaivannut kipeästi kunnianpalautusta ja uutta legitimisointia kansalaisten silmissä, jotta yhteistyön idean murtuminen saadaan estettyä.
[bctt tweet=”Euroopan unioni on jo vuosien ajan kaivannut kipeästi kunnianpalautusta ja uutta legitimisointia kansalaisten silmissä, jotta yhteistyön idean murtuminen saadaan estettyä.”]
Eurooppalainen yhteistyö on kuitenkin maailmanhistoriassa vertaansa vailla. Tavoitteesta ei ole koskaan ainakaan puuttunut kunnianhimoa. Yhteinen historiamme aina antiikin aikakaudelta saakka on äärimmäisen rikasta ja siihen on aina liittynyt kulttuurien välistä vuoropuhelua. Perinteisesti kristillistä sivistystä ja arvoperintöä kantava ja edistävä maanosa ajautui 1900-luvulle tultaessa verisiin maailmansotiin, ja Euroopasta tuli lyhyeksi aikaa historian pahimpien ihmisoikeusrikkomusten näyttämö. Maailmansotien raunioista on tehty ennen näkemätön nousu. Rohkeiden arvovaikuttajien joukko maalasi mielessään eurooppalaiseen solidaarisuuteen perustuvan kansainvälisen yhteisön idean ja rauhanprojektin, jotta Eurooppa ei enää koskaan ajautui sotaan itsensä kanssa. Tältä pohjalta on syntynyt muun muassa maailman toimivammaksi ihmisoikeussopimukseksi tituleerattu Euroopan ihmisoikeussopimus. Erityisesti kansainvälinen kristillisdemokratia, joka jo 1800-luvulla oli rakentanut Eurooppaan keskustaoikeistolaista poliittista sektoria, on edelleen tänä päivänä maanosan johtava aate ja monella tapaa eurooppalaisen yhteisön perustava aateperhe.
Viisautta nykytilanteessa olisi olla syventämättä liittovaltiokehitystä tulevan EU-vaalikauden aikana. Euroopan vakausmekanismi tulisi säilyttää jäsenvaltioiden välisenä yhteistyöelimenä eikä vastuita muiden valtioiden veloista tulisi lisätä. Sotilaallista yhteistyötä voidaan lisätä, mutta EU:n yhteinen armeija olisi liian suuri harppaus. Myöskään ilmastonmuutoksen torjunta ei tule olla portti kohti liittovaltiota, vaan erilaiset unionin laajuiset toimenpiteet tulee laittaa täytäntöön painottaen niiden globaalia merkitystä.”
Anna Sirkiä, Keskusta
”Liittovaltio vai EU:n hajoaminen? Onneksi ääripäiden välillä on vaihtoehto.
Ajatus Euroopan liittovaltiosta juontaa juurensa pitkälle historiaan ja federalistinen aate elää ja voi hyvin tänäänkin. Kunnianhimoisimpien federalistien mielestä EU:sta pitäisi tehdä ”Euroopan Yhdysvallat” vuoteen 2025 mennessä ja ne maat, jotka eivät hyväksy EU:n perussopimusten muutosta liittovaltioksi, jäävät kokonaan ulkopuolelle. Moni federalisti ei toki ole näin radikaali, vaan ajaa Euroopan yhdentymistä pikkuhiljaa.
Toisessa ääripäässä vaikuttavat voimat, jotka vastustavat koko unionin olemassaoloa, toivovat sen hajoavan ja sen verran jo onnistuivat, että saivat aikaan Brexitin.
Kun seuraa poliittista keskustelua aiheessa kuin aiheessa, tuntuu ettei ääripäiden väliltä löydy vaihtoehtoa. Mitä tulee Euroopan liittovaltion rakentamiseen ja unionin hajottamiseen, vaihtoehto ääripäiden välillä on ilmeinen ja myös todennäköinen.
Brexitiä pidettiin ensin katastrofina, unionin lopun alkuna. Brexit pitkine neuvotteluprosesseineen on kuitenkin saanut aikaan jotain hyvää: syväluotaavia ja seikkaperäisiä analyyseja siitä, mitä EU-ero jäsenmaalle tarkoittaa. Varmaan koskaan ei ole puhuttu ja kirjoitettu niin paljon siitä, mitä EU-jäsenyys yksittäiselle maalle tai kansalaiselle merkitsee, kuin nyt. Se on myös vaimentanut innokkaimpia eropuheita, ainakin Suomessa. Brexit konkretisoi myös sen, miksi en itse kannata unionin hajoamista. Yhteistyössä on voimaa, ja Suomen kaltainen pieni, vientivetoinen maa tarvitsee sitä erikoisen kipeästi.
Liittovaltion olennaisin ominaisuus on se, että valtiot siirtävät viimesijaisen päätäntävallan niitä yhdistävästä liittovaltiosta liittovaltiolle itselleen. Tämä toki tekisi päätöksenteon helpommaksi ja ulkopolitiikan harjoittamisen yksinkertaisemmaksi. Nyt jo Eurooppa-oikeus on ensisijaista, meillä on yhteinen raha ja keskuspankki, päätöksiä tehdään osassa asioita enemmistöpäätöksinä, meillä on parlamentti ja komissio.
Nykyisellään kyse on kuitenkin kansainvälisestä yhteistyöstä ja sen syventämisestä, ei liittovaltiosta. Viimeinen sana on aina kansallisvaltioilla. Ne myös päättävät perustamissopimuksen muutoksista ja jokaisella jäsenmaalla on myös oma ulkopolitiikkansa, armeijansa ja rajavartiolaitoksensa.
Ajatus vallan keskittämisestä ja kansallisvaltioiden merkityksen vähentämisestä ei saa suurta tukea Euroopan kansoilta, päin vastoin. Kansallisvaltioiden merkitys on korostunut ja ihmiset pitävät turvanaan kansallisvaltiota.
En itsekään pidä liittovaltiota järkevänä vaihtoehtona vallan keskittymisen vuoksi. Meillä on myös edelleen valtavat kulttuuriset erot sekä sosiaalisesti, että yhteiskunnallisesti eri jäsenmaiden välillä. Itä-Euroopan oikeusvaltiokäsitys tai Etelä-Euroopan taloudenhoito lienevät ilmeisimpiä esimerkkejä.
Suomen näkökulmasta liittovaltiokehitys olisi erityisen ongelmallinen monien asiantuntijoidenkin mukaan (J.Jokela, T. Tiilikainen, V. Vihriälä, M. Kotilainen).
[bctt tweet=”Euroopan unioni on kansallisvaltioiden liittona liberaalin demokratian suurin testi. Kykenemmekö demokraattisin keinoin neuvottelemalla saamaan päätöksiä aikaiseksi?”]
Jos Suomi jäisi liittovaltion ulkopuolelle, menettäisimme mahdollisuudet vaikuttaa liittovaltion lainsäädäntöön ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Jos taas menisimme mukaan liittovaltioon, joutuisimme erilleen tärkeistä liittolaisista ja kauppakumppaneistamme, kuten Ruotsista, Tanskasta ja Iso-Britanniasta. Liittovaltioon meneminen vaikuttaisi myös Pohjoismaiden välisiin suhteisiin ja toki heikentäisi Suomen merkittävyyttä, kun suuri osa vallasta olisi keskusvaltiolla.
Euroopan unioni on kansallisvaltioiden liittona liberaalin demokratian suurin testi. Kykenemmekö demokraattisin keinoin neuvottelemalla saamaan päätöksiä aikaiseksi? Tähän mennessä olemme saaneet, vaikka kaikessa ei ole onnistuttukaan. Euroopan unionin tuleekin mielestäni selkeyttää tarkoitustaan. Päättää millä politiikan osa-alueilla sen päätäntävalta on, millä ei. Itse toivoisin vähemmän osa-alueita, mutta tehokkaammin. Tulen tekemään parhaani, että Euroopan unioni keskittyy vahvemmin olennaiseen, ja että äärimmäisiltä ratkaisuilta, kuten liittovaltiolta tai hajoamiselta, vältytään.”
Tähdistön eurovaalisarjan tekstit ilmestyvät joka torstai. Seuraavassa 23.5. ilmestyvässä osassa syvennymme koulutukseen. Kannustamme esittämään kirjoittajille lisäkysymyksiä viikkoteemasta somessa!