Muuttoliikekysymykset hiertävät vuodesta toiseen Euroopan unionin jäsenmaiden välejä. Seuraavassa listaan viisi muuttoliikepolitiikan ”Rubikin kuutiota”, joita eurooppalaiset päättäjät ovat pyörittäneet vuosia, ja saavat sinnikkäästi jatkaa ennen ratkaisujen löytymistä.
1. Yhteinen turvapaikkajärjestelmä
EU:n yhteisen turvapaikkajärjestelmän (CEAS) luominen kiihtyi 1990-luvun lopulta lähtien, ja se jatkuu yhä. Euroopan komissio on tavoitellut viimeisten vuosien aikana laajamittaista uudistusta, jossa muokattaisiin muun muassa turvapaikkahakemuksen vastuuvaltion määrittävää Dublin-säännöstä ja luotaisiin järjestelmä, jolla turvapaikanhakijat jakautuvat tasaisemmin jäsenmaiden kesken.
Yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä ja turvapaikanhakijoiden aiempaa tasaisemmasta jakautumisesta päättäminen on kuitenkin jäsenmaiden erimielisyyksien vuoksi haastavaa. Nykyinen ja edeltävä Suomen hallitus ovat olleet suurelta osin yhteisen järjestelmän puitteissa toimimisen kannalla. Samoin jäsenmaista muun muassa Saksa ja Ruotsi ovat olleet tätä mieltä. Erityisesti useat Itä- ja Etelä-Euroopan valtiot ovat olleet varautuneempia yhteisten raamien sisällä toimimisen suhteen.
Lähikuukausina Eurooppa-neuvostossa sekä muissa jäsenmaiden valtaapitävien tapaamisissa pyritään vimmatusti löytämään kompromisseja näihin kysymyksiin.
2. Blokkiutuminen ja arvot
Muuttoliikepolitiikassa erityisesti turvapaikkapolitiikan kysymykset hiertävät jäsenmaiden välejä. EU:n jakautuminen blokkeihin liittyy osaltaan tähän.
Liberaaliin demokratiaan, oikeusvaltioon ja perusoikeuksiin liittyvien instituutioiden heikentäminen Itä-Euroopan maissa, kuten Puolassa ja Unkarissa, on näkynyt myös näiden valtioiden suhtautumisessa turvapaikanhakijoihin ja ulkomaalaisiin yleisesti. Itä- ja Etelä-Euroopan sekä Balkanin alueen valtiot ovat saaneet osakseen toistuvaa arvostelua turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteista, rajaviranomaisten väkivaltaisuudesta ja perusoikeuksien toteutumattomuudesta.
Itä-länsi-erimielisyyksien lisäksi jakaantumista on tapahtunut pohjoinen-etelä-akselilla. EU:n eteläiset rajavaltiot, Italia, Kreikka ja Unkari ovat olleet suurelle osalle turvapaikanhakijoista ensimmäisiä EU-valtioita, joihin he ovat saapuneet. Nämä maat ovat toistuvasti arvostelleet muita jäsenvaltioita siitä, että ne joutuvat kantamaan muita suuremman vastuun ihmisten vastaanottamisesta ja rajavalvonnasta.
Varsinkin vuosina 2015 ja 2016 Keski- ja Pohjois-Euroopan valtiot taas arvostelivat Kreikkaa ja Italiaa muun muassa siitä, etteivät ne onnistuneet rekisteröimään kaikkia alueilleen saapuvia turvapaikanhakijoita. EU:n eteläisiä rajavaltioita pyrittiin toki myös tukemaan avustamalla rajavalvonnassa ja vastaanottopalveluiden järjestämisessä. Italiasta ja Kreikasta siirrettiin myös EU:n sisäisin siirroin tuhansia turvapaikanhakijoita toisiin jäsenvaltioihin. Etelä-Euroopan maiden vastaanotto-olosuhteet ja turvapaikkahakemusten käsittely ovat Itä-Euroopan maiden tapaan saaneet jatkuvaa arvostelua osakseen.
Voi kysyä, perustuuko turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien kohtelu tulevaisuudessa käytännön tasolla yhteisiin eurooppalaisiin normeihin? Viime vuosina ne eivät ole kaikilta osin perustuneet. Myös tähän kysymykseen palataan jäsenmaiden tapaamisissa.
3. Toiminta lähtö- ja kauttakulkumaissa
Euroopan komission muuttoliikepolitiikan tavoitteissa viitataan siirtolaisuuden juurisyihin puuttumiseen. Pyrkimyksenä kerrotaan olevan ennen muuta dokumentoimattoman ja ei-vapaaehtoisen muuton vähentäminen.
Muun muassa EU:n sopimukset ja yhteistyö Pohjois-Afrikan ja Sahelin alueen valtioiden sekä Turkin kanssa ovat jatkuneet vuosia. Vuonna 2015 lisääntyneen turvapaikanhakijamäärän seurauksena yhteistyöhön on lisätty EU:ssa miljardien arvosta varoja. Myös yksittäiset jäsenvaltiot ovat toimineet kahdenvälisesti EU:n ulkopuolisten maiden kanssa pyrkien vaikuttamaan muuttoliikkeisiin.
Yhteistyö on ollut monimuotoista aina diplomatiasta, palautussopimusten neuvottelusta ja lähtömaissa toteutetuista tiedotuskampanjoista rajavartioiden ja muiden viranomaisten koulutukseen. Myös kehitysyhteistyöhankkeiden ja investointien yhtenä tavoitteena tai jopa ehtona on voinut olla ihmisten muuttohalukkuuteen vaikuttaminen.
Euroopan lähialueiden sotilaalliset kriisit ja autoritaariset hallinnot ovat vuosikymmeniä ajaneet ihmisiä etsimään elinkelpoista asuinpaikkaa. Tämän lisäksi kansainvälinen eriarvoisuus, elinympäristön käyminen elinkelvottomaksi muun muassa ilmastonmuutoksen ja maaperän köyhtymisen myötä sekä väestönkasvu ja nuoren väestön lisääntyminen ennen muuta Afrikassa tulevat pitämään Eurooppaan muuttamisen potentiaalisena vaihtoehtona miljoonille ihmisille.
Tähän varautumisen lisäksi on syytä pohtia, onko yhteistyö eteläisen ja itäisen Välimeren autoritaaristen hallintojen kanssa eettisesti, tai muutoin, kestävää
4. Vapaan liikkuvuuden alue
Tavaroiden, palvelujen, pääomien ja ihmisten vapaa liikkuvuus Euroopan yhteismarkkina-alueella on ollut integraation ytimessä jo useamman vuosikymmenen. EU:n laajentuminen 2000-luvulla asetti ihmisten vapaan liikkuvuuden yhä useammin keskustelun kohteeksi, ja muun muassa unionin itälaajentumisen yhteydessä osa jäsenmaista halusi siirtymäajan ennen kuin vapaa liikkuvuus ulotettiin koskemaan uusia jäsenmaita.
Vuonna 2015 vajaa 11,3 miljoonaa EU-jäsenmaiden työikäistä kansalaista asui toisessa jäsenmaassa. EU:n sisäiset muuttoliikkeiden suunnat ja motiivit ovat hyvin moninaisia: työn vuoksi muuttavien ihmisten lisäksi perhe- tai parisuhteen, opiskelun tai miellyttävän eläkepäivien viettopaikan perässä muuttavia on miljoonia.
Vuosien 2015 ja 2016 lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä sai useat EU-maat ottamaan rajatarkastukset uudelleen käyttöön. Tarkoitus oli saattaa tarkastukset väliaikaisesti käyttöön, mutta niitä on pidennetty useaan otteeseen, ja tarkastuksia tehdään yhä Itävallassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa. Kuinka pitkään ne jatkuvat?
Vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät haasteet ovat myös EU:sta irtautumassa olevan Iso-Britannian suhteen mielenkiintoisia. Paitsi rajaliikenne Englannin kanaalin yli ja EU:n jäsenmaiden kansalaisten tuleva asema maassa, niin myös Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välinen raja-alue herättää huolta.
Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin väliselle tulevalle EU-rajalle pystytetään todennäköisesti satoja valvontapisteitä. Onko mahdollista, että Pohjois-Irlannin radikaalien separatisti-ryhmien rippeet iskevät rajavalvontapisteisiin suhtautuessaan niihin brittivallan symboleina?
5. Yhteiskuntien monimuotoistuminen jatkuu
Myös kansalaisyhteiskunta on viime vuosina aktivoitunut yhä vahvemmin muuttoliikekysymyksissä monissa Euroopan maissa. On nähty sekä ulkomaalaismyönteistä että -vastaista liikehdintää. On kiinnostava nähdä, kuinka pitkäaikaiseksi kansalaisaktivismi osoittautuu, ja minkälaiseen toimintaan se kanavoituu.
Eri maissa pysyvästi asuviin ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin liittyvät kysymykset ovat kiinnostavia myös siksi, että kyseessä ovat potentiaalisesti tulevaisuuden aktiiviset kansalaiset. Maahanmuuttoa seuraavina vuosikymmeninä maahan muuttaneet ihmiset ja heidän jälkeläisensä voivat olla esimerkiksi äänestäjiä, kansalaisaktivisteja ja päätöksentekijöitä.
Vaikka EU:lla onkin yhteisiä suosituksia kotoutumisen järjestämisestä, niin jäsenmaiden politiikat eroavat huomattavasti toisistaan, ja ne ovat pitkälti omaehtoisia kotouttamis- ja moninaisuuspolitiikkansa organisoimisessa.
Se, löytävätkö muualta muuttaneet ihmiset, ja heidän jälkeläisensä paikkansa, ja pystyvätkö he elämään mielekästä elämää eurooppalaisissa yhteiskunnissa ei ole vain tämän päivän kysymys. Se vaikuttaa vuosikymmenien päähän, ja tätä kautta yhteiskuntien yhtenäisyyteen ja toimintakykyyn myös tulevaisuudessa.
TEKSTI Matti Välimäki
KUVA Carina Sze / Unsplash
Matti Välimäki toimii tutkijana Eduskuntatutkimuksen keskuksessa Turun yliopistossa ja viimeistelee parhaillaan suomalaisten puolueiden maahanmuuttonäkemysten kehitystä 1970-luvulta 2010-luvulle tarkastelevaa väitöskirjaansa.
@mtaval
Lisätietoa aiheesta:
Collett, Elizabeth (2018). Turkey-Style Deals Will Not Solve the Next EU Migration Crisis.
European Commission (2017). Political roadmap for a sustainable migration policy.
European Commission (2018). Results of special Eurobarometer on integration of immigrants in the European Union.
European Union Agency for Fundamental Rights (2018). Migration to the EU: five persistent challenges.
Geddes, Andrew & Scholten, Peter (2016). The Politics of Migration & Immigration in Europe. SAGE.
Karas, Tania (2018). Five migration trends to watch in 2018.
Kingsley, Patrick (2016). The New Odyssey. The Story of Europe’s Refugee Crisis. Guardian Faber.
Migration Policy Institute (2017). Top 10 Migration Issues of 2017.