[vc_row][vc_column][vc_column_text]Euroopan “hullusta vuodesta” tulee kohta kuluneeksi 30 vuotta. Vuonna 1989 Puola, Unkari ja Tsekkoslovakia mursivat kahleensa ja alkoivat orientoitua kohti läntistä Eurooppaa. Muut seurasivat kohta perässä. Jugoslavia hajosi saattaen alkuun uusien itsenäisten valtioiden synnyn. Savijalkojen varaan rakennettu Neuvostoliitto luhistui hetkessä. Viro, Latvia ja Liettua löysivät itsenäisyytensä uudelleen. Saksat yhdistyivät.
Historiaa kirjoitettiin päivittäin. Seurasimme kansallissankari Lech Walesan paluuta näyttämölle auttamaan Puolaa demokratian tielle. Näimme Paavi Johannes II Pauluksen tavoittavan miljoonia ihmisiä vierailuillaan Puolaan. Ihmisten sielun tavoittaminen ja toivon synnyttäminen heissä vaikutti vahvemmin kuin armeijan divisioonat. Seurasimme lumoutuneina Tsekkoslovakian ’samettivallankumouksen’ rauhanomaista etenemistä. Näimme ihmeissämme, kuinka Berliinin muuri murtui ja ihmiset velloivat länteen.
Samoihin aikoihin alkoi Suomen tie kohti Euroopan yhteisöjä. Sain ulkoministeriön virkamiehenä olla mukana valmistelemassa ensimmäisiä askeleita ja sen jälkeen osallistua jokaiseen kehitysvaiheeseen. Kohta neuvottelut Euroopan talousalueesta alkoivat. Eipä aikaakaan, kun olimme jo neuvottelemassa jäsenyydestä Euroopan yhteisöissä. Jäseneksi siirtyminen ei tapahtunut kitkatta, mutta kuitenkin nopeasti. Kohta hoidimme jo ensimmäistä puheenjohtajuuskauttamme innolla ja ylpeydellä.
Mutta kaikki ei aina sujunut ’planin’ mukaan. Mieleen nousee kolme takapakkia. Ensimmäistä osasimme pelätä, toisen näimme tulevan, mutta kolmas kolaus oli yllätys.
Neuvottelut Euroopan talousalueesta alkoivat kesällä 1990. Olin ollut tiiviisti mukana neuvottelujen valmisteluissa ja ehdin osallistua neuvottelujen avajaisistuntoonkin. Heti sen jälkeen siirryin Suomen pysyvän edustajan sijaiseksi EFTAan ja Geneveen. Neuvottelut Euroopan talousalueesta olivat hankalat.
Joka neuvottelukierroksen jälkeen Sveitsin pääneuvottelija Franz Blankart palasi Berniin synkkäilmeisenä samaa viestiä toistaen: ’toinen osapuoli ei hyväksy tavoitteitamme eikä myönny vähimpäänkään vaatimukseemme’.
Sopimus syntyi keväällä 1992 monien vaikeuksien jälkeen kaikkien hyväksymässä muodossa. Ääni muuttui Franz Blankartin kellossa. Sopimus olikin hyvä, se vastasikin Sveitsin tavoitteita ja hän suositti sen hyväksymistä kansanäänestyksessä. Sopimuksen ratifiointiin tarvittiin sekä kanttoonien että kansalaisten antamien äänten enemmistö. Pari pientä kanttoonia ja hitusen verran äänistä jäivät puuttumaan kaksoisenemmistöstä. Neuvottelijoiden kelkka kääntyi liian myöhään eivätkä sopimusta puoltavat lausunnot olleet uskottavia. Tuloksen selvittyä jo varhain itsenäisyyspäivämme iltapäivä oli murheellinen.
Norja ilmoitti vuonna 1992 halustaan neuvotella jäsenyydestä Euroopan yhteisöissä. Suomen aikataulu oli muodostunut tiukaksi. Norjan aikataulu vaati toteutuakseen jo ihmeitä. Kohta Norja oli kuitenkin mukana muiden kanssa samassa rintamassa. Norjan neuvottelut päättyivät pari viikkoa muiden jälkeen. Norjan kansanäänestyskin oli viimeisenä. Tulos Itävallassa ja Suomessa oli ollut selkeän myönteinen, mutta Ruotsissa tiukka. Kansanäänestyspäivän iltana myöhään syksyllä 1994 kokoonnuimme Norjan edustustoon Brysselissä. Lievä toiveikkuutemme muuttui nopeasti karuksi todellisuudeksi. Hallituksen ja kansalaisten välinen kuilu oli liian leveä. Norjasta ei ollut tulossa jäsen. Ilta oli alakuloinen.
Britannian pääministeri David Cameron oli koko kautensa ajan ollut vahvistuvan euroskeptisyyden aiheuttamissa vaikeuksissa. Kaikki hänen puolueestaan tulleet edeltäjänsä olivat joutuneet kamppailemaan saman ongelman kanssa. Jokainen heistä oli taistelunsa käynyt, mutta kyennyt samalla vetämään selvät rajaviivat: tähän teidän pokkurointinne päättyy. Mitä enemmän Cameron taipui, sitä enemmän EU-kriitikot vaativat. Cameron piti kuuluisan eurooppalaisen puheensa tammikuussa 2013. Se ei ollut eurooppalainen, ei kansallinenkaan vaan puolueen sisäinen hätäinen huuto. Kansa saisi sanoa sanansa, kuuluuko Britannia EU:hun vai ei.
Päätös kansanäänestyksestä oli pienen piirin tekemä. Pitkäaikainen ministeri Ken Clarke kertoo muistelmissaan ’A Kind of Blue’, että päätöksestä ei käyty keskustelua hallituksen piirissä, saatikka parlamentissa. Kansanäänestys toteutettiin. Äänestyksen tulos selvisi myöhään yöllä ja havahduin brexitiin vasta seuraavana aamuna. Sveitsin äänestys aikoinaan oli saanut mielen matalaksi. Norjan ’ei’ oli tylysti vienyt orastavan toiveen. Brexit sananmukaisesti vei jalat alta.
Britannian kansanäänestyksessä askarrutti monikin asia. Itse uskon edustukselliseen demokratiaan, jossa asiat perusteellisen valmistelun jälkeen tuodaan vapaissa vaaleissa valittujen päättäjien harkittavaksi. Kansanäänestys oli neuvoa-antava mutta tulkittiin nopeasti hallitusta velvoittavaksi. Näin laajakantoisessa asiassa tulisi hakea määräenemmistöä muutoksen taakse, järjestää jonkinlaista päätöksen porrastusta tai edes varmistaa useampi käsittelyvaihe. Kansanäänestys helposti yksinkertaistaa vaikean asian ja luo jyrkkiä rintamalinjoja.
Britannian lehdistö oli vuosikymmenien ajan rakentanut epäluuloa EU:ta kohtaan. Joillekin mediataloille se oli muodostunut suoranaiseksi kampanjaksi, joita muut lehdet alkoivat säestää tahtoen tai tahtomattaan. Ilmapiiri muuttui yhä enemmän EU:ta karsastavaksi. Hyvällä syyllä voi sanoa, että monet äänestivät kuviteltua, ei todellista EU:ta vastaan. Media kantaa suuren vastuun brexitistä.
Lisäksi EU-kriittisille voimille oli annettu ’ilmaherruus’ kokonaan ja pitkäksi ajaksi. Maltilliset ja ratioon perustuvat pohdiskelut ja analyyttiset puheenvuorot eivät päässeet esille. Elinkeinoelämä ei noussut puolustamaan ilmeisiä etujaan. Kun pääministeri Cameron lopulta asettui puolustamaan maan jäämistä EU:n jäseneksi, se oli liian myöhäistä. Hänen sanomansa ei enää ollut uskottava, ja hänen äänensä hukkui kaiken huudon, simppelien väitteiden ja suoranaisten valheiden muodostamaan meteliin.
Monet EU:ta ravistelleet kriisit eivät ole vähentäneet uskoani Euroopan integraation voimaan ja sen oikeutukseen. Mutta Euroopan unioni elää ja voi hyvin vain silloin, kun käydään aktiivista keskustelua sen tavoitteista ja tarpeista. Viime aikoina keskustelu on aktivoitunut. Merkittäviä puheenvuoroja on pidetty vahvan EU:n ja sen kehittämisen puolesta. Euroopan komissio on julkaissut valkoisen kirjan EU:n tulevaisuuden skenaarioista. Tuoreimpien tutkimusten mukaan kansalaisten tuki EU:lle on vahva. Kovia kokenut eurokin nauttii laajaa kannatusta. Näiden varaan tulevaisuus tulee rakentaa. Populistit eivät menesty, kun olemme antamatta heille välineitä menestyä.
Keskustelu on tuonut esille myös sen, että nuorilla on enemmän puolustettavana kuin meillä vanhemmilla. Rauha ja vakaus ovat edelleen kaiken pohjalla. Niitä vahvistetaan yhteisten arvojen pohjalta, yhteisten instituutioiden avulla ja integraatiota syventämällä.
Britannian nuoret halusivat jäädä Euroopan unioniin. Vanhemmat veivät (ainakin toistaiseksi) heiltä mahdollisuuden. Tämän päivän nuoret ovat sekä oman maan kansalaisia että eurooppalaisia. Heidän eurooppalainen identiteettinsä on luonteva. Yhteydet, liikkuvuus ja kanssakäyminen ovat vahvistaneet sitä. Nuoret matkustavat vapaasti, opiskelevat toisessa jäsenmaassa ja löytävät työpaikan yhtä hyvin jostain toisesta kuin omasta pääkaupungista.
Nuorten etujen mukaista on sekä sisäisesti että ulkoisesti turvallinen ympäristö. EU:n tulee kohdata tulevaisuus avoimena ja uteliaana. On uskottava omiin kykyihimme ja monen kertaan todettuun kykyymme selvitä vaikeuksista. Globalisaatiota on kohdattava mahdollisuutena, ei uhkana. Nuorten on oltava aktiivisia.
Euroopan pitää olla koko ajan liikkeellä. Meidän tulee toimia yhdessä, toisiltamme inspiraatiota hakien ja toisiamme tukien. Tämän tahdon tulee ilmetä debatissa, toimissa ja vaaleissa. Yhdessä olemme vahvempia.
Jan Store[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/2″][vc_single_image image=”349″ img_size=”full”][/vc_column][vc_column width=”1/2″][vc_column_text]Jan Store oli Suomen pysyvä edustaja Euroopan unionissa vuosina 20018-2013. Nykyään hän toimii viestintätoimisto Miltton Brusselsin toimitusjohtajana.
Kuva: Hannu Kinnunen[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
