Venäjän hyökkäys Ukrainaan on lisännyt jännitteitä myös arktisella alueella. Samaan aikaan alueen yhteistyöhankkeet ovat jäissä. EU:lla olisi nyt hyvä asema ottaa ohjat alueen kestävästä kehityksestä.
Arktinen alue eli Arktis mielletään usein kaukaiseksi ja muusta maailmasta irrallaan olevaksi saarekkeeksi. Totuus on kuitenkin päinvastainen. Arktis on keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Ilmaston lämpeneminen tapahtuu siellä kolme kertaa globaalia keskiarvoa nopeammin, mutta vaikutukset eivät jää paikallisiksi. Vaikka ilmastonmuutos nähdään yhä enenevissä määrin myös turvallisuuspoliittisena kysymyksenä, on viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuonut perinteisemmänkin turvallisuuden tapetille. Alue oli jo ennestään vahvasti sidoksissa suurvaltojen politiikkaan, ja tulevaisuudessa sen merkitys todennäköisesti kasvaa entisestään. Venäjä on viime vuosina kunnostanut neuvostoaikaisia, arktisia sotilastukikohtiaan, ja alkuvuodesta 2021 Venäjän Pohjoinen laivasto korotettiin omaksi sotilaspiirikseen. Natokin on aktivoitunut alueella. Keväällä 2022 se piti suurimman arktisen alueen sotaharjoituksensa 30 vuoteen. Kun Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon, tulee koko Arktis olemaan joko Naton tai Venäjän aluetta.
European Policy Centre -ajatuspajan analyysissä vieraileva tutkija Ionela Maria Ciolan nostaa esiin viisi osa-aluetta, joilla geopoliittisten jännitteiden kasvu tulee näkymään Arktiksessa. Nämä ovat kilpailu luonnonvaroista, uusien kauppareittien ja turismin mahdollisuuksien luominen, pohjoisen luonnon ja ympäristön vaaliminen sekä alueellisen ylivallan saavuttaminen.
Entäs EU?
EU on viime vuosina pyrkinyt korostamaan asemaansa geopoliittisena toimijana. Syksyllä 2021 EU:n komissio julkaisi Arktisen strategiansa, jossa kolme keskeistä tavoitetta olivat dialogin ylläpitäminen muuttuvassa geopoliittisessa ilmapiirissä, ilmastonmuutoksen hillitseminen muun muassa jättämällä uusiutumattomat luonnonvarat maaperään, ja kestävän kehityksen edistäminen Arktiksella yhdessä alueen asukkaiden ja erityisesti alkuperäiskansojen kanssa.
EU on ajanut arktisen alueen asioita aiemmin lähinnä jäsenmaidensa kautta. Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat jäseniä alueen tärkeimmässä hallintoelimessä, Arktisessa neuvostossa, yhdessä Norjan, Islannin, Yhdysvaltojen, Kanadan ja Venäjän kanssa. EU on myös toiminut neuvoston tarkkailijana, vaikkei sitä koskaan hyväksytty viralliseksi tarkkailijajäseneksi. Arktisen neuvoston pyrkimyksenä on rakentaa alueellista yhteistyötä, eikä se käsittele turvallisuuteen liittyviä asioita. Venäjän Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen neuvoston toiminta on ollut jäissä.
Venäjä on hyllytetty myös muista arktisista yhteistyöelimistä. Pohjoinen ulottuvuus, EU:n, Islannin, Norjan ja Venäjän yhteistyöhanke, on kolmen ensimmäisen osapuolen päätöksellä lopettanut kaiken Venäjään liitetyn toiminnan. Itämeren valtioiden neuvosto ja Barentsin euroarktinen neuvosto antoivat niin ikään potkut Venäjälle.
Ilmastonmuutos ei kuitenkaan anna aikalisää. Kun aiemmat yhteistyöhankkeet kariutuvat Venäjän ulossulkemiseen, voi alueelle muodostua valtatyhjiö, jota EU voisi lähteä täyttämään. Tämä on myös Suomen intresseissä. Sami Paukkunen ja Harri Mikkola toteavat Ulkopoliittiselle instituutille vuonna 2021 tehdyssä raportissaan, että: “Suomen turvallisuudelle olisi edelleen hyödyksi, jos Euroopan unionissa tunnistettaisiin sen oma rooli ja vaikutusmahdollisuudet alueen vakauden ylläpitäjänä”. Ionela Maria Ciolan kehottaa EU:ta samaan ottamalla käyttöön neljä valttia: puolustus, pelote, vuoropuhelu ja diplomatia.
TEKSTI JA KUVA: Miro Johansson