Politisoitumisesta, eli poliittisten konfliktien kasvavasta näkyvyydestä, laajenemisesta ja kärjistymisestä, on tullut keskeinen osa Euroopan integraation dynamiikkaa. EU:n kohtaamat kriisit, kuten Brexit ja Euroopan talouskriisi sekä erilaisten euroskeptisten puolueiden nousu, ovat nostaneet politisoitumisen EU:n tulevaisuutta koskevan keskustelun keskiöön. Politisoituminen ei kuitenkaan ole uusi ilmiö Euroopan integraation historiassa. Politisoitumista ei myöskään tapahdu ilman poliittisten puolueiden aktiivista toimintaa. Tärkein politisoitumisen seuraus on epävarmuuden kasvu integraation tulevaisuuden suhteen. EU:n demokraattisen oikeutuksen kannalta politisoitumisessa voidaan nähdä myös myönteisiä piirteitä, mikäli se johtaa avoimempaan keskusteluun EU:n tulevaisuuden suunnasta.
Politisoitumien ei ole uusi ilmiö
Politiikan tutkimuksen piirissä politisoitumisen vakiintunut määritelmä sisältää kolme keskeistä ulottuvuutta, jotka ovat poliittisten konfliktien näkyvyyden kasvu, laajeneminen ja polarisaatio. Ensinnäkin politisoitumien tarkoittaa poliittisesti merkittävien kysymysten näkyvyyden ja painoarvon kasvua politiikan agendalla. Toinen ulottuvuus koskee poliittisten konfliktien laajentumista. EU-politiikassa tämä tarkoittaa, että integraatiota koskeviin väittelyihin osallistuvat kansallisten ja eurooppalaisten eliittien ohella myös kansalaiset ja kansalaisyhteiskunnan toimijat. Kolmas ulottuvuus koskee erilaisten näkemysten polarisoitumista suhteessa tarkasteltaviin kysymyksiin. Esittelen seuraavassa erityisesti Swen Hutterin, Edgar Granden ja Hanspeter Kriesin johtaman kansainvälisen tutkijaryhmän tuloksia Euroopan integraation ja politisoitumisen välisestä suhteesta.
Keskeinen havainto näissä tutkimuksissa on, että politisoituminen ei ole uusi ilmiö EU:ssa. Pitkän aikavälin vertailevat tutkimukset viittaavat siihen, että Euroopan integraatio on herättänyt kärjistyneitä konflikteja useissa eri vaiheissa. Useimmiten tällaiset konfliktit ovat liittyneet integraation syventämiseen sopimusmuutosten muodossa tai EU:n laajentumista koskeviin väittelyihin. 1970-luvulla Ison-Britannian liittyminen Euroopan talousyhteisöön herätti kiivaita väittelyitä sekä Isossa-Britanniassa että Ranskassa. Euroopan unionin luonut Maastrichtin-sopimus oli 1990-luvulla hyvin politisoitunut kysymys esimerkiksi Ranskassa.
Poliittiset puolueet ovat tärkeimpiä toimijoita politisoitumisen kannalta
Politisoituminen on luonteeltaan enemminkin jaksottunut ja kontekstisidonnainen ilmiö kuin lineaarisesti etenevä prosessi. Tämä korostaa poliittisten toimijoiden strategisen ja tavoitteellisen toiminnan merkitystä politisoitumisen edistämisessä tai rajoittamisessa. Tärkeimpiä toimijoita ovat poliittiset puolueet. Puolueiden tavoitteena voi olla joko nostaa EU-politiikan teemoja esille tai vastaavasti välttää EU-teemoista puhumista ja rajoittaa EU-kysymysten politisoitumista.
Tutkimuksessa on esitetty otaksuma euroskeptisten oikeistopuolueiden keskeisestä roolista politisoitumista edistävinä toimijoina. Otaksuma on saanut uudemmissa tutkimuksissa tukea vain osittain. Euroskeptisillä puolueilla voi olla politisoitumisen kannalta tärkeä rooli, mutta uudemmat havainnot viittaavat siihen, että nämä puolueet eivät ole politisoitumisen kannalta ainoita merkittäviä toimijoita. Samoin kuin muutkin puolueet, euroskeptiset puolueet tuovat EU-teemoja esiin omassa politiikassaan, jos tästä on niille hyötyä. Hyvänä esimerkkinä ovat perussuomalaiset, jotka kampanjoivat EU-politiikalla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Tuolloin Kreikan sopeutusohjelmien kritiikki mahdollisti äänten saavuttamisen EU-teemoilla. Vastaavasti vuonna 2015 puolue piti EU-teemoja esillä selvästi vähemmän, koska sopivaa vaaliteemaa oli vaikeampaa löytää ja puolue valmistautui hallitukseen osallistumiseen.
Puolueiden osalta on havaittavissa, että euroskeptisten oikeistonpuolueiden ohella, myös keskustavasemmiston ja keskustaoikeiston valtavirtapuolueet saattavat pyrkiä politisoimaan EU-kysymyksiä. Tämä tapahtuu ensisijaisesti kahdella tapaa. Ensinnäkin puolueiden välinen hallitus-oppositio asetelma voi johtaa puolueet nostamaan EU-teemoja esille. Esimerkiksi Ranskassa väittelyt Maastrichtin sopimuksesta 1990-luvulla ilmentävät keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston välistä hallitus-oppositio vastakkainasettelua.
Toisaalta myös puolueiden sisäinen hajaannus saattaa johtaa EU-kysymysten politisoitumiseen. Yleensä puolueet pyrkivät välttämään julkisuudessa niitä jakavia kysymyksiä, mutta toisinaan puolueiden sisäinen oppositio nostaa EU-teemoja esiin. Näin on tapahtunut esimerkiksi Ison-Britannian konservatiivipuolueessa ja Angela Merkelin toisessa hallituksessa, jossa hallituspuolueiden sisäinen oppositio kritisoi euroalueen talouskriisin hoitoa.
Kansanäänestykset ovat vaaleja parempi areena politisoitumiselle
Euroopan integraation politisoituminen edellyttää tilaisuutta, jonka yhteydessä EU-kysymyksiä olisi mahdollista politisoida. Tärkeimpiä tilaisuuksia ovat EU:n jäsenmaiden kansalliset vaalit ja EU:ta koskevat kansanäänestykset. Kansallisten vaalien osalta EU:ssa on viime vuosina kiinnitetty huomiota vaaleihin Alankomaissa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Näiden vaalien osalta näyttää siltä, että vaikka EU-politiikasta keskusteltiin vaalien yhteydessä jonkin verran ja vaaleihin osallistui sekä euroskeptisiä että EU-myönteisiä puolueita, vaalit käytiin ensisijaisesti kansallisilla teemoilla.
EU-teemojen vähäinen näkyvyys kansallisissa vaaleissa on tutkimuksissa havaittu selkeä trendi. Kansallisissa vaaleissa EU-teemojen täytyy kilpailla kansallisten teemojen kanssa ja usein kansalliset vaaliteemat ovat sekä puolueille että äänestäjille tärkeämpiä. Puolueet hallitsevat kansallisten vaalien kysymyksenasettelua ja jos ne eivät katso EU-kysymysten tukevan niiden vaalimenestystä ne eivät todennäköisesti kampanjoi EU-teemoilla. Tähän vaikuttaa keskeisesti myös se, että suuri osa valtavirtapuolueista on sisäisesti jakautuneita suhtautumisessaan Euroopan integraatioon. Lisäksi keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston puolue-eliitti kannattaa Euroopan integraatiota keskimäärin enemmän kuin kansalaisten enemmistö. Esimerkiksi Suomessa EU-teemat eivät ole näkyneet merkittävästi yksissäkään EU-jäsenyyden ajan eduskuntavaaleissa, pois lukien vuoden 2011 eduskuntavaalit.
EU-politiikkaa koskevat kansanäänestykset ovat vaaleja parempi tilaisuus EU-politiikan politisoitumiselle. Kansanäänestyksissä keskustelu keskittyy selkeästi EU-teemoihin, eivätkä muut vaihtoehtoiset teemat vie tilaa EU-kysymyksiltä. Lisäksi kansanäänestysten yhteydessä poliittiset puolueet eivät hallitse keskustelun agendaa yhtä vahvasti, joten vaihtoehtoisia ääniä on mahdollista nostaa esiin. Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä on hyvä esimerkki laajalle levinneestä ja hyvin polarisoituneesta politisoitumisesta. Ison-Britannian kansanäänestyksen aikana lähes kaikkien poliittisten toimijoiden oli ilmaistava kantansa Britannian EU-jäsenyyteen. Lisäksi keskustelu oli hyvin polarisoitunutta, eikä sitä käyty ainoastaan poliittisten eliittien piirissä.
Politisoituminen lisää epävarmuutta mutta voi olla hyväksi demokratialle
Politisoitumisella saattaa olla hyvinkin vaihtelevia seurauksia Euroopan integraatiolle, mutta eräs selkeä vaikutus näyttäisi olevan epävarmuuden kasvu integraation tulevaisuudesta. Niissäkin tilanteissa, joissa EU-kysymyksiä ei pyritä erikseen politisoimaan mahdollisuus politisoitumiseen saattaa rajoittaa uusien integraatioaskeleiden ottamista. Tämä tarkoittaa, että EU-politiikkaa tehdään politisoitumisen varjossa. Syvempää integraatiota kannattavat puolueet pelkäävät ottaa uusia integraatioaskelia, mikäli euroskeptisten puolueiden kannatus on kasvussa. Samalla jäsenmaiden hallitusten poliittinen liikkumavara EU-tason neuvotteluissa pienenee, kun kotimaassa oppositio tai hallitukseen osallistuvat euroskeptiset puolueet suhtautuvat kielteisesti integraation syventämiseen. Tällainen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Juha Sipilän hallituksen EU-politiikassa tai Saksan vuoden 2017 parlamenttivaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.
Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksena on kasvava epävarmuus EU:n jäsenmaiden suhtautumisessa Euroopan integraatioon. Jäsenmaissa tapahtuvasta politisoitumisesta on tullut keskeinen osa Euroopan integraation dynamiikkaa. Toisaalta politisoitumisen myönteisenä puolena voidaan nähdä avoimen ja demokraattisen EU-keskustelun vahvistuminen. Jos EU-kysymyksiä nostetaan esiin kansallisissa vaaleissa tai kansanäänestyksissä, tämä edellyttää puolueiden taholta avointa ja selkeää argumentaatiota siitä, miten ne Euroopan integraatioon suhtautuvat. Tällainen avoin ja kriittinen keskustelu EU-politiikasta voidaan nähdä EU:n demokraattisen oikeutuksen kannalta myönteisenä kehityksenä.
TEKSTI Johannes Lehtinen