Mitkä ovat olleet Suomen poliittiset tavoitteet EU:n suhteen tällä hallituskaudella ja miten niitä on onnistuttu edistämään? Entä mikä suunta Suomen kannattaisi ottaa tulevaisuudessa?
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen poliittisia tavoitteita Euroopan unionin suhteen on kritisoitu kunnianhimottomiksi ja riittämättömiksi. Yhtenä tärkeimpänä tavoitteena sekä hallitukselle että presidentti Niinistölle on viime vuosina ollut Euroopan unionin puolustusyhteistyön syventäminen sekä Lissabonin sopimuksessa mainitun sotilaallisen avunantovelvoitteen vahvistaminen ja selkeyttäminen.
Pintapuolisesti hallituksen tavoitteissa on edistytty, koska vuoden 2017 lopussa Euroopan unionin jäsenmaat sopivat muutamasta suuresta askeleesta, esimerkiksi pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (PRY). Suomi sai jopa lobattua avunantovelvoitteen maininnan PRY-sopimukseen. Koska Suomi kuitenkin on Naton ulkopuolella, niin Lissabonin sopimuksessa mainitun avunantovelvollisuuden merkitys jää epävarmaksi. Liittyminen Natoon ei näytä todennäköiseltä, joten hallituksen kädet ovat melko sidotut, ja Suomi yksinään ei pysty pakottamaan puolustusyhteistyön pikaista etenemistä.
Muuttunut turvallisuuspoliittinen ympäristö
Ajankohtaisten haasteiden, kuten Brexitin, pakolaiskriisin ja Venäjän kasvaneen voimankäytön, valossa myös EU:n turvallisuuspoliittinen ympäristö on kuitenkin muuttunut . Käytännössä jäsenmaiden välisen yhteistyön merkitys on kasvanut entisestään. Toimivan yhteistyön syventyminen ei kuitenkaan ole missään nimessä varmaa. Venäjä yrittää tehdä kaikkensa horjuttaakseen Euroopassa vallitsevaa rauhaa, joka perustuu instituutioiden ja kansainvälisten sopimusten noudattamiseen.
Trumpin eristäytynyt Yhdysvallat ja Putinin aggressiivinen Venäjä avaavat kuitenkin EU:n puolustusyhteistyölle mahdollisuuden syventyä entisestään. Keskustelu EU:n tarjoamasta turvatakuusta on sinällään hieman huvittava, kun EU ei ole saanut vietyä läpi sotilaallista integraatiota. Työtä on vielä esimerkiksi tehtävä jäsenmaiden rajojen ylittävässä liikkumisessa, johtamisessa ja kommunikoinnissa kansallisten joukkojen välillä. Macron on innostunut uudistamaan myös puolustusyhteistyötä ja nostanut keskusteluun jäsenmaiden joukkojen vapaan liikkuvuuden EU:n alueella, eli niin kutsutun “sotilaallisen schengenin”, jota Saksa ehdotti alun perin jo muutama vuosi sitten. Lisäksi Macron ehdottaa yhteistä puolustusbudjettia, yhteistä puolustusperiaatetta sekä yhteisen kriisinhallintajoukkojen luominen. Suomen kannattaa tietenkin tukea kaikkia näitä ehdotuksia tuoden omat erityiset turvallisuustarpeensa mukaan keskusteluun.
Rakentavampi linja EMU:n suhteen
Talous- ja rahaliiton (EMU) kehittämisessä Suomi on pitänyt pitkälti varovaisen jarrumiehen linjaa, suostuen uudistuksiin vain, jos niistä ei ole todettu koituvan Suomelle suuria riskejä. Eurokriisin yhteydessä rakennetun Euroopan vakausmekanismin (EVM) muuttamiselle Euroopan valuuttarahastoksi Sipilän hallitus sanoo ei. Euroopan komission esityksestä valuuttarahasto liitettäisiin osaksi EU:n virallista rakennelmaa, poistaen samalla yksimielisyysvaatimuksen. Iso-Britannian lähdön jälkeen pohjoisten jäsenmaiden muodostama markkinakuria ajava ryhmittymä on joutunut ahtaalle, koska perinteinen liittolainen Saksa on hallitusneuvotteluidensa jälkeen muuttanut suuntaansa EMU-kysymyksissä lähemmäs Ranskan ajamaa linjaa.
Suomen hallituksen linja EMU:n suhteen on ymmärrettävä, mutta silti hieman kapeakatseinen. Suomen, kuten kaikkien muidenkin jäsenmaiden, tulee ajaa omaa etuaan Unionin kehittämisessä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tiukkaa markkinakuria ajava linja alkaa jäädä vähemmistöön EU:ssa. Saksan uudessa hallitusohjelmassa vaaditaan EVM:n muuttamista Euroopan valuuttarahastoksi parlamentaarisen valvonnan alle. Lisäksi hallitusohjelma tavoittelee EU-budjetin kasvattamista tulevina vuosina ja investointibudjetin kehittämistä vaiheittain. EU:n mannerlaatat ovat selvästi liikkuneet ja pysymällä itsepäisesti paikallaan Suomi tekisi enemmän vahinkoa itselleen kuin ajaisi omaa etuaan.
EU:n budjettileikkausten vaatimisen ja maataloustuista vääntämisen sijaan Suomen tulisi keskittyä oleelliseen eli tapahtuvan muutoksen ohjaamiseen. Suomen tulisi ajaa EMU-uudistuksiin mukaan vaatimuksia tasapainoisesta taloudenpidosta, heikommin pärjäävien jäsenmaiden taloutta edistävistä rakenteellisista uudistuksista ja yleisesti selkeämpää linjaa siitä, että EU:n taloudellisista pelisäännöistä pidetään kiinni. Kaikkein tärkeimpänä, Suomen tulisi estää suuret heikennykset yksimielisyysperiaatteeseen, esimerkiksi mahdollisen valuuttarahaston päätöksenteossa, jotta emme menetä suhteellista asemaamme pienen kokomme vuoksi tulevissa päätöksissä.
Komission ehdotus talous- ja finanssiministeri -pestin perustamisesta, jossa yhdistyisi euroryhmän puheenjohtajuus ja komission varapuheenjohtajuus sai Suomen toteamaan, että uudistukselle ei ole tarvetta. Suoran torjumisen sijaan Suomen kannattaisi pysähtyä analysoimaan komission ehdotusta uuden tilannekuvan myötä. Kuten Saksa, niin myös Ranska on muuttanut linjaansa tietyissä kysymyksissä. Macronin ja Merkelin liiton myötä Ranska on ottanut askelia, niin sisäisesti kuin koko EU:ta koskevassa linjassaan, kohti talouskuria sekä rakenneuudistuksia. Nähtäväksi jää, tullaanko Suomen linjassa näkemään lähitulevaisuudessa muutoksia.
TEKSTI Emil Bulut
KUVA Euroopan unioni 2018
Kirjoittaja on ihmisoikeusaktivisti ja pitkän linjan toimija poliittisella kentällä. Erityisiä kiinnostuksen alueita hänelle ovat koulutus, ihmisoikeudet, EU:n ulkopolitiikka ja ilmastokysymykset.