Lähes kymmenen vuoden ajan EU on kamppailut tiensä kriisistä toiseen. Yhdysvalloista Eurooppaan levinnyt talouskriisi sai vauhtia, kun vuonna 2009 paljastui, että Kreikka oli pitkään vääristellyt taloustilastojaan. Luottamus Kreikan talouteen romahti, eikä Kreikalla ollut mahdollisuuksia kasvaa kohonneita korkoja valtavasta velkapotistaan. IMF ja euromaat aloittivat Kreikan pelastamisen takuilla ja tukiohjelmilla. Tulevina vuosina pelastusohjelmia tehtiin myös Irlannille, Espanjalle, Kyprokselle ja Portugalille.
Vuonna 2014 alkoi Ukrainan sota Venäjän hyökkäyksestä Itä-Ukrainaan. Nyt talousongelmissa kamppailevan EU:n oli otettava huomioon myös geopoliittisen tilanteen täysi muuttuminen. Vuonna 2015 Eurooppaan iski poikkeuksellinen pakolaiskriisi, kun pakolaismäärät Afrikasta ja Lähi-Idästä kohti Eurooppaa nousivat nopeasti lyhyessä ajassa. Samalla terrorin uhka kasvoi ja tuhoisia iskuja nähtiin mm. Nizzassa, Pariisissa ja Brysselissä.
Kurimus ei päättynyt tähän. Vuonna 2016 Iso-Britannia päätti kansanäänestyksessä lähteä EU:sta. Kirsikkana kakun päälle USA valitsi presidentikseen Donald Trumpin, jonka sitoutuminen transatlanttiseen yhteistyöhön on ainakin puheen tasolla ollut epämääräistä.
EU on elänyt kriisistä kriisiin, ja viimeiset 10 vuotta ovat olleet reagoimista ympäröiviin tapahtumiin ja maailmanpolitiikan myllerryksiin. Nyt EU:lla on kuitenkin toivonpilkahduksia näköpiirissään. Talous kasvaa vahvasti koko EU:ssa, ja jäljelle jäävät 26 EU-maata ovat lähteneet syventämään yhteistyötään mm. puolustuksessa. Emmanuel Macronin valinta Ranskan presidentiksi ja Merkelin jatkaminen, joskin vaivalloisesti, Saksan liittokanslerina luovat vakautta ja vahvistavat mahdollisuuksia viedä eteenpäin integraatiota, jos tahtoa on.
Ilmassa heiluu kuitenkin iso kysymys, johon ei ole saatu vastausta. Mikä on EU:n visio itsestään kriisien jälkeen, ja onko EU:n johtajilla näkemystä Euroopan tulevaisuudesta? Selviytyminen kriiseistä on asettanut EU-maat lyhytnäköiseen ajatteluun, jossa katsotaan korkeintaan muutaman vuoden päähän, tavoitteena lähinnä selviytyminen kriisistä. Ranska ja Saksa tuskin tämän hetkisistä johtajistaan huolimatta löytävät helposti yhteistä säveltä euron kehittämisessä – näkemykset ovat liian erilaisia. Nykykomissiolla on myös vaikeuksia viedä reformeja läpi, ja Britannian lähtö tuo lisävaikeuksia budjettineuvotteluihin.
Seuraavaan komissioon ja etenkin sen tulevaan puheenjohtajaan asetetaan paljon toiveita. Visiolle olisi tilausta – mitä EU:n halutaan tekevän, kun se ei enää jatkuvasti joudu ratkaisemaan omaa ajankohtaista kriisiään?
TEKSTI Tuomas Tikkanen
