Laajentumisväsymystä, geopoliittista shakkia ja viimeisimpänä matto jalkojen alta. Albania ja Pohjois-Makedonia ovat työstäneet EU-jäsenyyttään jo yli kymmenen vuotta, samoin kuin Montenegro ja Serbia. Mitä lokakuussa lykätyt jäsenyysneuvottelut kertovat EU:n laajentumispolitiikan varovaisesta vuosikymmenestä ja miksi Kroatia on toistaiseksi Länsi-Balkanin ainoa EU-jäsen?
Pohjois-Makedonia haki EU-jäsenyyttä vuonna 2004, edeten ehdokasmaan asemaan vuotta myöhemmin. Albania puolestaan haki jäsenyyttä vuonna 2009 ja sai varsinaisen ehdokasmaan aseman viisi vuotta myöhemmin. Liittymisprosessin viimeiselle vaiheelle, jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle, näytettiin molempien maiden osalta vihreää valoa ensimmäisen kerran jo kesäkuussa 2018. Albanian jäsenyysneuvottelujen aloittamisessa kriittisiä reunaehtoja ovat olleet erityisesti oikeusvaltioperiaatteen vahvistaminen sekä syvälle juurtuneen korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden kitkeminen. Pohjois-Makedonian EU-taivalta on puolestaan hidastanut nimikiista Kreikan kanssa, joka kiistellysti sovittiin Prespa-sopimuksella kesällä 2018. Seuraavana vuonna Eurooppa-neuvosto katsoi molempien maiden jo saavuttaneen kriittiset virstanpylväät ja se viitoitti tietä jäsenyysneuvottelujen aloittamiseksi lokakuussa 2019. Reunaehtojen täyttymisestä huolimatta Alankomaat, Tanska ja jäsenyysneuvottelujen lykkääntymisen keulakuvaksi henkilöitynyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron, kieltäytyivät jäsenyysprosessissa etenemisessä ja EU:n laajentumiskysymykseen päätettiin palata seuraavan kerran vasta Länsi-Balkanin huippukokouksessa Kroatiassa keväällä 2020.
Rajavyöhykkeellä
Länsi-Balkanin historiallinen ja maantieteellinen merkitys on EU:n laajentumiskehityksen kannalta olennainen ja suurvaltapoliittisen asetelman jännitteet ovat lisänneet alueen poliittisen toimintaympäristön ennakoimattomuutta. Bieber & Tzifakis (2019) mukaan Venäjä, Kiina ja Turkki ovat Länsi-Balkanilla entistä aktiivisempia. Venäjän vaikutusvallan voimistumisesta alueella kertoo EU-jäsenyydestään jo neuvottelevan Serbian syvenevä yhteistyö Venäjän dominoiman Euraasian talousunionin kanssa. Kiinan taloudellinen vaikutusvalta puolestaan leviää Eurooppaan voimakkaasti juuri Länsi-Balkanin kautta ja lainainvestoinnit erityisesti energia ja liikenneinfrastruktuuriin ovat kasvussa. Myös Turkki on ollut Länsi-Balkanilla aiempaa aktiivisempi ja sen kulttuuriperinteet näyttävät elpyvän entisillä ottomaanialueilla. Toistaiseksi Länsi-Balkanin maista vain Kroatia on EU:n jäsen ja Nato-jäsenyyksiä on Kroatian lisäksi Albanialla ja Montenegrolla.
Albanian ja Pohjois-Makedonian jäsenyysneuvottelujen lykkääntymisen seurauksena EU:n jalansija Länsi-Balkanin geopoliittisella shakkilaudalla näyttää saavan uusia ulottuvuuksia. Albania ja Pohjois-Makedonia päättivät jatkaa yhteistyötä Serbian kanssa maiden välisen vapaan liikkuvuuden puolesta, joka osaltaan kytkeytyy Serbian ja Euraasian talousunionin välisen mahdollisen vapaakauppa-alueen muodostumiseen ja yhteistyön syventymiseen. Pohjois-Makedoniassa EU-jäsenyyttä eteenpäin vienyt hallitus puolestaan kaatui ja vallankahvaan pyrkii nyt EU-jäsenyyden kustannuksella aikaansaatuun Prespa-sopimukseen tyytymätön oppositio. Yhtenä ulottuvuutena jäsenyysneuvottelujen lykkääntymisessä ja Pohjois-Makedonian nimikiistassa on myös Kreikka, jonka tuore pääministeri Kyriákos Mitsotákis, ei puolueineen koskaan kannattanut nimisopimusta pohjoisnaapurinsa kanssa.
Laajentumispolitiikan varovainen vuosikymmen
EU:n hidasta laajentumiskehitystä on vuoden 2004 nopean itälaajentumisen jälkeen luonnehdittu laajentumisväsymykseksi, vaikka EU:n suhtautumista uusiin jäsenmaihin voisi paremmin kuvailla varovaiseksi. Laajentumispolitiikassa Länsi-Balkanin maita on pyritty ankkuroimaan Eurooppaan jo viimeistään Bosnian sodan päättymisestä lähtien, mutta toistaiseksi Kroatia jää Länsi-Balkanin ja koko vuosikymmenen ainoaksi uudeksi EU-jäsenmaaksi. Macronin kritiikki EU:n laajentumisstrategiaa ja liittymisprosessia kohtaan on aiheellista, sillä liittymisprosessi on kiistämättä ollut kaikille osapuolille turhauttavan työläs ja hidas.
Albanian ja Pohjois-Makedonian jäsenyysneuvottelujen lykkääntyminen ja Ranskan kielteinen suhtautuminen kertovat jäsenmaiden välisten alueellisten intressien erkaantumisesta, joka laajemmassa aluepoliittisessa kehyksessä ja Euroopan yhdentymisessä kytkeytyy alueellisen laajentumisen ja institutionaalisen syventymisen väliseen ristiaallokkoon. Itälaajentuminen yhdisti Euroopan alueellisesti, mutta laajentuminen toi mukanaan lieveilmiöitä, kuten yhteistyöhön ja päätöksentekoon liittyviä haasteita. ”Eurooppa ei toimi 27 jäsenmaan kesken. Miten se voisi toimia 29 jäsenmaalla?”, kyseenalaisti Macron lokakuisen huippukokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Kohti kevättä
Paradoksaalisesti EU on ajautunut sellaiseen aluepoliittiseen tilanteeseen, jossa aiempi alueellinen laajentuminen hidastaa Euroopan tulevaisuuden yhdentymistä. Liittymisprosessia on epäilemättä kehitettävä tehokkaammaksi mutta samalla on punnittava myös ehdokasmaiden kärsivällisyyttä, sillä täyskäännökseen EU:n jalansija Länsi-Balkanilla tuskin riittää. Jäsenyyden kynnyksellä ehdokasmaat ovat onnistuneet aiempien laajentumisten tavoin nostattamaan esille tärkeitä kysymyksiä siitä, millainen on EU:n alueellinen ja institutionaalinen tulevaisuus ja mitä sen EU:n jäseniltä vaaditaan. Ainakin katseet on jo käännetty tiiviisti samaan suuntaan – kohti kevään huippukokousta Kroatiassa.
Taustaluettavaa:
Bieber, F., & Tzifakis, N. (2019). The Western Balkans as a Geopolitical Chessboard? Myths, Realities and Policy Options. Myths, Realities and Policy Options (June 1, 2019). BiEPAG Policy Brief June.
TEKSTI Saara Leppänen
KUVA Mario Salerno
Kirjoittaja opiskelee maantiedettä ja sivuaineinaan viestintää ja yhteiskunnallisen muutoksen tutkimusta Helsingin yliopistossa. Opintoja ja kiinnostuksen kohteita yhdistävät alueelliset ilmiöt, joissa yhteiskunta ja ympäristö kietoutuvat toisiinsa.
