Kaisa Vatanen on Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja. Sorsa -säätiö on ajatuspaja, joka keskittyy tutkimustyössään erityisesti ilmastonmuutoksen ja oikeudenmukaisen siirtymän, sekä eriarvoisuuden vähentämisen tutkimukseen. Vatanen on toiminut pitkään eurooppalaisissa järjestöissä, mm. Young European Socialistin puheenjohtajana ja Euroopan sosialidemokraattisen puolueen puoluehallituksen jäsenenä.
Loputon Brexit-tarina tuottaa hulvattomia meemejä ja saa poliitikot kautta (muun) Euroopan tuntemaan olonsa paremmiksi – ei meillä sentään tuollainen kaaos ole! Kaiken ihmettelyn keskellä Brexitiin johtaneet syyt ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Brittien EU-ahdistuksen syyt ovat sekä tiukan kansallisia että kovin yleiseurooppalaisia. Samat teemat ja eropuheet pärjäsivät hyvin myös monissa muissa maissa aina varsinaiseen Brexit-kansanäänestykseen ja vähän sen jälkeenkin puhuttiin yleisesti mahdollisista Fixiteistä tai Frexiteistä.
Kansallisilta vaikuttavat kysymykset terveydenhoidosta, koulutuksesta tai työttömyydestä kytkeytyvät myös erottamattomasti unionin jäsenyyteen ja globaaliin markkinatalouteen. Euroopan unionin talouspoliittinen säännöstö määrittelee ja rajoittaa jäsenvaltioiden liikkumatilaa tavoilla, joilla on merkittäviä vaikutuksia periaatteessa jäsenmaiden päätäntävallassa oleviin hyvinvointivaltion perustoimintoihin. Kun hyvinvointivaltio ei enää pysty turvaamaan kansalaisten työtä, toimeentuloa ja tulevaisuutta odotuksia vastaavalla tavalla, antaa se tilaa ja energiaa populistisille liikkeille. Nämä liikkeet kohdistavat yksinkertaistetut vastauksensa aina jotain vastaan. Viime vuosien polttoaineena on ollut maahanmuutto ja siihen liitetyt uhkakuvat, mutta ei ole kauaakaan siitä, kun suosikkisyyllinen kaikkeen pahaan oli EU.
Tutkimusten mukaan pääsyyt populistien ja äärioikeiston äänestämiseen eivät kuitenkaan yleensä liity unionin vastustamiseen tai muukalaisvihaan. Esimerkiksi saksalainen Das Progressive Zentrum teki laajan kyselytutkimuksen AfD:n kannattajille, jonka mukaan isoina syinä äänestyspäätöksiin ovat hyvin perinteiset sosioekonomiset tekijät työttömyyden tai palvelujen heikentymisen seurauksena sekä pettymys poliittiseen järjestelmään hyvinvoinnin turvaamisessa. Samanlaisiin tuloksiin päädyimme viidessä maassa tehdyssä populismitutkimuksessa. EU:ssa vuosikymmeniä harjoitettu talouspolitiikka ei ole kyennyt vastaamaan unionille asetettuihin odotuksiin. Tällä vuosituhannella unioniin liittyneet maat odottivat rauhan ja turvallisuuden lisäksi talouskasvua ja hyvinvointia. Vaikka taloudet ja erityisesti kansalaistet tulot ovat kasvaneet kaikissa uudemmissa jäsenmaissa, eriarvoisuus niin unionin maiden välillä tai niiden sisällä ei ole vähentynyt odotetusti.
Osittain tähän ongelmaan etsi vastauksia myös Thomas Piketty ja kymmenet tutkijat ja entiset poliitikot vuosi sitten julkaistulla manifestillaan Euroopan demokratisoimiseksi. Teesinä oli, että Euroopan idean turvaamiseksi tarvitsemme lisää demokratiaa ja voimakkaita toimia eriarvoisuuden vähentämiseksi. Pikettyn ja kumppaneiden esittämistä ratkaisuista ei tarvitse olla samaa mieltä tunnustaakseen ongelman. Talousliiton logiikalla toimiva unioni, joka unohtaa hyvinvoinnin, menettää nopeasti toimiensa oikeutuksen ihmisten silmissä. Ja ilman sitä unionin toiminta muuttuu kestämättömäksi.
Emme voi myöskään laskea enää vain talouskasvun luomisen riittävän unionin puolustukseksi. Erityisesti nuoremmat sukupolvet kyseenalaistavat yhä voimakkaammin talouskasvun autuaaksi tekevän voiman ilmastonmuutoksen määrittelemässä maailmassa. Nuoret ovat tiedostavampia ja yhteiskunnallisesti aktiivisempia kuin vuosikymmeniin. Aktivismi ei kanavoidu vain äänestämiseen ja puoluepolitiikkaan, vaan osallistumisen muodot monipuolistuvat ja muuttuvat. Tulevien sukupolvien kansalaisille lupaukset kasvavista ansioista ei riitä, vaan yhteiskuntien on kyettävä myös vähentämään eriarvoisuutta, torjumaan ilmastonmuutosta ja turvattava ihmisoikeuksia. Teemat kiteytyvät ajatukseen luottamuksesta ja uskosta parempaan tulevaisuuteen, tai niiden puutteeseen. Lopulta tämä ei ole kovin kaukana siitä, mikä ajaa äänestäjiä populistien luo.
Olisikin tärkeää käydä laajaa keskustelua siitä, miten unionia tulisi kehittää, jotta säilyttäisimme sen oikeutuksen kansalaisten mielissä. Väitän, että integraation nykyinen laajuus on puolustettavissa vain, jos unioni pystyy tuottamaan asukkailleen riittävän tulevaisuuden turvan ja hyvinvoinnin. Tarvitsemme Euroopan laajuista yhteiskuntasopimusta, jonka turvin voimme rakentaa eurooppalaista hyvinvointia. Pysyvä oikeutus unionille voidaan saavuttaa vain sillä, että kaikki kokevat hyötyvänsä, niin jäsenvaltiot kuin kansalaisetkin.
Tämä taas vaatii luopumista tietyistä unionin ja kansallisvaltioiden välisistä raja-aidoista. Tarvitsemme aidosti eurooppalaisempaa visiota koulutuksen, hyvinvoinnin ja työllisyyden kehityksestä sekä alueiden välisen ja sisäisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Ja tarvitsemme näiden tueksi laajaa, eurooppalaista investointiohjelmaa ja resursseja. Tämä tarkoittaa joko jäsenmaiden maksamia suurempia jäsenmaksuja tai uusia omien resurssien keräämisen tapoja, kuten eurooppalaisia ilmasto- tai muita veroja. Eurooppalaisen vision kehittäminen eriarvoisuuden vähentämiseksi ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kansallisen päätöksentekovallan vähentämistä kansalliseen suvereniteettiin kuuluvissa asioissa. Koulutuksesta, terveydenhuollosta tai nuorisotyöttömyyden torjunnan tavoista on järkevintä päättää mahdollisimman lähellä ihmistä. Mutta on järkevää päättää yhdessä, mitkä ovat ne minimit, joiden mukaan toimitaan. Mihin palveluihin tai oikeuksiin jokainen eurooppalainen on oikeutettu ja mitä jokainen valtio on velvollinen tuottamaan. Siten hillitsemme jäsenmaiden välistä kilpailua ja pystymme vastaamaan siihen toivottomuuteen ja epätoivoon, joka nyt hajottaa Eurooppaa.
Populisteilta ei voi viedä ääniä retoriikalla tai kopioimalla heidän sanomaansa, populismilight-versiona. Kuten nuorten sukupolvien luottamusta ei voi lunastaa tyhjillä puheilla ja 2050-luvun tavoitteilla ilman selkeää suunnitelmaa siitä, miten sinne päästään. Ainoa kestävä keino syödä pohja populismin kannatukselta on poistaa kritiikin aiheet. Köyhyys, eriarvoisuus, työttömyys, heikentyvät palvelut, eli toisin sanoen hyvinvointivaltion perustan rapautuminen on torjuttava. Meidän on löydettävä keinot hyvinvointivaltioiden rakentamiseen 2030-luvulle ja sen yli. Tämän on tapahduttava hiilineutraalisti ja ihmisten vapaa-aikaa ja elämänlaatua parantaen. Ja tämän on tapahduttava Euroopan laajuisesti. Kaikille eurooppalaisille yhtäläisesti. Vain siten voimme rakentaa kestävän oikeutuksen unionille.
Euroopan historia on hyvinvointivaltioiden luomisen ja kukoistuksen historiaa. Sen vuoksi EU:lle ei riitä minimien turvaaminen, vaan sen on oltava edelläkävijä tulevaisuuden muovaamisessa. Se vaatii vahvaa sosiaalista ulottuvuutta ja koordinaatiota, aitoa taloudellisen ja sosiaalisen unionin tasapainoa sekä ilmastonkatastrofin torjuntaa. Uuden komission agendalle on nostettu komissaari Frans Timmermansin salkuksi ”European Green Deal”. Tässä on paljon kaikuja erityisesti Yhdysvalloissa puhutusta Green New Dealistä. Yhteisen, eurooppalaisen vihreän New Dealin sopiminen on hurja ja kunnianhimoinen tavoite. Mutta EU jos mikä, on oikea taho sopimusta luomaan. Jos hanke onnistuisi, ei se tarkoittaisi hyvinvoinnin lisäystä vain eurooppalaisille vaan voisi aloittaa seuraavan vaiheen globaalissa yhteiskuntahistoriassa. Vaiheen, jossa ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu nousisi jälleen politiikan keskiöön.
TEKSTI Kaisa Vatanen
KUVITUS Katerina Panina
Vieraskynä-artikkeleita tuettu Ulkoministeriön Eurooppatiedotus hanketuella.
