Päivä: 12.10.2016

Federalismin kulttipaikalla

Ventotenen saari on federalismin tyyssija. Tämän maineen historiassa merkittävin tekijä on ollut teoreetikko Altiero Spinellin vangitseminen saarelle 1940-luvun alussa italialaisten fasistien toimesta. Vankeudessa hän kirjoitti “Ventotenen manifestin”, teoksen, joka visioi maailmaa kansallisvaltioiden ja niiden välisten konfliktien tuolla puolen.

Linnaseminaari 20 vuotta

Eurooppanuoret järjesti historiansa 20. Linnaseminaarin Haikon kartanolla 19.-21.8.2016. Perinteikkään seminaariviikonlopun kunniaksi Tähdistö esittelee viikonlopun antia. Yli sata Eurooppanuorta ympäri Suomen osallistui seminaariin, jonka teema oli Eurooppa murrosten keskellä.

Puheenjohtajalta: 20 vuotta keskustelua Euroopasta

Aikainen herätys, todo-listalla on vielä ruksittavaa, mieli on intoa täynnä. Näin alkoi 20 vuotta täyttäneen Linnaseminaarin ensimmäinen päivä järjestäjän näkökulmasta. Mieleen ei tule yhtäkään seminaaria, joka vuodesta toiseen kerää kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneet nuoret yhtä tiiviisti saman katon alle. Kolme päivää tiukkaa asiaa, keskusteluja, puhujia, somettamista, hyviä kysymyksiä, oikeita ja vääriä vastauksia. Linnaseminaarilla on kokonaan oma paikkansa suomalaisessa nuorisopolitiikassa.

The Dark Side of Mobility – One Year of Experience, Repeated 20 Times

In 1996 Ulrich Teichler wrote an analysis of Academic Mobility, pointing out that not enough attention was paid to ’the dark side of mobility’. Two decades later little has changed. Instead of understanding the damage caused by ignorance of complexities facing students and professionals, we see the same stories every year. Instead of 20 years of experiential learning many have one year of experience, repeated 20 times.