Yhtenäisenä Eurooppana turvallisuusuhkia vastaan

Euroopan unionissa on vuodesta 2016 alkaen kehitetty aktiivisesti puolustuspoliittista yhteistyötä. Yhteistyön tiivistämisen taustalla ovat niin unionin sisäiset kuin ulkoiset haasteet, jotka vaikuttavat koko Euroopan turvallisuustilanteeseen. Euroopalta vaaditaan entistä tehokkaampaa voimavarojen yhteiskäyttöä, mutta myös aiempaa enemmän maiden välistä yhtenäisyyttä ja eurooppalaisten perusarvojen puolustamista.

Eurooppalainen puolustuspolitiikka on suurten muutosten ja haasteiden edessä, kenties suurempien kuin koskaan aiemmin Euroopan unionin historiassa. Euroopan tasapainoa ja turvallisuutta koetellaan niin unionin ulko- kuin sisäpuolelta käsin. Euroopan lähialueilla on meneillään useita konflikteja, kriisejä ja sotia, joilla on suora vaikutus koko maanosan turvallisuusympäristöön. Venäjän aggressiivinen retoriikka ja toimet Itä-Ukrainassa ovat osoittaneet, että rauha ei ole itsestäänselvyys edes 2000-luvun Euroopassa. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ”Amerikka ensin” –politiikka on muuttanut kansaisvälistä politiikkaa ja sen dynamiikkaa perustavanlaatuisesti. Euroopalta vaaditaan niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin yhä enemmän Yhdysvalloista riippumattomia, itsenäisiä puolustuspoliittisia rakenteita ja sotilaallisia voimavaroja.

Euroopan turvallisuustilanne on vähintäänkin välillisesti haastettuna myös unionin sisältä käsin. Unkari ja Puola rikkovat unionin perusperiaatteita ja sääntöjä säätämällä lehdistönvapautta ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta rajoittavia lakeja. Monessa jäsenvaltiossa kansallismielisyys on kasvussa ja EU-vastaiset puolueet saavat jalansijaa kansallisissa parlamenteissa. Kaiken tämän lisäksi unionin sisällä myrskyää Iso-Britannian tehdessä lähtöä unionista. Unionin perusarvojen ja koko olemassaolon ollessa kyseenalaistettu on äärimmäisen tärkeää, että Eurooppa pysyy vahvana ja yhtenäisenä.

Nykyisessä haastavassa turvallisuustilanteessa Eurooppa tarvitsee ennen kaikkea sisäistä yhtenäisyyttä, ei niinkään yhteistä eurooppalaista armeijaa. Klikkaa ja Twiittaa

Vaikka Euroopan unionissa on havaittavissa hajaantumista eli disintegraatiota, on monella politikan osa-alueella otettu myös selkeitä askeleita kohti tiiviimpää yhteistyötä. Jossain määrin yllättävä ala on yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, joka ajatuksen tasolla on lähes yhtä vanha kuin Euroopan integraatio. Yhteistä eurooppalaista puolustuspolitiikkaa on yritetty muodostaa aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Vuosikymmenien aikana puolustusyhteistyössä on välillä otettu isojakin harppauksia eteenpäin, mutta suuren osan ajasta yhteistyö on ollut varsin pysähtyneessä tilassa. Yksi syy yhteistyön hitaalle tiivistymiselle on pelko voimavarojen päällekkäisyyksistä, mikäli Euroopan turvallisuuden tärkeimmän takaajan, Naton, rinnalle kehitetään EU:n omia sotilaallisia voimavaroja. Lisäksi kysymys siitä, pitäisikö yhteistyön olla luonteeltaan hallitusten välistä vai ylikansallista, on hidastanut puolustusyhteistyön kehittämistä.

Tällä hetkellä puolustuspolitiikassa eletään hyvinkin aktiivista aikaa. EU:n globaalistrategia julkaistiin kesällä 2016, jonka jälkeen on otettu askeleita kohti tiiviimpää eurooppalaista puolustusyhteistyötä. On luotu uusia rakenteita, kuten Euroopan puolustusrahasto sekä kehitetty jo olemassa olevia rakenteita, joista merkittävin on pysyvä rakenteellinen yhteistyö. Nämä ovat tärkeitä uusia askeleita kohti tehokkaampaa ja koordinoidumpaa eurooppalaista puolustuspolitiikkaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että EU:n aiempaa aktiivisemmasta roolista huolimatta puolustuspolitiikka kuuluu edelleen vahvasti kansallisen päätösvallan piiriin. Puolustusyhteistyötä koskevat päätökset tehdään siis edelleen kansallisten hallitusten kesken  ja jäsenvaltiot itse määräävät yhteistyön tahdin.

Unionin on suhtauduttava uudella tavalla omaan rooliinsa globaalina toimijana, jolla on käytössään myös sotilaallisia voimavaroja. Klikkaa ja Twiittaa

Puolustusyhteistyön tiivistäminen on tarpeen jo pelkästään taloudellisista syistä. Puolustusmenot Euroopan maissa ovat olleet jatkuvassa laskussa kylmän sodan päättymisen jälkeen ja vuonna 2008 alkaneen talouskriisin myötä on tehty uusia leikkauksia. Monessa maassa on lisäksi luovuttu yleisestä asevelvollisuudesta. Voimavarojen päällekkäisyys on iso ongelma – tällä hetkellä Euroopassa on käytössä 178 asejärjestelmälajia, Yhdysvalloissa niitä on 30. Lisäksi Euroopassa on esimerkiksi 17 erilaista taistelupanssarivaunumallia, kun Yhdysvalloilla on käytössä ainoastaan yksi malli. Tähän ongelmaan on tartuttu juuri pysyvän rakenteellisen yhteistyön avulla, jolla pyritään lisäämään tehokkuutta puolustusvoimavarojen hankinnassa ja käytössä.

EU on perinteisesti nähty pehmeän vallan käyttäjänä, mutta koska Euroopan turvallisuustilanne on olennaisesti muuttunut viime aikoina, on unioninkin suhtauduttava uudella tavalla omaan rooliinsa globaalina toimijana, jolla on käytössään myös ”kovia” sotilaallisia voimavaroja. EU:n kasvava puolustuspoliittinen aktiivisuus ei kuitenkaan ole seurausta niin kutsutusta perinteisestä valtatavoittelusta, vaan ennen kaikkea tarpeesta taata jäsenvaltioiden koskemattomuus ja kansalaisten turvallisuus ja lisäksi puolustaa unionin keskeisiä perusarvoja. Näitä varsin yleviä tavoitteita varten on luotu uusia yhteistyön muotoja, mutta myös erityisesti Ranskan ja Saksan valtionpäät ovat tuoneet esille mahdollisuuden perustaa Euroopan armeija. Puheet Euroopan armeijasta ovat kuitenkin vielä varsin yleisellä tasolla ja vaikuttaa siltä, että edes jäsenvaltioiden johtajilla ei ole yhtenäistä käsitystä siitä, mitä yhteinen armeija käytännössä tarkoittaisi.

Nykyisessä haastavassa turvallisuustilanteessa Eurooppa tarvitsee ennen kaikkea sisäistä yhtenäisyyttä, ei niinkään yhteistä eurooppalaista armeijaa. Eurooppa ei voi olla uskottava ja luotettava globaali toimija muun maailman silmissä, mikäli se ei pysty vastaamaan sisäisiin ja ulkoisiin haasteisiinsa yhtenäisesti. Unioni tarvitsee jäsenvaltioidensa täyden tuen ja sitoutumisen yhteiseen eurooppalaiseen projektiin, mutta myös jäsenvaltiot tarvitsevat vahvan ja toimintakykyisen unionin, sillä yksikään valtio ei pärjää nykyisten turvallisuushaasteiden edessä yksin.

TEKSTI Heljä Ossa
KUVA Robert Bye / Unsplash

 

Kirjoittaja on Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan erikoistunut yhteiskuntatieteiden maisteri, joka asuu nykyään Lontoossa. 

Tagit: eurooppalainen armeija, turvallisuuspolitiikka, yhteinen puolustus Kategoriat: Artikkelit, Nostot, Puolustus ja turvallisuus
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit