Eurooppanuoret äänessä: Vuosi vuodelta aktiivisempaa maailman muuttamista

Vuoden vaihteessa astuivat voimaan Eurooppanuorten uudet säännöt ja historian ensimmäinen strategia! Huraa! Noin muotoiltuna asia ei ehkä herätä spontaaneja ilon kiljahduksia tai yllättynyttä nyökkäilyä, mutta todellisuudessa ne ovat onneksi paljon muutakin kuin vain asiakirjoja. Niiden avulla tehdään järjestöstämme entistä parempi.

Tahdomme kasvattaa Eurooppanuorista aidosti valtakunnallisen ja enemmän porukkaa tavoittavan, entistä vakuuttavamman ja ketterämmän järjestön, jossa yhä useampi nuori voi aloittaa järjestötaipaleensa tai jatkaa sitä, tutustua erilaisiin, mutta samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin, käydä syväluotaavia ja kepeämpiä keskusteluja ympäröivästä maailmasta ja istahtaa viettämään rennosti aikaa yhdessä.

Ympäri Suomen löytyy valtava määrä Eurooppa-keskustelua kaipaavia nuoria, jotka jakavat näkemyksen yhtenäisestä ja kehittyvästä eurooppalaisesta yhteisöstä, mutta emme ole vielä pystyneet tavoittamaan heitä kaikkia. Nyt se on tavoitteenamme. Nuorten äänen nostaminen nykyisyyttä ja tulevaisuuttamme koskevissa asioissa on ensiarvoisen tärkeää, kun keskustelun huomion voikin viedä äänekkäin, eikä se, jolla on aidosti enemmistö takanaan ja faktat kunnossa. Eurooppanuorten toiminnassa yhdistämme tiukan asian, unelmoinnin, rennon ajanvieton ja uuden tekemisen. Muutetaan maailmaa, mutta ei yksin tai yhdessä päivässä.

Tahdotko olla mukana tekemässä tätä kaikkea? Se onnistuu, tule mukaan toimintaan! Tarjolla on toimintaa seminaareista ekskursioihin, ja ideoille on aina tilaa. Eurooppanuorten tavoitteena on olla vuosi vuodelta parempi järjestö jäsenistöllemme, houkuttelevampi uusille toimijoille sekä yhä vakuuttavampi ja aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija. Aika hyvä suunnitelma, eikö?

Elli Luukkainen

Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Elli Luukkainen

Kuva: Sonja Behm

Kategoriat: Eurooppanuoret
share TWEET PIN IT SHARE