Vieraskynä: Oman turvallisuuden vahvistaminen on testi EU:n uskottavuudelle myös maailmalla

 

 

Turo Mattila toimi puheenjohtajana EU:n neuvoston hybridiuhkia sekä kyberpolitiikkaa käsittelevissä työryhmissä Suomen puheenjohtajuuskauden ajan. Näkemykset ovat kirjoittajan omia.

 

Vuodenvaihteessa päättyvän Suomen kolmannen EU-puheenjohtajuuskauden keskeisimpiä tavoitteita on ollut vahvistaa EU:n puitteissa tehtävää turvallisuuspoliittista yhteistyötä erityisesti hybridiuhkien torjunnan ja yhteiskuntiemme kriisinkestokyvyn osalta.

Suomelle tämä tehtävä on ollut luonteva. Jäsenyytemme alusta asti olemme nähneet EU:n turvallisuuttamme vahvistavana yhteisönä. Euroopan integraatiokehitys alkoi 1950-luvulla perimmäisestä turvallisuustavoitteesta eli rauhan varmistamisesta maanosassamme, mutta tähän valitut keinot olivat taloudelliseen integraatioon perustuvia, eivät turvallisuuspoliittisia. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka otettiin myöhemmin monien muiden politiikkasektoreiden tavoin osaksi eurooppalaista yhteistyötä, mutta säilyttäen toimivalta jäsenmailla. EU-yhteistyö voi täydentää ja tukea jäsenmaiden kansallisia turvallisuustoimia, mutta ei korvata niitä.

Jäsenmaiden tarve tiiviimmälle turvallisuusyhteistyölle on kasvanut päättyvän vuosikymmenen aikana. 2010-luku on asettanut Euroopan muuttuvien uhkien eteen ja naapurustomme epävakaus on korostanut sisäisen ja ulkoisen turvallisuutemme läheistä yhteyttä. Eteläisen naapurustomme jatkuvan levottomuuden lisäksi myös itäisen lähialueemme tapahtumat ovat muuttaneet turvallisuusympäristöämme merkittävästi, ennen kaikkea Venäjän toteuttaman Krimin laittoman haltuunoton sekä Itä-Ukrainan sotatoimien vuoksi. Kyberhyökkäykset ja disinformaatiokampanjat ovat osoittaneet moderniin teknologiaan nojaavien yhteiskuntiemme haavoittuvuuksia. Suurvaltojen kilpailussa globaalista vaikutusvallasta uuden teknologian hyödyntäminen on yhä tärkeämpi kysymys myös turvallisuuden näkökulmasta, kuten esimerkiksi 5G-verkkoihin liittyvä keskustelu osoittaa.

’Hybridiuhat’ ovat laajasti käytetty termi, jolle ei ole tarkkarajaista määritelmää. Sanalla tarkoitetaan erilaisten ei-tavanomaisten keinojen koordinoitua käyttöä vaikuttamisen kohteen heikentämiseksi. Hybridivaikuttamisen keinot ovat käyttäjälleen vähäriskisempiä kuin avoin sotilaallinen voimankäyttö. Oleellinen osa hybridivaikuttamista on oman toiminnan kiistettävyys. Uusista turvallisuusuhista ei tässä yhteydessä voida puhua, uudelleen muotoutuvista kylläkin. Niin kauan kuin on ollut vaikutusvallasta kilpailevia valtioita, on osa niistä ollut valmiita edistämään tavoitteitaan erilaisin häikäilemättömin ja peitellyin keinoin, kansainvälisestä oikeudesta tai sopimuksista piittaamatta. Monet hybridivaikuttamisen työkalut kuuluvat myös terroristiryhmien ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden keinovalikoimaan.

EU-maat ovat valmiita yhteisyöhön hybridiuhkien torjumiseksi. Koska uhat ovat jaettuja ja niitä on yritetty käyttää myös unionin yhtenäisyyden ja päätöksentekokyvyn heikentämiseen, tarvitaan myös yhteisiä keinoja niiden torjumiseksi. Esimerkiksi tietoverkkoihin ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat uhat eivät rajoitu Euroopassa kansallisiin rajoihin: Yksittäiseen jäsenmaahan kohdistuvan iskun vaikutukset ulottuvat nopeasti kauas, ja esimerkiksi finanssisektorilla samat palveluntarjoajat toimivat ympäri Euroopan. Hybridiuhkien torjunnan suuntaviivat EU:ssa määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Jäsenmaiden päämiehistä koostuva Eurooppa-neuvosto on viime vuosien aikana todennut useasti tarpeen lisätä yhteisiä toimia hybridiuhilta suojautumiseksi ja huomioinut disinformaation, kyberhyökkäysten ja vaalihäirinnän lisäksi erityisesti ulkovaltojen tiedustelupalveluiden vihamieliset toimet. Hybridiuhkien torjunta on myös keskeinen osa EU:n ja Naton välistä yhteistyötä. Siinä missä Naton tehtävät keskittyvät jäsentensä sotilaalliseen puolustukseen, on EU:n keinovalikoima turvallisuuden rakentamiseksi merkittävästi laajempi: Unioni toimii lähes kaikilla politiikan osa- alueilla, sillä on lainsäädäntövaltaa ja se on esimerkiksi merkittävä tutkimusrahoituksen antaja. Helsingissä syksyllä 2017 toimintansa aloittanut Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus palvelee sekä EU:n että Naton tarpeita.

Hybridiuhkien torjunta ja yhteiskuntiemme kriisinkestokyvyn eli resilienssin vahvistaminen eivät onnistu vain turvallisuusviranomaisten toimin. Kestävän turvallisuuden rakentaminen edellyttää kykyä hahmottaa turvallisuuteemme vaikuttavien muutosten syyt ja seuraukset laaja-alaisesti. Tähän tarvitaan yhteistyötä eri politiikkasektoreiden ja viranomaisten siilorajojen yli sekä ymmärrystä yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan tarpeista. Tämä ajattelu on ollut Suomen kokonaisturvallisuusajattelun ytimessä vuosikymmeniä. Toimintatapamme taustalla ovat viime vuosisadan kokemukset: Suomi taisteli 80 vuotta sitten talvisodassa materiaalisesti ylivoimaista
vihollista vastaan, jolloin pienen ja köyhän valtion selviytyminen perustui kykyyn käyttää vähät resurssit mahdollisimman tehokkaasti. Koko kansakunnan voimavarat keskitettiin tärkeimpään tehtävään eli itsenäisyyden säilyttämiseen, koska ilman sitä ei Suomi olisi voinut saavuttaa mitään muitakaan tavoitteitaan.

Kokonaisturvallisuusajattelu on herättänyt aivan uudenlaista mielenkiintoa myös Euroopan unionissa aikamme uhkakuvien monimuotoisuuden vuoksi. Päättyvällä puheenjohtajuuskaudellamme Suomen johdolla on muun muassa perustettu uusi neuvoston työryhmä käsittelemään hybridiuhkien torjuntaa horisontaalisesti eri politiikkasektorien asiantuntemus yhdistäen. Suomessa kesän ja alkusyksyn aikana järjestetyissä epävirallisissa ministerikokouksissa sisä-, ulko-, puolustus- ja valtiovarainministerit käsittelivät erilaisten hybridiuhkaskenaarioiden pohjalta keinojamme estää uhkien toteutuminen ja vastata niihin yhdessä.

Hybridiuhkien torjuntaa koskevan yhteistyön seuraavat askeleet vahvistettiin Eurooppa-ministerien 10.12. hyväksymissä neuvoston päätelmissä. Suomen esityksen mukaisesti päätelmät asettavat uusia konkreettisia tehtäviä esimerkiksi tilannetietoisuuden, tiedusteluanalyysin, kriittisen infrastruktuurin suojaamisen sekä EU-instituutioiden oman turvallisuuden vahvistamiseksi kokonaisturvallisuuden mallin mukaisesti.

Turvallisuuden rakentamisessa katseemme ei voi olla suunnattu pelkästään meihin kohdistuviin ulkoisiin uhkiin. Yhtä oleellista on tuntea omat haavoittuvuutemme ja toimia siten, että vihamielinen vaikuttaminen ei löydä hedelmällistä maaperää esimerkiksi puutteellisesti suojatuista tietoverkoista. Paras suoja vaikuttamisyrityksiä vastaan on sosiaalinen yhteenkuuluvuus, eli kansalaisten tunne siitä, että erimielisyyksistämme huolimatta toimimme tarvittaessa yhdessä ulkoista uhkaa vastaan. Kyky puolustaa vapaata ja avointa yhteiskuntaa perustuu siihen, että koemme sen sen puolustamisen arvoiseksi.

Päättyvä 2010-luku herätti Euroopan uuteen epävarmuuden aikaan. Kylmän sodan loppu ei merkinnyt valtakamppailujen päättymistä maailmassa. Nopea teknologinen kehitys merkitsee paitsi uusia mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun ja hyvinvointiin, myös uusia keinoja vihamieliselle vaikuttamiselle. Sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän vaikeudet lisäävät epävarmuutta.

Alkavalla vuosikymmenellä EU:n tulee osoittaa kykynsä toimia näissä olosuhteissa yhtenäisesti erilaisia uhkia vastaan kansalaistensa vapaudet ja oikeudet turvaavalla tavalla. Vain näin unioni voi olla uskottava etujensa ja arvojensa edistäjä myös rajojensa ulkopuolella. Suomi toimii EU:n turvallisuusyhteistyön edistämiseksi myös puheenjohtajuuskautemme jälkeen. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme toimineet onnistuneesti sen eteen, että hybridiuhkien torjumiselle on asetettu selkeät tavoitteet ja osoitettu keinot niiden saavuttamiseksi.

TEKSTI Turo Mattila

KUVAT Katerina Panina

Vieraskynä-sarjaa tuettu Ulkoministeriön Eurooppatiedotus -hanketuella. 

Kategoriat: Eurooppalaiset instituutiot, Puolustus ja turvallisuus
JAA TWIITTAA PINNAA JAA