Vieraskynä: Pääomapako Afrikasta ja EU:n vastatoimet

Eetu Kukila toimii tiedottajana Attac ry:n hankkeessa EU:n ATI-sitoumukset Afrikan laittomien pääomavirtojen kitkennässä.

Globaali pääomapako ja veronkierto ovat uhka vakaalle yhteiskunnalliselle kehitykselle. Kansainvälinen yhteistyökehikko tarjoaa keinon hillitä veronkiertoa ja vahvistaa kehittyvien maiden verotuskapasiteettia.  Vero-oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan toteudu ilman poliittista tahdonvoimaa.

Pääomapako tarkoittaa tilannetta, jossa varallisuus valuu laillisin tai laittomin keinoin maan rajojen ulkopuolelle. Verohallinnon ulottumattomissa olevat varallisuuserät aiheuttavat kehittyvien maiden hallinnoille suuria vaikeuksia. Kattavan veropohjan puuttuessa julkinen sektori ei kykene toteuttamaan välttämättömiä palveluita. 

Eräs huolestuttava esimerkki resurssien puutteesta liittyy ilmastonmuutokseen. Varallisuuden huvetessa valtioilla on heikentyneempi mahdollisuus pyrkiä vähentämään päästöjä yhteiskunnassa. Kannustimien luominen kohti vähähiilistä energiasektoria jää toteutumatta valtion varojen valuessa veroparatiiseihin.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kehittyvien maiden verotulojen määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen on ollut nousujohteista. Siitä huolimatta Afrikan mailla on vielä paljon tehtävää, jotta tulojen määrä yltäisi julkisen talouden tarpeisiin. Vuonna 2017 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa verojen prosenttiosuus BKT:sta oli noin 17 prosenttia, kun taas Euroopassa verojen prosenttiosuus BKT:sta oli 40 prosenttia. Ero on huomattava.

Monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu, valtioiden välinen verokilpailu ja hallintojen kyvyttömyys tehokkaaseen veronkeruuseen uhkaavat erityisesti globaalin etelän kehitystä. Veroparatiisit ovat tunnetuin veronkiertoa edesauttava järjestelmä. Afrikan unionin laskelmien mukaan mantereelta pakenee pääomaa laittomasti noin 50 miljardin dollarin edestä vuosittain.

Pääomapako ei kuitenkaan aina vaadi veroparatiiseja toimiakseen. Verovälttely on helpompaa, kun verojärjestelmä on tehoton ja hallinto korruptoitunut. Esimerkiksi suurten monikansallisten yritysten toiminnan valvominen vaatii tietämystä ja resursseja, joita hallituksilla ei välttämättä ole mahdollisuus tarjota. Yritysten verovälttely onkin todistetusti yleisempää maissa, missä taloudellinen kehitys on heikkoa ja hallinto huonolla pohjalla.

Kansainväliset toimet pääomapaon hillitsemiseksi

Euroopan unioni ei ole jäänyt toimettomaksi vaan on osallistunut aktiivisesti Afrikan pääomapaon vastaisiin toimiin. Vuonna 2015 Etiopian Addis Abebassa järjestettiin konferenssi kehitysrahoituksesta, jossa laadittiin toimintaohjelma ja veroaloite nimeltä Addis Tax Initiative (ATI). ATI-aloitteeseen sitoutui alusta alkaen 35 jäsenvaltiota Euroopasta ja Afrikasta. Mukana aloitteessa on myös Euroopan komissio. Tällä hetkellä sopimukseen sitoutuneita jäseniä on yhteensä 62. 

ATI-aloitteen tavoitteisiin kuuluu kehitysmaiden keräämien verotulojen kasvattaminen, toimintaperiaatteiden harmonisointi eri osapuolten kesken ja verotulojen keräämiseen liittyvien kehitysapurahojen lisääminen kaksinkertaiseksi.

Hyvästä alustaan huolimatta Suomi ei ole saavuttanut sitoumuksensa tavoitetta kaksinkertaistaa kehitysapua vuoteen 2020. Suomi aikoo kuitenkin lisätä rahoitustaan niin, että kehitysaputavoite toteutuu vuoteen 2022 mennessä. Myös muut EU-maat ovat ilmoittaneet jatkavansa ATI-aloitteessa ja uusivansa siihen liittyvät sitoumukset.

Sen lisäksi ATI on nostanut verotuskyvyn osaksi Agenda 2030 kehitystavoitteita. ATI:n onnistuminen vaatii poliittista tahtotilaa saada sitoumukset suunnitellulle mallille. EU onkin tällä hetkellä maailman suurin kehitysmaiden verotuskapasiteetin rahoittaja.

Pääomapaon kitkennän kannalta keskeisessä asemassa on kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komission jäsen Jutta Urpilainen. Komissaari Urpilainen on ilmaissut halunsa lisätä EU:n panoksia reilujen verojärjestelmien ja politiikan johdonmukaisuuden tukemiseksi sekä laittoman pääomapaon estämiseksi. 

Konkreettisia toimintaehdotuksia pääomapaon hillitsemiseksi on ehdotettu; julkinen maakohtainen tilinpäätösraportointi olisi huomionarvoisa työkalu tilkitsemään varallisuuden valumista. Tilinpäätösraportoinnin pitäisi olla edellytys kaikille suurille eurooppalaisille monikansallisille yrityksille. Sen tehtävänä olisi lisätä yritysten verotietojen läpinäkyvyyttä ja kannustaa yrityksiä maksamaan veronsa niihin maihin, missä yrityksen todellinen toiminta tapahtuu. 

Edellisen komission ehdotusta julkisesta maakohtaisesta tilinpäätösraportoinnista tulisi myös parantaa. Asia tulisikin asettaa uudestaan käsittelyyn komissiossa ja Euroopan neuvostossa. Tavoitteen saavuttaakseen tarvitaan EU:n toimielinten ja jäsenmaiden yhteistyötä ulko- ja kauppapolitiikassa.

Myös paikallistasolla kehitysmaita tulisi auttaa kehittämällä oma alueellisen tason maakohtaisen raportoinnin malli. Sen avulla valtioilla olisi mahdollisuus saada maakohtaista tietoa esimerkiksi juuri Afrikassa toimivista yrityksistä. Samoin verotuksen läpinäkyvyys kasvaisi ja toimittajilla, viranomaisilla sekä kansalaisyhteiskunnan toimijoilla olisi mahdollisuus arvioida yritysten verotustoimintaa.

Julkinen lobbausrekisteri on myös yksi keino edistää vero-oikeudenmukaisuutta. Onnistuakseen lobbauksen läpinäkyvyyden parantamisessa kaikkien politiikkaan vaikuttavien toimijoiden olisi pakko rekisteröityä lobbausrekisteriin. Näin kansalaiset saisivat avointa tietoa veropolitiikkaan vaikuttavista tahoista.

Yksittäiset jäsenmaat ovat myös hyödyntäneet vallitsevaa pandemiaa kiristääkseen veroparatiiseihin kohdistuvaa toimintaa. Tanska, Puola ja Ranska ovat estäneet veroparatiiseihin rekisteröityneitä yrityksiä saamasta pelastuspakettia, joka pyrkii lieventämään pandemian aiheuttamia talousvaikeuksia.

Unionin sisäinen veroparatiisi

Huolimatta EU:n poliittisesta tahdosta hillitä pääomapakoa, se ei itsessään ole ongelmaton vero-oikeudenmukaisuuden saralla. Unionin sisällä nimittäin toimii verojärjestelmä, joka muistuttaa kehittyvissä maissa sijaitsevien veroparatiisien toimintaa.

Lukuisat yritykset hyödyntävät kansainvälisen lainsäädännön aukkoja voidakseen siirtää voittoja ympäri maailmaa välttäen veroja. Monet näistä tekniikoista perustuvat patenttihankintojen voittojen siirtämiseen maihin, joihin lukeutuu myös EU:n jäsenmaa Irlanti. 

Useilla yrityksillä on tytäryhtiö sijoitettuna Irlantiin. Yksinkertainen selitys Irlannin vetovoimalle perustuu suuremman pääoman tuottamiseen veroja kiertämällä. Monimutkaisempi selitys liittyy eri mantereilla sijaitsevien talousalueiden väliseen kaupankäyntiin.

Jos Yhdysvalloissa esimerkiksi puhelinvalmistajan tuotteista saadut voitot jäävät Yhdysvaltoihin, niistä maksetaan noin 35 % liittovaltion vero. Mutta jos rahaa maksetaan irlantilaiselle tytäryhtiölle yrityksen omistamien patenttien rojalteina, sitä voidaan lopulta verottaa paljon alemmilla verokannoilla.

Kun sama yhdysvaltalainen tuote myydään ulkomailla, myyntitulot lähetetään irlantilaiselle tytäryhtiölle. Irlannin laki takaa sen, että jos irlantilaisten tytäryhtiöiden omistukset sijaitsevat muualla, kuten vaikkapa Karibialla, voittoja voidaan siirtää verovapaasti minne tahansa. Veroparatiisien lupaamien salassapitosopimusten myötä voitot voidaan sijoittaa merentakaisiin veroparatiiseihin, jossa niitä säilytetään vuosien ajan viranomaisten saavuttamattomissa.

Irlannin järjestely vie uskottavuutta EU:n poliittisesta tahdosta vaikuttaa vero-oikeudenmukaisuuteen. Esimerkiksi Suomen nykyisessä hallitusohjelmassa linjataan, että Suomen tulisi tukea ratkaisuja, joilla voidaan torjua veroparatiisien toimintaa niin EU:ssa kuin muualla maailmassa. Hallitusohjelmassa todetaan: ”Tavoitteena on tiiviimmät ja laajemmat veropohjat, joilla torjutaan kansainvälisten yritysten aggressiivista verosuunnittelua ja veronkiertoa sekä valtioiden välistä haitallista verokilpailua.”

Sen lisäksi EU:n jäsenvaltiot menettävät yli 17 miljardia dollaria yhteisöveroa vuodessa, kun yhdysvaltalaiset yritykset väärinkäyttävät lakia siirtääkseen voittonsa Isoon-Britanniaan, Sveitsiin ja Luxemburgiin. Edellä luetelluissa maissa yritysverokannat vaihtelevat 10 prosentista 0,8 prosenttiin. 

Tax Justice Networkin mukaan Luxemburg on vastuussa suurimmista yhdysvaltalaisiin yrityksiin liittyvistä yhtiöverotulojen meneyksistä koko EU:ssa. Luxemburgin toiminta maksaa EU:lle yli 12 miljardia dollaria menetettyjä yritysveroja vuodessa. Seuraavalla sijalla on Alankomaat, jonka myötä yritysveroja menetetään 10 miljardia dollaria vuodessa.

EU:n sisäinen verojärjestelmä toimii yhtenä esimerkkinä globaaleista valuvioista, jotka mahdollistavat pääoman siirtämisen ilman kattavaa verotusta. Samantapaisesta siirtohinnoittelusta kärsii suuremmassa mittakaavassa monet kehitysmaat, joissa monikansalliset yritykset jättävät maksamatta veroja todellisen toimintakohteensa maihin. Afrikan maat ovat muita maanosia riippuvaisempia yritysten verotuloista.

Pääomapakoa ei saa estetyksi pelkillä julistuksilla. Vero-oikeudenmukaisuuden saavuttaminen vaatii poliittista tahtotilaa ja niiden siivittämänä aktiivisia toimia. EU on osoittanut mielenkiintonsa Afrikan kehittyvien maiden veronkeruun kasvattamiseksi. Nyt on aika toimiin.

TEKSTI Eetu Kukila

KUVA Pixabay

Tagit: Afrikka, pääoma, verotus Kategoriat: Afrikka, Artikkelit, Kehityspolitiikka, Lähi-itä ja Afrikka, Nostot, Rahoitus, Vieraskynä
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit