Tähdistö hakee kahta projektityöntekijää Suomen EU-puheenjohtajakauden ajaksi!

Ovatko Eurooppa-asiat ja media lähellä sydäntäsi? Odotatko jo innolla Suomen heinäkuussa alkavaa EU-puheenjohtajakautta? Tule mukaan rakentamaan Suomen aktiivisinta Eurooppa-keskustelua edistävää asiantuntija- ja järjestöjulkaisua! 

Tähdistö on Eurooppanuoret ry:n julkaisema ja vapaaehtoisvoimin toimiva uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton verkkolehti, jonka julkaisutahti on viimeisen kahden vuoden ollut vain kiihtymään päin!

Seuraavaksi starttaamme Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ajaksi kaksi uutta juttusarjaa, joita toteuttamaan etsimme kahta EU-asioista kiinnostunutta projektityöntekijää.

Projektityöntekijän tehtävänkuva

Haemme kesä-joulukuun väliselle ajanjaksolle kahta projektityöntekijää.

Projektityöntekijä vastaa yhden juttusarjan toteutusprosessista. Hän toimii verkkolehden päätoimittajan alaisuudessa, mutta varsin itsenäisesti tehtävässään.

Tehtäväkuvaan kuuluu sarjan tarkemman sisällön suunnittelu yhteistyössä päätoimittajan kanssa, minkä lisäksi projektityöntekijä hoitaa kirjoittajien/haastateltavien etsimisen, tekstien editoimisen, juttujen julkaisemisen sekä niihin liittyvän somemarkkinoinnin. Juttusarjat on ajoitettu alkamaan heinäkuussa 2019 ja niiden konseptit on kuvattu alla:

  • Juttusarja 1 – Vieraskynäsarja: Sarjassa EU-asioiden parissa työskentelevät asiantuntijat kirjoittavat kommenttipuheenvuoroja ajankohtaisista EU-aiheista. Ilmestymistahti on kerran kahdessa viikossa tai useammin välillä heinä-joulukuu, julkaisupäivänä maanantai.
  • Juttusarja 2 – Bryssel-sarja: Sarjassa Brysselissä EU-asioissa vaikuttavat henkilöt vastaavat heille esitettyihin kysymyksiin pinnalla olevista EU-aiheista. Ilmestymistahti on kerran kahdessa viikossa tai useammin välillä heinä-joulukuu, julkaisupäivänä torstai.

Tarkemmat tiedot suunnitteilla olevista sarjoista annetaan tehtäviin valituille henkilöille. Projektityöntekijät eivät vaikuta tai ole sidoksissa verkkolehden muiden sarjojen julkaisutoimintaan.

Kummallekin tehtävään valitulle henkilölle maksetaan 400 euron palkkio. Mikäli henkilö ei suoriudu tehtävistään, hänet voidaan poistaa tehtävästä.

Edellytykset

Tehtävä sopii henkilölle, jolla on aito halu tehdä töitä paremman Euroopan eteen ja kehittää Tähdistö-verkkolehden toimintaa. Kiinnostus Eurooppa-aiheita kohtaan, ajanhallintataidot ja yhteistyökyky ovat edellytyksiä tehtävään, minkä lisäksi kokemus media- ja viestintäpuolelta katsotaan eduksi. Lisäksi Eurooppanuorten jäsenyys tai muu kokemus järjestön toiminnasta, erityisesti Tähdistö-verkkolehdestä, on plussaa.

Tähdistön verkkotoimituksen työskentely ei ole paikkasidonnaista vaan tapahtuu pääosin sähköisiä kanavia hyödyntäen. Tämän vuoksi rohkaisemme hakemaan tehtävään kaupungista ja maasta riippumatta. Bryssel-sarjan projektityöntekijälle voidaan haussa lukea eduksi myös Brysselissä asuminen.

Hakuohjeet

Hae tehtävää lähettämällä vapaamuotoinen hakemus sekä ansioluettelo sähköpostiosoitteeseen karoliina.rajala@eurooppanuoret.fi maanantaihin 27.5. klo 23:59 mennessä. Ilmoita hakemuksessasi kummasta yllä mainitusta sarjasta olet kiinnostunut. Sähköpostin otsikoksi voi merkitä ”Projektityöntekijä – Sarjan nimi (Jos olet kiinnostunut kummastakin sarjasta, laita otsikkokenttään Projektityöntekijä – Vieraskynä / Bryssel)

Olemme viimeistään kesäkuun ensimmäisellä viikolla yhteyksissä tehtäviin valittuihin henkilöihin. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon.

 

Tagit: projektityöntekijä, rekrytointi Kategoriat: Nostot
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit