Saalis vai johtaja? – Euroopan tulevaisuus on omissa käsissämme

Sisäiset ristiriidat ja kansainvälinen vallan pirstaloituminen uhkaavat painaa unionin altavastaajaksi. Menestyäkseen Eurooppa tarvitsee rohkeita ratkaisuja. Tuntiviisarin siirtely on aihe, joka näyttää viimein saavan aikaan yleiseurooppalaista päiden nyökyttelyä EU:n jäsenvaltioissa. Ainakin Suomessa komission esitys kesä- ja talviaikojen välillä hyppimisen lopettamisesta on saanut hyväksyvän vastaanoton: tuskin vähiten siksi, että Suomi on aktiivisesti lobannut asian puolesta. Unionin kyky […]

31.10.2018

Pohjoismaalaisuudesta eurooppalaisuuteen, vai toisin päin?

Suomalaiset kokevat luonnollisimmaksi viiteryhmäkseen pohjoismaalaisuuden. Olemme pohjoismaalaisina maantieteellinen ryhmä, joka edustaa niin sanotusti “pohjoismaalaisia” arvoja. Miten pohjoismaalainen identiteetti pärjää kansainvälisen identiteetin vierellä, ja mikä on sen merkitys nykypäivänä? Hyvinvointiyhteiskunta, lumi, verot ja lihapullat – sanoja, jotka liitetään Pohjoismaihin. Vuonna 2012 kaksi ulkopoliittisen instituutin tutkijaa kirjoittivat Talouselämä-lehteen artikkelin, joka käsitteli suomalaisten suhdetta pohjoismaalaisuuteen nykypäivänä. Se nosti […]

23.10.2018

Nationalismista kohti federalismia

Taloustutkimus selvitti Eurooppanuorten toimeksiannosta suomalaisnuorten mielipiteitä ja asenteita EU:ta kohtaan. Tulos oli, että suurin osa nuorista kokee EU-jäsenyyden myönteisenä. Samaan aikaan nationalismi kuitenkin nostaa päätään Euroopassa, mikä saa monet valtiotieteilijät ennustamaan synkkiä aikoja Euroopan unionille. Miten EU:n ”suurin uhka” voitaisiin kääntää sen suurimmaksi voimavaraksi? Nationalismi nostaa monella mieleen punaisen hätävalon, jonka taustalla näkyy Donald Trump huutamassa ”America […]

29.3.2018