EU-jäsenyyden kynnyksellä: Albanian ja Pohjois-Makedonian jäsenyysneuvottelujen lykkääntyminen nostaa esille kysymyksiä Euroopan yhdentymisestä

Laajentumisväsymystä, geopoliittista shakkia ja viimeisimpänä matto jalkojen alta. Albania ja Pohjois-Makedonia ovat työstäneet EU-jäsenyyttään jo yli kymmenen vuotta, samoin kuin Montenegro ja Serbia. Mitä lokakuussa lykätyt jäsenyysneuvottelut kertovat EU:n laajentumispolitiikan varovaisesta vuosikymmenestä ja miksi Kroatia on toistaiseksi Länsi-Balkanin ainoa EU-jäsen?  Pohjois-Makedonia haki EU-jäsenyyttä vuonna 2004, edeten ehdokasmaan asemaan vuotta myöhemmin. Albania puolestaan haki jäsenyyttä vuonna […]

14.11.2019

Sateenkaarioikeudet EU:n laajentumisprosessissa –– välinpitämättömyydestä ihmisoikeuskeskeisyyteen

Viimeisten vuosikymmenien aikana perusoikeudet ovat nousseet yhdeksi keskeiseksi EU:n ulkosuhteita ohjaaviksi periaatteiksi. Samaa kehitystä noudattaen myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat alkaneet määrittää Euroopan unionin agendaa kanssakäymisessä kolmansien maiden, eli Euroopan unioniin kuulumattomien maiden, kanssa. Viimeisten laajentumisneuvottelujen perusteella sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien edistämisessä ollaan viime vuosina onnistuttu aiempaa paremmin, vaikka haasteitakin riittää. Sateenkaarivähemmistöjen oikeudet ovat hitaasti, mutta […]

24.10.2019