Eurovaalit ovat länsimaisen demokratian näytönpaikka disinformaation aikakaudella

Hiljattain julkaistu Eurobarometri-kysely kertoo EU-kansalaisten huolista liittyen eurooppalaisiin vaaleihin kohdistuvista vaikuttamisyrityksistä ja toisaalta seikoista, joilla eurovaalien äänestysaktiivisuutta voitaisiin nostaa. EU on esittänyt uusia toimenpiteitä disinformaation torjumiseksi samoin kuin pyrkinyt tuomaan EU:n lähemmäksi kansalaisia. On kuitenkin myös kansallisten toimijoiden vastuulla lisätä kansalaisten tietoisuutta ja kiinnostusta EU-asioita kohtaan. Europarlamenttivaalit järjestetään toukokuussa 2019. Kyse on merkittävistä vaaleista, sillä […]

19.12.2018

Disinformaation aikakaudella tavoitteellinen viestintä on olennainen osa EU:n itäistä kumppanuutta

EU:n itäinen kumppanuus täyttää ensi keväänä kymmenen vuotta. Kumppanuusmaat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat, historiansa, kulttuurinsa ja maantieteensä vuoksi, kaikki enemmän tai vähemmän alttiita Venäjän painostukselle. Kymmenestä kumppanuusvuodesta viittä ovat synkistäneet muun muassa Krimin laiton valtaus ja Itä-Ukrainan konflikti. Ne ovat tuoneet mukanaan huolen disinformaation vaikutuksesta EU:n ja kumppanimaiden suhteisiin sekä ilmiön laajentumisesta […]

18.10.2018