”Kansainliitto ei epäonnistunut sen periaatteiden tai perusajatuksen johdosta. Se epäonnistui, sillä sen perustaneet valtiot itse luopuivat näistä periaatteista. Se epäonnistui, koska ajan hallitukset pelkäsivät tosiasioiden kohtaamista ja toimimista, kun aikaa olisi vielä ollut jäljellä. Tämän onnettomuuden ei tule antaa tapahtua uudelleen.” – Winston Churchill
19. syyskuuta 1946 Zürichin yliopistolla pitämässään puheessa Winston Churchill puhui yhtenäisen Euroopan ja rauhan puolesta. Euroopan raunioittanut toinen maailmansota oli juuri päättynyt ja vain vuosi oli vierähtänyt siitä, kun eurooppalaiset olivat käyneet historiansa väkivaltaisimman sodan toisiaan vastaan. Eurooppa oli konfliktin jälkeinen kriisialue, kipeästi toimivien rauhanneuvotteluiden tarpeessa.
Sota oli osoittanut, että Eurooppaan tarvittaisiin rauhaa ylläpitävä mekanismi, jotta Eurooppalaiset eivät enää tulevaisuudessa tuhoaisi toisiaan kansallisista intresseistä nousevissa lyhytnäköisissä sodissa. Oli myös selvää, että Euroopan uhrattua itsensä sodan kentille, oli maailmanjärjestys ympärillä muuttunut eikä ollut yksiselitteistä, että Euroopalla tulisi olemaan sija uusien suurvaltojen joukossa.
Churchillin puheen aikaan myös YK:n perustamisesta oli kulunut yksi vuosi. YK rakennettiin aikaisemmin epäonnistuneen Kansainliiton pohjalta, joka oli sortunut jäsenmaiden itsekkyyteen ja kyvyttömyyteen rakentaa toimivaa rauhanorganisaatiota, jolla olisi jäsenmaiden uskottava tuki ja resurssit globaalin rauhan ja vakauden ylläpitämiseen.
Syyt joiden takia EU ja YK on perustettu, ovatkin hyvin lähellä toisiaan vaikka organisaatioiden rakenne ja toimintatavat eroavat toisistaan. Puheessaan Churchill huomautti, että eurooppalaisen yhteisön ei tulisi olla kilpaileva organisaatio YK:n rinnalla, vaan niiden työ voisi tukea toisiaan.
Nykyään EU on yksi YK:n tärkeimmistä kannattelevista pilareista. Historiallisesti Euroopan liberaalit demokratiat ja Yhdysvallat ovat olleet ne maat jotka ovat laittaneet aluilleen niin Kansainliiton kun YK:n ja taanneet sen, että myös muut maailman valtiot ovat olleet halukkaita lähtemään mukaan yhteiseen projektiin. Juuri nyt transatlanttinen suhde kuitenkin rakoilee ja maailmassa on liikkeellä avoimesti epädemokraattisia voimia, joita ei kiinnosta demokratian periaatteet, tasa-arvo tai kestävä kehitys.
Näiden voimien keskellä on oltava vakauttava vastavoima, joka ahtaiden kansallisten intressien ja itsekkyyden sijaan on halukas ylläpitämään ja kehittämään globaalia yhteisöä toimivamman maailman edistämiseksi. Tämän perustan ei tule antaa horjua, jotta emme näkisi Kansainliiton kohtaloa uudelleen.
Nyt kun EU:n puolustusyhteistyötä lähdetään kehittämään, niin tulee se varmasti saamaan syytöksiä militarismista ja kritiikkiä integraation viemisestä vääränlaiseen suuntaan. Toimivalla puolustusyhteistyöllä voi tulevaisuudessa kuitenkin olla tärkeä merkitys globaalille rauhantyölle ja kysyntää muidenkin kuin puhtaasti sotilaallisten kriisien ratkaisemisessa.
USA:n valitessa sisäänpäin kääntymisen tien aukeaa EU:lle uusi tila globaalin arvojohtajan rooliin suurvaltojen joukossa. Tämän roolin soisi olevan kestävän kehityksen, rauhan ja diplomatian puolestapuhujan rooli. Voisiko puolustusyhteistyö palvella myös tällaista päämäärää?
Parhaillaan suunnitteilla oleva yhteistyö puolustuksen osalta on vasta aluillaan ja koskee lähinnä EU-maiden puolustusbudjettien tehostamista ja mahdollisesti joidenkin maiden yhteisten hankintojen tekemistä tulevaisuudessa. Maailma on kuitenkin tällä hetkellä menossa kohti jännitteisempää aikaa myös niissä maailmankolkissa, joissa siihen ei hetkeen ole totuttu ja poliittisen puheen puolustuksen tehostamisesta voidaan odottaa lähiaikoina entuudestaan kasvavan.
EU:n puolustusyhteistyöstä keskusteltaessa on tärkeää nostaa esiin ja pohtia minkälaiset äänet tulevat hallitsemaan keskustelua puolustusunionista. Onko puolustusyhteistyön tavoite kapeasti vastata lisääntyneeseen globaaliin kilpavarusteluun ja luoda mahdollisten vihollisten silmissä uskottava sotilaallinen puolustus, vai voisiko kehityksellä kohti integroitua puolustusta olla laajempia tavoitteita?
Tulevaisuudessa globaalin ympäristönmuutoksen mukanaan tuoma epävakaus tulee koettelemaan kaikkia suvereeneja valtioita yli rajojen ja yhteiskunnallinen epävarmuus tulee epäilemättä lisääntymään myös nyt vauraissa ja vakaissa maissa. Ei ole siis kaukaa haettua esittää näkemystä, jonka mukaan puolustusyhteistyön yhtenä päämääränä voisi olla valmiuksien kehittäminen toimimaan erityisesti ylikansallista kriisinhallintaa edellyttävissä tehtävissä kansallisen siviilikriisinhallinnan rinnalla.
Keskustelussa puolustusyhteistyöstä on moneen otteeseen painotettu, että tarkoituksena ei ole Naton korvaaminen, vaan sen täydentäminen. Samalla tavalla kriisinhallinnan valmiuksien kehittäminen voisi täydentää YK:n toimintaa, erityisesti mitä tulee ympäristönmuutoksen mukanaan tuomiin tulevaisuuden kriiseihin myös nykyään vakaalle lännen alueelle.
Jotta EU säilyisi rauhanprojektina myös jatkossa, ja mahdollisesti vielä parempana sellaisena, tulee puolustuskeskusteluun tarjota monia eri näkökulmia heti alusta asti. On tärkeää, että Unionia kehitetään vastaamaan nykyisyyden haasteita asianmukaisella tavalla, mutta samalla meidän on hyvä pitää mielissämme kirkkaana Unionin alkuperäinen, varsin jalo päämäärä, sillä Euroopan Unioni ja Yhdistyneet Kansakunnat tulevat pysymään yhdistyneinä vain niin kauan, kuin niiden jäsenet ylläpitävät niitä periaatteita, joiden varaan ne alun perin perustettiin.
TEKSTI Lauri-Adam Korvenmaa
KUVA Lauri-Adam Korvenmaa
Kirjoittaja on kestävään kehitykseen ja kansainväliseen politiikkaan erikoistunut käytännöllisen filosofian maisteriopiskelija. Opiskeluiden ohella Lauri-Adam on aktiivinen järjestötoimija Eurooppaliikkeessä, YK-nuorissa ja kansainvälisessä ympäristöliikkeessä.